Nice and easy

Siinä tämän viikon teema. Totuus on tietenkin kaukana siitä, mitä tulee omaan pääkoppaani. Tämän opettajan touhu luokassa on näyttänyt (lue: tuntunut) lähinnä askartelukerhon vetäjän puuhastelulta. Kaikki kunnia oikeille askarelukerhon vetäjille. Heillä on suunnitelma ja päämäärä. Minullakin on suunnitelma ja päämäärää, vaan ei niihin liity näin mittavaa määrää askartelua, mitä tämän viikon toteutus on ollut. Tsiisus.. Paperin taittelua, maalaamista ja piirtämistä ja vielä kerran paperin taittelua. Sanoinko jo paperin taittelu? On ollut vain tilanteita. Näpertelyllä niistä on selvitty. Tai ainakin saatu lisää hengähdystaukoja. Se on hyvä, kun henki kulkee.

Tunnelmaa tasataan kävellessä ja käden taitoja harjoitettaessa. Ja opehuoneessa ja muutenkin aikuisten kesken. Joo, näin se on.

Opehuone on perjantaisin pitkällä välkällä aina täynnä jengiä infon takia, ja kyllä muinakin taukoina. Niin oli tänäänkin. Opehuoneessa voi jakaa ajatuksia samassa liemessä olevien kanssa. Lyhyen talossa oloni aikana olen konkreettisesti ja hyvällä tavalla elänyt todeksi sanonnan koko koulu kasvattaa. Kun rakenteet ja verkosto toimivat, toimii yksittäisen opettajankin työ. Mitä nyt vähän välillä yskii, se työ nimittäin.

Icehearts

Minulla on ollut mahdollisuus tutustua Iceheartsin toimintaan oman työni lomassa, käytännön arjessa. Heidän toiminnassaan on jotakin aivan erityistä. Läsnäolo?

Icehearts-kasvattajien toiminta näyttää toimivan koulussa lasten hyväksi ilman byrokratian tai eri hallintokuntien rajoja. Olisiko sujuvan toiminnan yksi osasyy olemisessa, läsnäolossa, että he ovat valmistautuneet sitoutumaan joukkueensa lapsiin koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan. Lapset saavat aikuisen mallia, sitoutumista, rakkautta ja rajoja ilman hylkäämisestä. 

Viimeksi tänään hämmästelin ääneen sitä, miten yksi kastavattaja ilmaantuu oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, aina kuin tilauksesta. Toinen kasvattaja taas jaksoi maanantaina kuljettaa pihalla kaikkia lapsia vuorollaan repparissa, heppakierroksella kutakin vuorollaan. Hiki valui hevosella, vaan ei väsynyt. Ja lapset nauttivat. Icehearts-kasvattajat ovat siellä, missä lapset ovat. He huomioivat kaikkia kohtaamiaan lapsia. Siis ihan kaikkia.

Kakkua ja kortteja

Opehuoneessa oli tarjolla kakkua. Hain kakkua ja siinä sählätessäni nippu oppijoiden kanssa käyttämiä tunnekortteja levähti lattialle taskustani. Siinä ne kaikki tunteet nyt tulivat yhtenä klönttinä kollegoiden silmien alla leviten pitkin lattiaa. Aivan kuin ylikeitetty spagetti kattilasta otettaessa: yrität ottaa vähän, tulee kaikki. Tunteiden keräämisessä auttoi kollega. Takaisin taskuun meni viha, ilkeys, iloisuus, lähimmäisen rakkaus/ystävällisyys, ylpeys, kipu, pelokkuus, turhautuminen ja mitä niitä nyt olikaan. Kortti missä lukee kiltti/reipas ja on kuva oikein sädekehän kanssa, on edelleen kadoksissa. Enkä taida sitä sen ihmeemmin etisiäkään.

