Movemberit silmien alla

Opehuoneen naistenhuoneessa
joulukuun ekana
peilikuva edessäni kertoo:
marraskuu on takana.
Alla silmien on
mustaa hohtavaa,
se muistona on movemberin.

Marraskuu on murhaa –
tappaa kaiken
turhan,
joskus kauniinkin.

Aja pois movemberit alta silmien,
koska alla kovan maan
uinuu uusi, huudetaan.

Mut' on se siellä turvassa,
alla movemberin,
ja joskus itää
kesken pimeimmän.

Siis, älä leikkaa
vielä - mustaa tarvitaan!
Eihän muuten näy
valo
heikoin.

Olipa kerran pitkäpiuhainen ope

Olipa kerran kauan, kauan sitten lähihistoriassa, kun ope ja luokan oppijat olivat lopettelemassa matikan tuokiota ja tekemässä lähtöä pian ruokailemaan.

Tarinan ope on hieman sellainen pitkäpiuhainen tyyppi – tajuaa kyllä asioita, mutta joskus tämän lamppu syttyy vasta ajan kanssa.

Oppijat ovat opeensa jo tottuneet ja ovat kovin ymmärtäväisiä opensa suhteen. Mutta oppijat sitä vastoin ovat jatkuvasti hereillä ja lähettävät tiuhaan lähetystä ympäristölleen kysymysten, kommenttien, tunteiden ja toiminnan muodossa! Aivan niin kuin pienen ihmisen kuuluukin tehdä. Lasten avoimuudesta ope on kovin kiitollinen.

Ope istuu oppijan matikankirja kädessä työtuolissaan oven tuntumassa. Tuoli on sellainen, jossa on pyörät alla ja mukava selkänoja. Kirjaan ope kirjoittaa vastauksia kuuliksella.

Jos tulisit luokkaan juuri nyt, ihmettelisit, mitä ihmettä ope tekee. Mutta niin tekee opekin. Mitä hittoa minä oikein teen! Luokassa ei näy olevan enää ketään muita open lisäksi, muut ovat lähteneet jo hetki sitten ruokailemaan icehearts-kasvattajan kanssa. Ope menee hetken päästä perässä syömään.
Kunhan olen saanut ensin hommat hoidettua, miettii ope. Minulla on nyt kirjurin tehtävä hoidettavana. Täytyy olla ihan hiljaa, että kuulen vastaukset!

Luokan lattialla lojuvan BigBoy –säkkipatjan päällä on mukava välillä ihmisten pötkötellä, tehdä tehtäviä tai lueskella (ja hypätä sen päälle täysii!). Nyt ei patjalla ei ole ketään.

Mutta jos tarkkaan kuuntelee, patjan alta kuuluu vaimea ääni, joka kuuluu oppijalle, joka on kömpinyt patjan alle suojaan. Oppija luettelee open sanelemiin laskutehtäviin oikeita vastauksia salamannopeasti. Voi, miten ope iloitsee taitavasta oppijastaan, sanoo sen ääneen ja piirtää hymynaaman kirjan sivulle tyytyväisyytensä vakuudeksi.

Oliko tämä nyt sitten parasta pedagogiikkaa, miettii pitkäpiuhainen ope, tietäen että parempaan hän ei tainnut kyetä tällä kertaa. Kaikki vuosien opiskelut ja löydän itseni kirjurina, ja oppija patjan alle jemmattuna! huokaisee ope.

Tehtävät on nyt tehty, oppija kömpii esiin patjan alta ja käy pesemässä kädet. Ope ja oppija lähtevät yhdessä syömään ja liittyvät muun luokan joukkoon nauttimaan lihapullista ja perunamuusista.

Sen pituinen vähäksi aikaa se.

Vain Työtä – ai jai jai jai jaa…

Vain Elämää – ohjelmasarjan innoittamana, katsaus open viikkoon.

Mikä saa open kyyneliin ja ihon kananlihalle?


Jalat pöydällä


Tunti on jo lopuillaan. Läksyjen lukuhetki venyy huomaamatta suunniteltua pidemmäksi, kun tyypit – siis kaksi oppijaa – lukevat kirjan tekstiä vuorotellen.

