Luikkaamassa!

 

Ite on laitettu luikat jalkaan!

mitä ny vähän aikuinen siinä vieressä varmisti muutamaa pientä yksityiskohtaa ;)

 

 

Tasapaino - potku - liuku

kaatuminen ja takaisin ylös

 - luikkaamisen lyhytoppimäärä

 

Yritystä löytyy jokaisesta ekaluokkalaisesta! Pakkasaamu ei haitannut menoa jäällä juuri yhtään. Hyvästä vaatevarustuksesta huolimatta pakkanen nipisteli muutamien varpaita ja sormia. Yksi syväjäätynyt oppija suli lopullisesti takaisin omaksi itsekseen saatuaan ruokaa. Lounaalla oli palleroita, joita hän söi ensin minimi- ja maksimimäärän mitä jokainen ruokailija sai ottaa, sitten hän söi vähän lisää. Siinä kuittaantui samalla kertaa kätevästi aamiainen ja lounas.

Loistavat liikkatunnit! Meitä piti olla jäällä kaksi luokallista oppijoita, mutta lopulta kuitenkin luistelimme yhdessä parin kappaleen kolmos, vai oisko ollu nelosluokkien kanssa, heillä kun oli liikuntaa samaan aikaan. Lopulta meitä oli jäällä kaikkiaan kuusi aikuista näiden oppijoiden kanssa. Tämä aamu näytti toteen yhden tämän työn hienoista puolista: yhteistyön mahdollisuus saattaa avautua aivan yllättäen hetkessä, suunnittelematta. Yksittäisistä suunnitelmista tulikin jäällä toimiva "kertakäyttörutiini". Jokaisen tasoiselle luistelijalle löytyi mielekästä toimintaa jäällä aikuisten ohjatessa. Ja hei, ei yhtään hermonsa menettänyttä ja iloista porukkaa tuli jäältä sisälle!

Rutiinit

Olin onnekas, kun sain aloittaa työpäiväni keskustelulla kollegan kanssa. Ehdimme keskustelemaan pienen tovin ennen oppijoiden tuloa. Käymämme keskustelu valoitti osittain epämääräistä oloa, joka minulla oli tänä aamuna.

 

Siis aamulla kotona, töihin lähdössä. Tavallisuudesta poiketen, tein aamurutiinejani mielivaltaisessa järjestyksessä. Tänään en noudattanut vakiintunutta kaavaa pesen hampaat, syön, istun kirkasvalolampun ääreen kahvini kanssa ja sitä rataa. Vaan minä onneton menin sekoittamaan pakkani täysin! Altistin itseni totaalisesti hetkessä elämiseen, eikä se tuntunut hyvältä. Koska otin kahvini väärään kohtaan aamuhetkeä, jouduin miettimällä miettimään paljonko laitan maitoa kahviini. Laitoinko jo maidon mukiin? Mihin se muki katosi? Niin, hampaat. Onko pesty? Ei mitään muistikuvaa. Hammasharja on kostea, olen pessyt. Poikkeamat aamurutiineissa.. Ai ai. Pääkoppa siinä rasittui.

Rutiinit - ihanat ja kamalat rutiinit! Siinä, missä rutiinit kangistaa ja tappaa luovuuden, rutiineja pitää rikkoa. Silloin, kun tarvitaan automaatiota ja arjen sujuvuutta, rutiinit pelastavat. Aamulla en todellakaan kaivannut luovuutta!

 

Siinä kollegan kanssa keskustellessa konkretisoitui jälleen kerran, miten valtava määrä taustatyötä ja valmistelua saattaa sisältyä yhden ainoan tunnin toteuttamiseen. Jotkut asiat ja tunnit menevät omalla painolla ja ammattitaidolla, rutiinilla, ei tarvitse miettiä tarkkaan pieniä yksityiskohtia. Sitten on niitä hetkiä ja toimintoja, joihin pitää luoda jonkin sortin kertakäyttörutiinit yhtä yksittäistä hetkeä tai toimintoa varten. Kollegan esimerkki taikataikinan valmistamisesta osoitti käytännönläheisesti sen, miten suuri määrä työtä (suunnittelua, ennakointia, valmistelua) on jo tehtynä siinä vaiheessa, kun taikinaa ruvetaan vasta tekemään lasten kanssa. Näitä esimerkkejä löytyy varmasti jokaiselta opettajalta lukuisia!

 

Menemme huomenna oppijoiden kanssa luistelemaan. Kuivaharjoittelimme tänään luistinten nauhojen löysentämistä, luistinten jalkaan laittamista, nauhojen pujottamista ja kiristämistä ja osa jopa loppuun saakka solmimista. Harjoittelimme lämpimissä oloissa koulun käytävällä. Lainasimme käytävän isoa mattoa, jonka päällä oli turvallista sovittaa luistinta. Harjoittelu oli hauskaa itsessään! Jokainen oppija halusi oppia nauhoittamaan itse luistimensa. Näissä taidoissa rutiinit helpottavat ja vapauttavat energiaa ja hermoja itse asiaan eli luistelemiseen. Nauhojen ei pidä kuitenkaan viedä iloa lapselta itse asiasta, luistelusta!