Spagettia ja jauhelihakastiketta

Tämä tarina sai alkunsa sinä päivänä, kun Sirkus ilmestyi yhdeksi päiväksi koulun kentälle ja sitä on kerrottu aina siitä asti. ”Ope, kerro taas siitä Kokista, joka tekee spagettia ja jauhelihakastiketta”. Minulle on siunaantunut Kokin, Morsiamen, Sulhasen, Vauvan sekä Pellen roolit. Muista rooleista vastaavat oppijat. Sorminukeilla tätä mennään, sisältö hieman vaihtelee.

 

Olipa kerran koulu ja koulun pihalla hiekkakenttä ja siellä Sirkus. Oikeastaan Sirkus on se Olipa kerran, koulu ja kenttä ovat vieläkin.

Esiintyvät eläimet karkasivat hiekkakentälle pystytetystä Sirkuksesta koulun läheiseen Metsään. Pakosalla ovat ainakin Papukaija, Kirahvi, Apina, Kilpikonna, Hirvi, Tipu, Pupu ja Hevonen. Eläinten on määrä esiintyä illalla Sirkuksessa. Pelle soittaa eläinsuojeluviranomaiselle pyytäen apua eläinten takaisin saamiseksi Sirkukseen.

Eläinsuojeluviranomainen saa osan eläimistä kiinni, mutta ne karkaavat aina uudelleen. Eläimet eivät halua palata Sirkukseen, vaan haluavat jäädä vapauteen.

Tarina jatkuu koulun läheisyydessä Perheessä ja Metsässä.

Jatkon lukemista en kuitenkaan suosittele heikkohermoisille.

Koulun lähellä asuu Perhe. Perheen Sulhanen eli Isä, Morsian eli Äiti sekä heidän pieni Vauva ja Tyttö ovat kotona. Vauva itkee, Sulhanen ja Morsian lohduttavat pienokaista. Alkaa olla ruoka-aika.

Kotiin ilmestyy Kokki, joka tekee perheelle ruokaa. Kokin bravuuri on spagetti ja jauhelihakastike. Jos totta puhutaan, niin se on samalla ainoa ruoka, minkä Kokki osaa valmistaa.

Kokki tekee ruokaa perheelle. Morsian sanoo, että Vauva ei voi syödä kuin maitoa. Morsiamen ja Kokin jutellessa spagetti ja jauhelihakastike palavat pohjaan. Siitä tulee savua ja paikalle hälytetään Palomies ja Sairaanhoitaja. Pelastushenkilökunta hoitaa palon sammutuksen ja Sairaanhoitaja laittaa laastaria vaurioita saaneille perheenjäsenille.

 

********

Sirkuksesta karanneet eläimet tunkeutuvat Sulhasen ja Morsiamen kotiin, varastavat Vauvan ja syövät sen. Perheen Tyttö hukuttautuu jokeen. Sulhanen ja Morsian ovat surullisia lasten kuolemasta ja itkevät. Palomies, Sairaanhoitaja, Kokki sekä paikalle ilmestynyt Snorklaaja lohduttavat lapsensa menettäneitä vanhempia. Kaikki ovat surullisia.

Kokki ehdottaa, että hän voisi valmistaa kaikille spagettia ja jauhelihakastiketta. Näin tehdään, mutta ruoka palaa taas pohjaan. Onneksi paikalla on jo pelastushenkilöitä. Kaikki syövät Kokin tekemää ruokaa. Osa Sirkuksesta karanneista eläimistä on tullut myös paikalle lohduttamaan surevia. Eläimille annetaan siemeniä ja heinää syötäväksi.

Sen pituinen se.

 

                            

Koko koulu kasvattaa

Olen tänään koulussa..

istunut välitunnin poikien vessassa, tervehtinyt terveydenhoitajaa jälleen kerran ilolla,
jutellut kolleegoiden kanssa, soittanut puhelimella, saanut apua kolleegalta pyytämättä,
pyytänyt ja saanut apua,

pitänyt lasta kädestä, puhunut,
yrittänyt ymmärtää, ymmärtänyt,
ollut ymmärtämättä,
kuunnellut, kuullut ja päättänyt olla kuulematta,

hengittänyt,

jättänyt lounaan väliin, jutellut,
ollut miettimättä omia asioita,
paitsi miettinyt, että
mitä kaikkea opettaja työkseen tekee,

odottanut ja odottanut,
kysynyt,

ollut hiljaa.

