Ilon resepti

Ilo, joka kerran katosi lapselta
sen uudelleen löytämiseen tarvittiin

 

Aikuisia, jotka ottavat lapsen asiat todesta.

Aikuisia, jotka uskaltavat ottaa vastuun aikuisten asioista.

Aikuisia, jotka uskaltavat pitää aikuisen roolin ryhmässä

nujertamatta lasta.

 

Niin että lapsella on tilaa olla lapsi, sellainen kuin on.

Muutama konkreettinen muutos koulun arjessa.

Ajan viettäminen niiden kanssa, jotka näkevät lapsen ihmisenä

eikä kummajaisena eli

kääntämällä katseen pois niistä, jotka kohtelevat lasta halveksivasti.

Eli pyrkimättä muuttaa muita.

 

Itselleni uskon vahvistuksesi tämä on tarkoittanut muutamia puheluita erinäisten ihmisten kanssa, keskusteluja, viestittelyjä ihmisten kanssa, että

kuulisi

omat ajatuksensa.

 

About sillai se ilo löytyi

 

 

Kuutiokalenteri

Minkä värinen se on? Kierteillä vai ilman? Iso vai käsilaukkuun mahtuva? Olin malttamaton, odotin ensinäkemistä kuumeisesti. Parisen viikkoa sitten sain sen vihdoin omakseni.

Tänä vuonna se on turkoosin vihreä, ilman kierteitä eikä se mahdu käsilaukkuun - opettajan työkalenteri.

Uusien opettajien perehdytyspäivänä kollega, opehuoneen keltanokka siis, ihmetteli intoani kalenterin suhteen. Hän tulkitsi intoni työtehokkuudeksi. Ehkpä se on myös sitä, nyt kun ajattelen. Toivon kuitenkin, että tehokkuus tulee olemaan seurausta kalenterin käytöstä.

Halusin laittaa tärkeät asiat kalenteriin heti. Varasin aikaa itselleni. Siis tämä vanha kikka, jossa kirjataan oma meno työkalenteriin, muuten se on varattavissa palavereihin. Kokeneemmat oman elämän eläjät eivät tarvitse enää näin konkreettisia toimia toteuttaakseen sopviaa rytmiä työn ja vapaa-ajan välillä.

Mutta minä tarvitsen konkretiaa. Olen opehuoneen keltanokka. Ekaluokkalainenkin vielä. Liisa Ihmemaassa. Kesälomalla ajatukseni pyörivät tulevan työn ympärillä aivan uudella tavalla. En miettinyt työtä itsessään, vaan sitä miten löydän itseni arjessa ja kuulen oman ääneni. Työ lasten kanssa vaatii sataprosenttista läsnäoloa heti ensi kohtaamisesta alkaen. On huolehdittava, että pystyy tähän haasteeseen vastaamaan. Itselläni tämä on tarkoittanut konkreettisia toimia arjen järjestelyissä, merkintöjä kalenterissa.

Pikku lauantai
Kalenteriin on löytynyt työn asettamien ja talon toiminnan rajojen sekä oman työn suunnittelun myötä aivan upea mahdollisuus myös arjen luksukseen. Keskiviikkoisin opetus päättyy ajoissa. Sille päivälle en ota työhon liittyivä tapamisia enkä suunnitteluja. Keskiviikon kohdalla lukee Kuusijärvi. Toteutus on joko sitä tai jotain muuta itseäni virkistävää. Olen toiveikas itseni suhteen, ehkä todellakin opin uusia rutiineja. Miksi en oppisi, koska toteutan jo uutta.

Kuutioajattelua koulussa
Sisustusmaalimassa on jo tuttua ottaa käyttööm asuinpinta-alan lisäksi tilavuus. Varsinkin pienten asuntojen kohdalla asunnon tilavuusajattelu tuo paljon lisää mahdollisuuksia ja tilaa.

Kalenterissa tämä voi toimia samoin, open maksimia kun etsiskelen. Kalenteriin on merkitty toiminnan rajat (pinta-ala). Tämän jälkeen etsitään seinien korkeutta, taivas rajana (tilavuus). Miten opetus ja toiminta lasten kanssa järejstetään mielekkäällä tavalla annetuissa puitteissa. Sellaiset seinät ja katto, josta VALO ja ILO pääsevät sisään.