Lukijat valuvat istuimillaan epämukavissa tuoleissaan ja pulpeteissaan, ihan samalla tavalla kun itse valun kotisohvallani hyvän kirjan kanssa uppoutuen tarinaan, jatkavat lukemista aina vaan, hitaasti mutta varmasti. Ja kaverit kuuntelevat antaen lukurauhan.

Kesken lukunautinnon en voi sanoa, että otas jalat pois pöydältä! vaikka jossain toisessa tilanteessa niin sanoisinkin.

Snif.


Apuope
On viikon ensimmäisen päivän ensimmäinen tunti. Ovesta kurkistaa hieman vanhempi oppija, joka oli viime viikolla luokassani ’lainassa’ yhden tunnin apuopena: ”Mä voin tulla taas joskus auttamaan teitä.”.

Tokaluokkalaiset kuuntelivat tarkasti vanhempaa kollegaansa, jolta lukeminen sujui jo useamman vuoden kokemuksella. ”Tervetuloa uudestaan!” huikkasi yksi luokkani oppijoista apuopelle, kun tunti oli päättynyt.

Snif.


Heinäpilli


En saanut heinäpillistä ääntä.
En edes muistanut, että heinästä voi tehdä pillin.
En muistanut sitä mitä olen lapsena tehnyt, ennen kuin lapsi minua siitä muistutti.

Snif.


Lihapullat livemusalla


Ruokana oli lihapullia vai olisiko ollut ohrapuuroa, en muista. No, joka tapauksessa, kumpikaan niistä ei vielä saanut minua kyyneliin, vaikka ruokakin on iloinen asia.

Mutta kun näin musaluokkalaisten saapuvan opensa kanssa ruokalaan, ope istuutui pianon ääreen ja lapset lauloivat.. niin kyllä ruuan kanssa yllärinä esitetty live-musa nostatti tipan linssiin.

”No, sitä mäkin meinasin sanoa, että oli kaunista musiikkia. ” sanoi oppija, kun kerroin syyn kyynelilleni.


Ja muutama muu tilanne, joista ehkä lisää myöhemmin. Snif!

Välkällä on väliä

Ainakin alakoulun oppijat löytävät vielä tiensä hyvin pihalle välituntisin.

Välkälle tuli entistäkin kiiruumpi, kun kaikkiin luokkiin jaettiin taannoin välkkävälinepussit. Meidän luokan pussukasta löytyy fudis, koris, twisti, hyppis ja frisbee.


SIK-SAK SOKKELO

Lisäksi koulun isommat oppijat järjestävät Välkkäri –toimintaa eli leikittävät kolmena päivänä viikossa pitkällä välkillä nuorempiaan.

Välkällä leikki syntyy myös ilman valmisteluita ja ohjausta. Vakkarileikkejä näyttäisivät olevan ainakin kirkkis, hippaleikit ja vaklaamiset sekä kiipeily, keinuminen ja tasapainoilu. Pihalla on rakennettu käpyeläimiä ja on leikitty kotoa tuoduilla muovihepoilla.


"PARCOURIA" - PENKILTÄ VAUHTIA JA FLENGATEN KATULAMPPUUN

Omassa luokassa uusin villitys on narutemput – nämä ikivanhat, eri puolilla maailmaa syntyneet temput naruilla. Sanooko teekuppi, Eiffel-torni tai kalaverkko sinulle mitään? Otapa pitkä narulenkki käteesi ja katso mitä lihasmuistisi kertoo. Voit yllättyä.

KALANVERKKO - KUN SEN OSAA!

Lisää narutemppuja www.alysion.org/figures/introkids.htm

Jos lapsi kertoo pitävänsä koulupäivissä eniten välitunneista, vastaus ei kerro koulua vieroksuvasta, vaan liikkumiseen, toimintaan ja leikkiin orientoituneesta tyypistä.

Kun opettaja mustekalaksi muuttui

- Sun pitäisi olla mustekala, tuumasi oppija odottaessaan vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun aloitukseen.

Ja koska open kädet olivat varatut juuri sillä hetkellä, sai oppija avun kaverilta, joka odotti vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun sotkun selvittämiseen.

Käsityötunnit - ah - nuo monikerrokselliset oppimistilanteet! Ryijysolmuja solmiessa tapahtuu vaikka mitä.