Rauhoitellut, kävellyt ja seissyt.

Yksikään näistä asioista ei ollut sillä listalla, jonka jätän työpöydälleni itselleni aina edellisenä päivänä muistilistaksi seuraavaa työpäivää varten. Mahtava on fiilis, kun ihan konkreettisesti voi todeta sen, että koko koulu kasvattaa. Yksinään tätä työtä lasten parissa ei tarvitse tehdä. Siinä on ehkä yksi ison koulun etu, että on paljon aikuisia kasvatustyötä tekemässä. No, ja vähän sitä opetustyötäkin siinä sivussa.

Taas tänään lukaisin eilen kirjoittamani muistilistan päivän päätteeksi todeten, hymyillen, että ei menny tämäkään päivä niin kuin suunnittelin. Meni paremmin.

Pöllähtänyt Pöllö
www.tinttu.com

Luokan ovessa on ikkuna.
Ikkunassa on Pöllö.
Kovaa vauhtia Pöllö on saamassa puun,
jossa on kurkistusluukkua ja vaikka mitä kivoja juttuja.

 

 

Jättiläisten ja kääpiöiden rinnakkaiseloa




Opetusrekvisiittaa koulun pihalla.
Mikä eläin?

Seinänaapureina meillä on yläkoulun luokat. Näky käytävällä on oikeastaan koominen, kun luokkiin pääsyä odottaa iso joukko yläkoululaisia sekä minun oppijat, ekaluokkalaiset. Ysien vierellä ykköset näyttävät lähinnä kääpiöiltä.

Yhteiselo pienten ja isojen kesken on sujunut hyvin rauhaisasti. Yläkoululaiset ovat hienosti huomioineet toiminnassaan pienten läsnäolon. Isoja oppijoita ei hetkauta pienten kotkotukset. Toisaalta ekaluokkalaiset hämmästelevät vielä hyvin aidosti, jos yläkoululaiset eivät ole laittaneet kenkiä luokan ulkopuolella siististi riviin. Ja kirosanat kiinnittävät pienten huomion - miten ihmeessä niin isot ihmiset voivat sanoa niin ruman sanan!

Siinä missä yläkoululaiset viettävät taukoja sisätiloissa kännyköidensä kanssa, ekaluokkalaiset säntäävät mielellään vielä pihalle ja ilman kännyköitä. Pikku hiljaa pienetkin ovat alkaneet tehdä huomioita ympäristöstään. Yksi oppija ihmetteli, miksi yläkoululaiset eivät tule välitunnilla ulos vaan jäävät sisään istumaan. Tämä kun näytti kovin tylsältä puuhalta pienen oppijan näkökulmasta.

Varsinkin perjantaina koulun pihalle oli jännää mennä, kun sinne oli ilmestynyt eksoottisia eläimiä. Opettajan opetusrekvisiittaa, ei mahtunut omaan luokkaan..


Ka - me -li
Kuuluuko sanan lopussa i-äänne?
 



Ilon resepti

Ilo, joka kerran katosi lapselta
sen uudelleen löytämiseen tarvittiin

 

Aikuisia, jotka ottavat lapsen asiat todesta.

Aikuisia, jotka uskaltavat ottaa vastuun aikuisten asioista.

Aikuisia, jotka uskaltavat pitää aikuisen roolin ryhmässä

nujertamatta lasta.

 

Niin että lapsella on tilaa olla lapsi, sellainen kuin on.

Muutama konkreettinen muutos koulun arjessa.