 

Moni oli päässyt jo tällä viikolla luistelemaan koulun jälkeen oman tutun aikuisen kanssa, mikä on hieno asia! Jos aamulla ei ole liian kylmä, pääsemme liikkatunneiksi luistelemaan. Eli minulla on huomenna aamulla työjärjestyksessä ykkösenä oppijoiden luistinten nauhat.

 

Ammatti, joka vielä puuttuu..

Hetkeksi kuitenkin eiliseen 18.1. veso-päivään..

 

Vesossa 18.1.
Kuvassa keskusteluryhmämme oppijajäsen, ajanmukaisesti varustautuneena!
Näpytteli keskusteluidemme pohjalta räpin ryhmämme valitsemista arvoista 
Oppimisen ilo ja Toisen kunnioitus.
Aikaa oli kymmenisen minsaa, jos sitäkään.
Oppija esitti räpin ryhmämme ohjelmanumerona parisatapäiselle yleisölle, tosta noin vaan!
Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä!

Ja sitten tähän otsikkoon

Ammatti, joka vielä puuttuu

Vantaalla on ansiokkaasti järjestetty erilaisia koulutuksia pedagogisten asiakirjojen laatimiseen. Tämä ei ole kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että edelleen moni opettaja kokee pedagogisten asiakirjojen kirjoittamisen erittäin työlääksi, työksi työn päälle. Eikä tämä ole pelkästään Vantaalla työskentelevien kokemus asiasta. Vaikka itse kuulun siihen joukkoon, joka suorastaan nauttii asiakirjojen laatimisesta, ei se poista sitä tosiasiaa, että silti niiden laatiminen ja kirjaaminen vie aikaa. Nautti siitä tai ei.

Voisiko olla olemassa pedagogisten asiakirjojen kirjaaja? Yksi tai useampi henkilö tekemässä sitä tehtävää, jota nyt luokanopettajat ja erityisluokanopettajat, erityisopettajat tekevät osana omaa työtä (lue: oman työn lisäksi). Ajatusta saa vapaasti jatkojalostaa ja kommentoida. Käytän lyhennettä pakki eli pedagogisten asiakirjojen kirjaaja.

Kuka tekee?
Pedagogisten asiakirjojen kirjaajana toimii osa-aikainen erityisopettaja tai erityisluokanopettaja, jonka työaika koostuu kokonaan pedagogisten asiakirjojen kirjaamisesta ja neuvotteluihin valmistautumisesta.

Mitä tekee? eli tehtävän kuvaus:

Pakki kirjoittaa yksittäisten oppijoiden oppimissuunnitelmia, tehostetun tuen suunnitelmia ja hojks-asiakirjoja paikan päällä oppijaa koskevassa neuvottelussa toimimalla kirjurina.

Pakki osallistuu pyydettäessä opettajan ja huoltajien kesken käytäviin neuvotteluihin, jossa pakki kirjaa pedagogisen asiakirjan neuvottelun pohjalta. Pedagoginen asiakirja valmistuu pääasiassa neuvottelun aikana ja paperinen tuloste on osallistujien allekirjoitettavana neuvottelun päätyttyä. Erikseen sovittaessa pakki toimittaa kirjallisen version asiakirjasta jälkikäteen opettajalle.

Tarvittaessa onnistuneen ja ajantasaisen kirjaamisen varmistamiseksi pakki perehtyy esimerkiksi ennen hojks neuvottelua lausuntoihin ja asiakirjoihin, joita neuvottelussa tullaan käymään läpi. Pakki voi tutustua lausuntoihin myös neuvottelun jälkeen, jos etukäteen tutustuminen ei ole mahdollista. Tällaisissa tapauksissa pakki toimittaa kirjallisen version pedagogisesta asiakirjasta opettajalle jälkikäteen.

Pakkia voidaan käyttää myös pedagogisten arvioiden ja selvityseten kirjaamisessa.

Pakki vastaa kirjallisten tuotosten muotoseikoista. Pakki ei vastaa asiakirjojen asiasisällöistä, toteutuksesta eikä seurannasta.

Missä ja milloin tekee?
Pakki toimii koko kunnan alueella ja on tilattavissa erikseen mukaan neuvotteluihin tai pedagogisten arvioiden ja selvitysten kirjaamiseen. Koska kouluneuvottelut käydään oppituntien ulkopuolisella ajalla, pakin työaika painottuu aamuihin sekä iltapäiviin.