 

Koulussa toimimisen haaste on, ettei jäätäisi tuijottamaan reunaehtoja ja raameja vaan uskaltauduttaisiin toimimaan luovasti annetuissa puitteissa. Esimerkiksi ihan siellä käytännöön tasolla rahan vähyydestä puhuminen ei tuo lisää rahaa. Sitten toimitaan ilman rahaa. Koska toimittava on. Katse siihen, mitä on. Ja sitä on paljon. Tai oikeammein heitä on paljon ja jokaisella on nimi. Koulussa on lapsia, nuoria ja aikuisia ja kaikilla pääkoppa.

Ilo
Työmatkarutiinit ovat menneet tyystin uusiksi. Työmatkani on pidentynyt moninkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Kiitos siitä. Nyt saan pyöräillä joka päivä 16 km, jos vain haluan. Tähän asti olen polkenut, välillä jopa halunnut polkea.

Työmatkojen aikana olen pyytänyt iloa kyytiini, niin että se kulkisi kanssani töihin ja töistä kotiin. Parhaiten sen on saanut houkuteltua kyytiin miettimällä iloa tuottavia asioita ja kohtaamalla matkalla mukavia ihmisiä. Pii-paa-pii-paa-viu-viu-viun hokeminen on myös auttanut, jos muuta ei ole.

Oman lapsen kadoksissa olleen ilon palautuminen, pikku hiljaa, on minulle vahva muistutus siitä, miten suuri vaikutus lapsiin meillä aikuisilla on. Miten voisimme varjella iloa itsessämme sekä lapsissa ja nuorissa, joita kohtaamme päivittäin.



Pikku lauantai
Luonnosta löytyy paljon kimallusta ja bling-blingiä!

 

Keltanokka liikenteessä – varokaa!

Viikon ajan on voitu seurata eri puolilla Suomea, miten keltanokat ovat vallanneet koulut ja oppilaitokset. Tiedätte nämä uudet opinahjon asukit, jotka ovat usein väärään aikaan väärässä paikassa. Ja kun saapuvat sinne minne pitää, myöhässä, istuvat hiljaa. Tai jos uskaltavat kysyä jotakin, unohtavat annetun vastauksen saman tien. Oikein rohkeat uskaltavat kysyä samaa asiaa uudestaan. Siltikään muistijälkiä ei jää.

Tutustumistilanteet saattavat olla yhtä piinaa keltanokille. Oman nimen he muistavat, mutta kun vierustoveri kertoo nimensä, unohtuu se saman tien. Nimiä vilisee ja uusia kasvoja, mikään ei tunnu jäävän mieleen. Samat ihmiset näyttävät yhtä uusilta tuttavuuksilta vielä seuraavanakin päivänä, mitä olivat ensikohtaamisella. Nimetkin kuulostavat aina yhtä tuoreilta.

Keltanokille on tunnusomaista eksyminen, myöhästyminen, silmiinpistävä arkuus tai säntäily paikasta toiseen. Päässä voi suorastaan surista, niin kokonaisvaltaista kaikki uuden kokeminen on. Näin osuvasti kuvasi yksi keltanokka oloaan tällä viikolla.
 
Miten pitkään tällaisia oireita on syytä pitää normaalina, lienee hyvin yksilöllistä. Yksi määritelmä kuului, että jos oireet alkavat haitata normaalia elämää, on syytä pyrkiä muuttamaan tilannetta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että keltanokkien tuntemukset ovat hyvin inhimillisiä – siis ihan normaaleja tuntemuksia uusissa tilanteissa.

Osa keltanokista oppii uudet käytänteet muutamassa viikossa, osalla kestää pidempään. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Lohdullista on, että moni kollega uudessa työyhteisössäni on samassa tilanteessa kanssani. Surina on yhteinen!




Pinkit kroksit

"Sulla on lapsen kengät! Naurettavat kengät ottaen huomioon, että sä olet opettaja."