Ajan viettäminen niiden kanssa, jotka näkevät lapsen ihmisenä

eikä kummajaisena eli

kääntämällä katseen pois niistä, jotka kohtelevat lasta halveksivasti.

Eli pyrkimättä muuttaa muita.

 

Itselleni uskon vahvistuksesi tämä on tarkoittanut muutamia puheluita erinäisten ihmisten kanssa, keskusteluja, viestittelyjä ihmisten kanssa, että

kuulisi

omat ajatuksensa.

 

About sillai se ilo löytyi

 

 

Kuutiokalenteri

Minkä värinen se on? Kierteillä vai ilman? Iso vai käsilaukkuun mahtuva? Olin malttamaton, odotin ensinäkemistä kuumeisesti. Parisen viikkoa sitten sain sen vihdoin omakseni.

Tänä vuonna se on turkoosin vihreä, ilman kierteitä eikä se mahdu käsilaukkuun - opettajan työkalenteri.

Uusien opettajien perehdytyspäivänä kollega, opehuoneen keltanokka siis, ihmetteli intoani kalenterin suhteen. Hän tulkitsi intoni työtehokkuudeksi. Ehkpä se on myös sitä, nyt kun ajattelen. Toivon kuitenkin, että tehokkuus tulee olemaan seurausta kalenterin käytöstä.

Halusin laittaa tärkeät asiat kalenteriin heti. Varasin aikaa itselleni. Siis tämä vanha kikka, jossa kirjataan oma meno työkalenteriin, muuten se on varattavissa palavereihin. Kokeneemmat oman elämän eläjät eivät tarvitse enää näin konkreettisia toimia toteuttaakseen sopviaa rytmiä työn ja vapaa-ajan välillä.

Mutta minä tarvitsen konkretiaa. Olen opehuoneen keltanokka. Ekaluokkalainenkin vielä. Liisa Ihmemaassa. Kesälomalla ajatukseni pyörivät tulevan työn ympärillä aivan uudella tavalla. En miettinyt työtä itsessään, vaan sitä miten löydän itseni arjessa ja kuulen oman ääneni. Työ lasten kanssa vaatii sataprosenttista läsnäoloa heti ensi kohtaamisesta alkaen. On huolehdittava, että pystyy tähän haasteeseen vastaamaan. Itselläni tämä on tarkoittanut konkreettisia toimia arjen järjestelyissä, merkintöjä kalenterissa.

Pikku lauantai
Kalenteriin on löytynyt työn asettamien ja talon toiminnan rajojen sekä oman työn suunnittelun myötä aivan upea mahdollisuus myös arjen luksukseen. Keskiviikkoisin opetus päättyy ajoissa. Sille päivälle en ota työhon liittyivä tapamisia enkä suunnitteluja. Keskiviikon kohdalla lukee Kuusijärvi. Toteutus on joko sitä tai jotain muuta itseäni virkistävää. Olen toiveikas itseni suhteen, ehkä todellakin opin uusia rutiineja. Miksi en oppisi, koska toteutan jo uutta.

Kuutioajattelua koulussa
Sisustusmaalimassa on jo tuttua ottaa käyttööm asuinpinta-alan lisäksi tilavuus. Varsinkin pienten asuntojen kohdalla asunnon tilavuusajattelu tuo paljon lisää mahdollisuuksia ja tilaa.

Kalenterissa tämä voi toimia samoin, open maksimia kun etsiskelen. Kalenteriin on merkitty toiminnan rajat (pinta-ala). Tämän jälkeen etsitään seinien korkeutta, taivas rajana (tilavuus). Miten opetus ja toiminta lasten kanssa järejstetään mielekkäällä tavalla annetuissa puitteissa. Sellaiset seinät ja katto, josta VALO ja ILO pääsevät sisään.