Millä tekee?
Pakki tarvitsee asianmukaiset välineet kirjaamiseen ja tulostamiseen sekä liikkumiseen koulusta toiseen.

Hiljaisuus

Aamulla tein lähtöä töihin hyvillä mielin, aivan kuten tällä ja viime viikolla. Olin taas saanut nukuttua hyvin ja sain herätä vasta kellon soittoon. (Olen viimeiset viikot iloinnut palautuneista unenlahjoistani!) Puuhaillessani siinä aamutoimien parissa, mielessäni välähti inhottava muistikuva viime syksystä, varmaankin lokakuulta. Tuossa muistikuvassa olen lähdössä myös töihin. Mutta minua ahdisti ja suorastaan oksetti ajatus töihin menosta. Menin silti. En tiennyt mitään niin kamalaa työtä kuin opettajan työ! Ilo oli silloin kaikonnut tästä ruumiista.

Tänään yli kolme kuukautta myöhemmin, paljon asioita on tapahtunut sekä luokassa että omassa elämässä sen eteen, että koen taas iloa. Entäpä jos en pystykään kokemaan enää työniloa työssä lasten parissa? Tämä kysymys oli kait työhön liittyvän muistikuvani suurin painajainen.

Luokassa oli tänään hetki jolloin oli aivan hiljaista. Hiirenhiljaista. Oppijat olivat uppoutuneet töihinsä. Ei edes ilmastointi pauhannut, kuten yleensä on tehnyt. Pysähdyin tähän hetkeen ja hengitin. Hetki venyi toiseksi hetkeksi. Huokaisin ja istuin hiljaa paikallani. Nautin. Aurinko paistaa, kesäinen kahvilan terassi, ei mihinkään kiire. Siltä se tuntui.

Viisi sekuntia. Noin arvio hetkien pituudesta ja hiljaisuuden kestosta sillä erää. Minkä määrässä häviää, laadussa voitetaan. Merkittävintä itselleni hetkessä oli kuitenkin havainto siitä, että koin tyytyväisyyttä. Olen oikeassa paikassa! Työniloa?

Hiljaisuus (ne ohikiitävät muutamtat sekunnit), tuntui uudelta, rauhoittavalta ja erittäin tervetulleelta. Kevään tavoitteita ovat ilo ja hiljaisuus.

Aikaero

Muistan jo lapsuudesta miten koville minulle otti aikaerosta toipuminen kaukomatkojen jälkeen. Pahimpia reissuja palautumisen kannalta olivat Jenkkeihin suuntautuneet matkat. Alkumatkasta ja takaisin Suomessa ensimmäiset päivät olivat ti-ti-tyy ja yöt kuk-kuu! Nukutti siis aina silloin kun olisi pitänyt olla hereillä. En tiedä miten pitkään ajallisesti aikaeron kurominen lapsuudessa kesti, menikö siinä päiviä vai viikkoja. Sellainen olo minulle kuitenkin jäi, että aikaerosta toipuminen sattuu. Se tuntuu luissa ja ytimissä! Ehkäpä juuri nämä kokemukset ovat olleet osasyynä siihen, etten ole hakeutunut vuorotyötä tekemään.

Taas olen aikaerosta toipumassa. Viimeiset pari viikkoa on saanut heräillä, kun päivä sarastaa ja sälekaihtimien lomasta kajastaa päivänvalon ensimmäiset säteet. Se on ollut merkkinä, että sängystä voi nousta, koska silloin tiedän nukkuneeni riittävästi. Siinä ajassa, kun nousen sängyn reunalle, laitan jalat lattialle ottaakseni ensiaskeleet kohti keittiötä ja aamukahvia, aurinko on jo laskenut!

Avaruus, taivas ja tähdet kiinnostavat minua valtavasti. Tai ne ovat alkaneet kiinnostaa noin kaksi viikkoa sitten. Tähdenlennot ja meteorit ovat tavallaan jo niin nähtyjä. Ihan kuuminta hottia on taivaankappaleen bongaus paljain silmin. Yksi päivä se melkein näkyi. No, näkyihän se selvästi enemmän kuin muina lomapäivinä. Se teki nimittäin harmaasta sinistä.

Kelatkaa – aurinko tekee harmaasta sinistä!

Tällä kertaa minulla on tainnut olla paljon matkaseuralaisia aikaeroa kartuttamassa. Kanssamatkaajat, Loma-aikavyöhykkeltä palautuminen on alkanut! Täytyy tästä mennä!

Happy landing!

"Hyvät matkustajat.

Viimeinen kuulutus:

Finnairin vuorolla AY 102

Arkiaikavyöhykkeelle,

portti B2." 