Mahdumme menninkäisten kanssa ison pöydän ääreen työskentelemään. Istumme (lue: oleilemme) puhe-etäisyydellä toisistamme - etäällä ja lähellä samaan aikaan. Ryijysolmun vääntämisen lomassa vaihtuu kuulumiset, menee lanka solmuun ja jollakin välillä myös hermo.

Ope auttaa solmut auki. Jos ope ei ehdi, niin kaveri auttaa, jos vaan viitsii, osaa ja haluaa. Joskus avun saa pyytämättä kaverilta, mikä joko helpottaa tai hermostuttaa avun saajaa, tilanteesta riippuen.

Yksi menninkäinen on keksinyt magneetin voiman. Kun neula tipahtaa lattialle, katoaa oppija maan tasoon etsimään kadonnutta neulaa taulumagneetin avulla. Siinä samalla oppija tutkii kaikki luokasta löytyvät pinnat, joihin magneetti tarttuu. Pöydän ja tuolien jalat, ovien kahvat ja terottimet – kaikki tulee testattua.

Toisinaan lattialla konttaava tutkija-menninkäinen kerää niin aktiivisesti tietoa ympäristöstään ja tarvitsee avukseen toisen menninkäisen, ettei ryijysolmuja valmistu oikeastaan mihinkään tahtiin, kun neula kilahtaa vähän väliä lattialle ja oppija magneetteineen ja apurinsa kanssa perässä.

Odotellessa voi myös lukea lukuläksyn ääneen tai vain toljottaa neula kädessä tyhjyyteen ja kuunnella hämmästyneenä keksijä-menninkäisten ideoita siitä, että opettajan pitäisi olla mustekala:

- Mustekalalla olisi yksi lonkero jokaista lasta varten. Lonkeron päässä olisi kaksi silmää, kaksi korvaa ja kaksi kättä. Sitten ope ehtisi auttaa jokaista, ideoivat menninkäiset opettajan muuttumista mustekalaksi ja saavat kannatusta kuulijoilta.

Arki on alkanut. Sen näkee, kuulee ja tuntee koulussa. Arki on hyvä asia siinä missä se tarkoittaa rullaavia rutiineja. Arjen alkaminen tarkoittaa entistä enemmän läsnäolon vaatimuksia siellä missä kasvavat ihmiset aikaansa viettävät.

Kovin inhimillisiä piirteitä toivotaan opettajalta mustekalana. Peilistäni tuijottaa yksi, ja vain yksi, mustekalan lonkeroksi tunnistettava tyyppi. Onkin onni, että inhimillisiä mustekalan lonkeroita on koko koulu täynnä, jos niin halutaan. Viimeksi tällä viikolla olen elänyt todeksi sen, että oppijan lähiaikuinen koulussa on lähin koulussa työskentelevä aikuinen.

Vaikka perusopetus onkin ryhmässä annettavaa opetusta, niin ainakin menninkäiset eli nämä pienet oppijat odottavat aikuisen ihmisen silmäparia, kuulevia korvia ja auttavia käsipareja, jotka näkisivät, kuulisivat ja auttaisivat juuri häntä. Tämä on suunnitelma, jonka lasten läsnäolo kertoo kaikille meille, jotka olemme lasten kanssa. Nuorilla tämä sama tarve ilmenee toisella tavalla. Uutiset opettajien lomautuksista pistää mietteliääksi.

Millainen onkaan mustekala, jolla menninkäisten logiikan mukaan pitäisi olla peräti 78 lonkeroa silmäpareineen, korvineen ja käsineen? – Satuolento. Tai sitten se on Vaan Ihan Tavallinen Opettaja.

Persoona liossa

Minulla on erityinen taito: osaan puhua Neposen äänellä.

En edes muistanut omaavani tätä (hieman noloa) taitoa. Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun olen edellisen kerran äännellyt Neposena, mistä erityisesti oma jälkikasvu on tyytyväinen, ettei Neposta ole kuulunut pitkään aikaan. Mutta tarvittaessa voisin varmasti hakeutua äänistuntiksi Neppajymykerhoon, jos Neponen joskus sairastuu. Ainakin omasta mielestäni olemme ääniltämme samanlaisia Neposen kanssa.