 

Koulussa toimimisen haaste on, ettei jäätäisi tuijottamaan reunaehtoja ja raameja vaan uskaltauduttaisiin toimimaan luovasti annetuissa puitteissa. Esimerkiksi ihan siellä käytännöön tasolla rahan vähyydestä puhuminen ei tuo lisää rahaa. Sitten toimitaan ilman rahaa. Koska toimittava on. Katse siihen, mitä on. Ja sitä on paljon. Tai oikeammein heitä on paljon ja jokaisella on nimi. Koulussa on lapsia, nuoria ja aikuisia ja kaikilla pääkoppa.

Ilo
Työmatkarutiinit ovat menneet tyystin uusiksi. Työmatkani on pidentynyt moninkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Kiitos siitä. Nyt saan pyöräillä joka päivä 16 km, jos vain haluan. Tähän asti olen polkenut, välillä jopa halunnut polkea.

Työmatkojen aikana olen pyytänyt iloa kyytiini, niin että se kulkisi kanssani töihin ja töistä kotiin. Parhaiten sen on saanut houkuteltua kyytiin miettimällä iloa tuottavia asioita ja kohtaamalla matkalla mukavia ihmisiä. Pii-paa-pii-paa-viu-viu-viun hokeminen on myös auttanut, jos muuta ei ole.

Oman lapsen kadoksissa olleen ilon palautuminen, pikku hiljaa, on minulle vahva muistutus siitä, miten suuri vaikutus lapsiin meillä aikuisilla on. Miten voisimme varjella iloa itsessämme sekä lapsissa ja nuorissa, joita kohtaamme päivittäin.



Pikku lauantai
Luonnosta löytyy paljon kimallusta ja bling-blingiä!

 

Keltanokka liikenteessä – varokaa!

Viikon ajan on voitu seurata eri puolilla Suomea, miten keltanokat ovat vallanneet koulut ja oppilaitokset. Tiedätte nämä uudet opinahjon asukit, jotka ovat usein väärään aikaan väärässä paikassa. Ja kun saapuvat sinne minne pitää, myöhässä, istuvat hiljaa. Tai jos uskaltavat kysyä jotakin, unohtavat annetun vastauksen saman tien. Oikein rohkeat uskaltavat kysyä samaa asiaa uudestaan. Siltikään muistijälkiä ei jää.

Tutustumistilanteet saattavat olla yhtä piinaa keltanokille. Oman nimen he muistavat, mutta kun vierustoveri kertoo nimensä, unohtuu se saman tien. Nimiä vilisee ja uusia kasvoja, mikään ei tunnu jäävän mieleen. Samat ihmiset näyttävät yhtä uusilta tuttavuuksilta vielä seuraavanakin päivänä, mitä olivat ensikohtaamisella. Nimetkin kuulostavat aina yhtä tuoreilta.

Keltanokille on tunnusomaista eksyminen, myöhästyminen, silmiinpistävä arkuus tai säntäily paikasta toiseen. Päässä voi suorastaan surista, niin kokonaisvaltaista kaikki uuden kokeminen on. Näin osuvasti kuvasi yksi keltanokka oloaan tällä viikolla.
 
Miten pitkään tällaisia oireita on syytä pitää normaalina, lienee hyvin yksilöllistä. Yksi määritelmä kuului, että jos oireet alkavat haitata normaalia elämää, on syytä pyrkiä muuttamaan tilannetta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että keltanokkien tuntemukset ovat hyvin inhimillisiä – siis ihan normaaleja tuntemuksia uusissa tilanteissa.

Osa keltanokista oppii uudet käytänteet muutamassa viikossa, osalla kestää pidempään. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Lohdullista on, että moni kollega uudessa työyhteisössäni on samassa tilanteessa kanssani. Surina on yhteinen!




Pinkit kroksit

"Sulla on lapsen kengät! Naurettavat kengät ottaen huomioon, että sä olet opettaja."

Näin on First Class Person alias Minna-ope saanut lukuvuoden ensimmäisen minuutin aikana ensimmäisen arviointinsa ihastuttavalta, koulutuietään aloittavalta oppijaltaan. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että arviointi ei jää tähän. I LIKE !!!!