X seinään

Siitä on muutama vuosi aikaa, kun olin kutosluokan opena. Olin ollut saman oppijaporukan kanssa alaluokilta asti. Vuosien aikana ihmistuntemus oli karttunut puolin ja toisin. Yksi oppija oli kova puhumaan. Hänellä oli usein ja paljon mielenkiintoisia asioita kerrottavanaan. Juttua riitti joskus tauotta. Kerran tulin sanoneeksi tälle pojalle laittavani rastin seinään, jos hän pystyy olemaan puoli tuntia hiljaa. Ihan hyvässä hengessä tämän hänelle sanoin.

Olimme lähdössä koko koulun ulkoilupäivää viettämään. Osallistuimme oppijoiden kanssa kävelyreitin kulkemiseen. Olin aivan varma, ettei tämä oppija pystyisi olemaan puolta tuntia hiljaa. Hänellä kun oli paljon kavereita luokalla ja puhuttavaa riittäisi. Ennen kuin lähdimme kävelemään ja puolen tunnin hiljaisuusaika alkaisi, kuului porukan keskeltä supinaa. Halusivat tietää tekisinkö rastin seinään ihan varmasti. Katsoimme luokastaseinän, johon rasti tulisi.

Lähdimme kävelykierrokselle koko luokka. Puolen tunnin aika alkoi. Poika oli hiljaa. Kaverit puhuivat niin kuin ennen. Aikaa kului ja kävely eteni. Kavereilla juttua riitti, mutta tämä yksi kaveri oli visusti hiljaa. Hiljaa hän oli koko vaaditun puoli tuntia.

Hämmästelin tietenkin sitä, miten ihmeessä poika kykeni olemaan hiljaa. Koska olihan hänen täytynyt haluta puuttua juttuihin, mutta miten hän sen teki olemalla hiljaa. Siihen aikaan lapsilla oli jo kännyköitä, mutta eivät ne kovin suurta roolia näytelleet ainakaan koulupäivän aikana. Niin ainakin luulin. Poika oli nimittäin osallistunut aktiivisesti kavereiden kanssa käytyihin keskusteluihin kirjoittamalla kännykän tekstiviestiosioon mielipiteensä.

Rasti luokan seinässä oli punaisella maalattu ja se oli kaksi metriä korkea ja metrin leveä.

X

Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä

Joulunaika poikkeaa koulunkin arjesta. Viimeisen kouluviikon tavallisuudesta poikkeava päivän ohjelma sekoittaa rutiinit. Vaikeeta aikaa, sanoisin. Käytäväkeskustelussa on käynyt ilmi, että muutamia lapsia alkava loma ei innosta. Joillekin lapsille tuttu ja turvallinen arki olisi suurinta juhlaa. Lapsille, joilla on elämässä epävarmuustekijöitä, koulun merkitys on erityisen suuri. Näille lapsille koulu merkitsee pysyvyyttä ja turvaa. Pidetään aktiivisesti yllä puhetta siitä, että loman jälkeen tavataan.

Joulujuhla
Joulujuhlaesityksen harjoituttaminen pienten kanssa on ollut itselle tämän syksyn yksi haastavimmista tehtävistä. Vaatimusten ja palkitsemisen tasapainoilua paineen alla lyhyessä ajassa, sitä on ollut tämä viimeinen viikko. Tiivistettynä koko syyslukukauden kaari yhdessä viikossa. Siltä se on tuntunut. Onneksi on ollut työpari, jonka kanssa on yhdessä suunniteltu ohjelmaa ja harjoituksia pidetty.

Elämme jatkuvan arvioinnin aikaa. Maanantaina harjoituksissa eräs naapuriluokan oppija kutsui minua diktaattoriksi. Tiistaina aamulla tämä samainen oppija kutsui minua homoksi ja huoraksi ja päivällä hän jo kirjoitti taululle Minaoletkiva. Tänään sain häneltä joululahjan. Rajalla kuuluu huutoa, sanon mä.

Opehuone - koulun keuhkot

Opehuoneen pöydät notkuivat herkkuja. Tänäänkin. Tarjolla oli yhden kollegan valmistujaiskakkua, toisen kollegan kiitosta hyvistä työkavereista ja kolmannen tsemppitoivotus viimeisiin päiviin. Muutenkin opehuoneessa on rento tunnelma, helppo hengittää. Ihan parasta on istua alas sohvalle ja vaihtaa kollegan kanssa muutama sananen työpäivän lomassa.

Ja onhan se ihanaa nauraa välillä myös omalle ryppyotsaisuudelle yhdessä samassa jamassa olevan kollegan kanssa. Siinä muutama ryppy oikenee ja ympäristö kiittää!

"Joulupukki matkaan jo käy..."

- Miksi se vaan käy? Miksei se mee? pohtii oppija. Samalla hän laulaa, piirtää ja juttelee, kysyy odottamatta vastausta, laulaa seuraavaa laulua ja kysyy odottamatta vastausta.