Neponen on käsinukkehahmo Pikku Kakkosessa. Voisin olla siis käsinuken sijainen..

No, tänään kuitenkin lainasin hetkeksi Neposen ääntä. Tilanne tuli itsellenikin hieman yllättäen, pyytämättä, kun käsinuken ääni tulla tupsahti ilmoille kesken tunnin. Olin luokassa hetken kahdestaan yhden oppijan kanssa, joka örisi möreällä kurkkuäänellä ja oli (ehkä) suojassa äänensä takana. Hän etsiskeli hahmollensa nimeä, ja jostakin se Neponen siihen sitten tupsahti.

Vastasin oppijalle Neposena. Pokka ei enää pitäny oppijalla ja hän facepalmasi (ei, ei oo totta!) ja kun lopetin nepostelun, hän pyysi lisää. Jää oli väliltämme rikottu, jos sitä ylipäätään oli edes ollut ja pääsimme siitä mukavien aasinsiltojen ja köysiratojen kautta uskonnon aiheeseen, rukoukseen.

Opettajan työssä lasten kanssa on päivittäin tilanteissa, joissa joutuu tekemään tilannearviota ja kyettävä reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ihmissuhdetyötä, sitähän se.

Mutta että Neponen. Eikö mitään hienompaa, tutkimuksissa hyväksi havaittua pedagogista toimintamallia olisi voinut selkäytimestäni tulla, vaan jonkun hiivatin käsinuken ääni. Selkäytimessä sekoittuu kivasti kaikki eletty elämä erottelematta sen enempää työtä tai vapaa-aikaa ja vaatii ammattitaitoa ja tilannetajua luotsata jokainen tilanne hyvin.

Tapaus Neponen on harmiton ja hauskakin (minulle sai nauraa luvan kanssa). Mutta silti jäin sitä miettimään. Neponen muistutti minua erittäin lempeällä tavalla siitä, että tässä työssä persoona on liossa.

Pitää varoa liottamasta liikoja.

"Vuoden paras koulupäivä!"

”Vuoden paras koulupäivä!” kuvasi oppija tunnelmiaan Mikkola –päivässä lauantaina.

Sukkulaviestejä, yläkoululaisten ohjaamia liikunta- ja askartelupisteitä, kasvomaalausta, poniajelua ja pomppulinnaa. Iceheartsin jengi liikuttamassa, sammutusharjoituksia vpk:n pisteellä ja nutan avoimet ovet. Vanhempainyhdistyksen ja luokkatoimikuntien buffetteja ja kirppiksiä. Vanhempia mukana lasten ja nuorten kanssa.

Koko kylä taisi olla koulussa lauantaina – ilmankos ihmisvilinässä oli turvallinen olo ja rento tunnelma.




Liikkatunnilla juoksuharjoituksissa yksi oppija ehti bongailla myös pilviä. Sydänpilven alla harjoiteltiin tiistaina..




Pilviäkin bongailemaan ehtinyt oppija pinkoi sukkulaviestissä täysin juoksuun keskittyen - ja lujaa! Kannustusjoukko hurrasi rytmikkäästi koko joukkueen voittoon.





Koulupäivä kun on, niin tarjolla oli myös ruokaa oppijoille.


Pop-up
Päivän aikana oli havaittavissa siellä täällä keskustelupisteitä, kun vaikkapa buffetin liepeillä tai pomppulinnaan oppijan odotellessa omaa vuoroa, oli helppo kohdata toinen ihminen.

Oppijoiden oma juoksurata syntyi paikkaan, joka suorastaan kutsui juoksemaan ympyrää. Siinä samalla me aikuiset saatoimme jutella.

Päivän päätteeksi omassa luokassa syntyi kuvispiste lasten ja aikuisten kanssa. Piirtämisen lomassa oli myös mukava jutella.

Niin, mutta miksi Mikkola-päivä on paras koulupäivä. Siihen vastauksen saan oppijalta:
- No kun tänään saa kulkea ympäriinsä eri paikoissa eikä sisällä tarvitse ottaa kenkiä pois. Onko tää päivä taas vuoden päästä?

Mikkola –päivä on hieno tapahtuma ja perinne.