Näin on First Class Person alias Minna-ope saanut lukuvuoden ensimmäisen minuutin aikana ensimmäisen arviointinsa ihastuttavalta, koulutuietään aloittavalta oppijaltaan. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että arviointi ei jää tähän. I LIKE !!!!

 

 

Open 5 - LÖYTYI

Open minimi on nyt löytynyt! Kyseessä on ollut äärimmilleen viety laadullinen tutkimus, joka tuloksellaan hamuaa nollatutkimusta - ei mitää uutta auringon alla ja silti aina yhtä uusilta tuntuvia löydöksiä.

Pääsiäisloman jälkeen lukukaudesta oli jäljellä 39 koulupäivää, jotka olin päättänyt viettää ykkösluokan oppijoiden kanssa sisäilmaltaan paremmassa tilassa, mitä luokkamme sillä hetkellä oli. Evakkoretkemme tulisi kestämään aina siihen saakka, kunnes saisimme aikoja sitten luvatun sisäilmanpuhdistimen luokkaamme.

Numeroita

Evakossa olimme kaikkiaan 24 päivää, joiden aikana olimme yhden oppimistilan sijasta 11 tilassa ympäri koulua. Tutuiksi tulivat esimerkiksi ruokala, kirjasto, aula ja käytävä sekä eri luokkatilat. Sisäilmanpuhdistin tuli luokkaamme 6.5.13. Tämän jälkeen loput 15 koulupäivää luokkatilassa on ollut sisäilmanpuhdistin. Käytännössä olemme olleet kuitenkin 7 päivänä erilaisilla retkillä, joten luokassa olemista on ollut enää sen 8 päivää.


Open 5
Mitä opettaja tarvitsee selvitäkseen perustehtävästään. Tätä lähdin selvittämään, koska siihen tuli oiva tilaisuus. Tarvitaanko omaa luokkaa? Kokeilussa tahtomattaan mukana olivat yhdeksän alkuopetusikäistä luokkani oppijaa.

Open minimi:

1. Läsnäoloa maksimilla.
Katso, kuuntele, aisti tunnelmaa - näe, kuule, kohtaa ihminen ja asiat. Hengitä, hyvä ihminen! Muista ilo! (Noot, en ainakaan aina. Mitä se ainainen ilokaan olisi?  Siis pelkkää.. iloa...? Tosi yksitoikkoista, hmph!)

2. Prosessi vs. valmis tuotos
Jos pitäisi valita, kumman ottaisit? Minun valintani on ehdottomasti prosessi, matka. Vai, kuinkas monen oppijan kotiin on tullut tässä hiljakkoin repullinen sälää kevään lopulla, kun luokkia laitetaan kesäkuntoon? Papereita, jotka kotona  menevät roskiin saman tien? (Tunnustan, tänään olen teettänyt oppijoillani samaa: kotiinviemisinä on paljon A nelosia, joista usea päätyy ansaitusti jatkokäsittelyyn paperinkeräykseen. Elleivät sitten löydy vielä elokuussa repusta..). Katso kohta yksi.





Suden rakentamisen äärellä on tapahtunut isoja asioita.









3. Varo maanantaita!

Ja kaikkea, mikä aloittaa tai lopettaa ajanjaksoja. Lomien jälkeiset koulupäivät ja erityisesti lukuvuoden keskeyttävät lomat ovat tooosi vaarallisia. Katso nyt erityisesti kohta yksi.


4. Rytmi
Löytyy kaikesta ja kaikista. Kuuntele ja katsele rytmiä. Kävele, kävele ja kävele aina kun se on mahdollista. Arjen rutiinit tekee hyvää itse kullekin. Tosin niitäkin on syytä päivittää ajoittain. Uskallatko tehdä sen? Katso kohta yksi.

5. Yksin......
Oma tila - oma rauha. Sitä tarvitaan, jotta kuulee omia ajatuksia.


Suden sisällä saa olla yksin.

ja välillä yhdessä, asioiden jakaminen.
Koulussa lapset ovat kaikkien yhteisiä, jos omistajuutta niihin voi ylipäätään edes luoda. Yhdessä ja yksin tekemistä sopivassa rytmissä. Tänään näytelmä, jossa Susikin esiintyi, sai ensiesiintymisensä.
Älä katso enää kohtaa yksi. Lue eteenpäin, kiitos.


Ikkunalta ovelle...
Katsoin ensin ihan väärään suuntaan tuijottaessani luokan toimimattomia ikkunoita (mitä nyt vähän tuli pakkasella viileähköä ilmaa ikkunan väleistä sisään sekä sisäilma kutitti kurkkua). Käänsin tälle kaikelle selkäni ja mitä näinkään - OVEN! Luokan ovi, jonka kahva oli ihan täydessä terässä ja teki sitä mitä pitikin. Kahva kääntyi ja ovi avautui käytävälle, vapauteen. Siitä se sitten lähti tämä  blogin kirjoittelu ja tähän se toistaiseksi päättyy.

ja siitä vähän eteenpäin
Sisäilma on inspiroinut ihan loputtomasti. Ensi viikolla lähden pullottamaan raitista vuoristoilmaa Sveitsiin. Myydänhän nykyään jo vettä pulloissa, miksei sitten ilmaakin (epäilit kuitenkin). Air Free Team on ensimmäisen myyntityökeikan jo tehnyt, joten kokemusta on.

Sen aikaa, kun hiomme vielä Air Free Teamin kanssa raittiin ilman myyntiverkostoa, pitäydyn toistaiseksi opettajan hommissa.
Ja mitään en o ottanu.. vain Air Free pullosta poistanu korkin, mutta siinä kaikki!

Feel Free! -
Air Free Team

Presidenttejä!

Niitä on luokat pullollaan. Ja tanssijoita, kuvataiteilijoita, kassatyöntekiöitä, siistijöitä, hoitajia ja niitä, joiden työtä ei ole vielä keksittykään!

Oppija antoi toiselle palautetta sanomalla, että tämä, luokkakaveri siis, voisi olla joskus presidentti. Perusteluna oli se, että tämä mahdollinen tuleva presidentti on niin hyvä tarinankertoja. Tottahan se on: hän tietää niin paljon asioita, jakaa tietoaan auliisti muille ja muut kuuntelevat mielellään. Ope mukaan lukien on kuulijoiden  joukossa. Tarinan kertojaa ei kuitenkaan presidentin hommat kiinnosta, koska arveli presidentillä olevan paljon paperitöitä, eikä ne olleet kovin mieleen.

Hienoa, miten oppijat näkevät toisissaan potentiaalia ja antavat kannustavaa palautetta, spontaanisti. Vatsat täynnä uinnin jälkeen on mukava olo. Ruokalassa on käyty ennenkin mielenkiintoisia keskusteluja.

Kävely, kouluruokailu... hmmm... Tärkeitä juttuja molemmat..

Villisikoja!

Siipiä selkään kasvattelee lomaa odotteleva oppija. Näin se kuulkaas on! Perhosen toukat ovat kuoriutumassa ja avaamassa kauniita siipiään lentoon lähteäkseen. Vielä kun jaksaisivat pitää siipensä piilossa pari päivää.

Kuluneella viikolla aikuisen läsnäolon vaatimus on ollut aistittavissa ihan joka solulla. Koulupäivien huvetessa ja poikkeavan päiväohjelman lisääntyessä oppijan keskittymiskyky herpaantuu ja samalla aikuisen henkisen läsnäolon vaatimus kasvaa. Ai että se on sitten haastavaa - olla läsnä! On se kyllä myös ihan puhtaasti vaikeaa, siis olla henkisesti läsnä. Yhteistä matkaa päättelemme näiden  oppijoiden kanssa ja samalla sanoitamme jokaisen tulevaa oppimispolkua. Siinä osa syistä läsnäolon haasteisiin.

Tässä yhtenä päivänä luokkaan tullessani oppijat olivat suorastaan lentoon lähdössä, metelin kanssa. Tästä hiiltyneenä, pomppasin kotelostani ja tein hyvin selväksi, aikas kovaäänisesti, että peli ei vetele. Tilanne oli kaikin puolin poikkeuksellinen: oppijat riehuivat ja minä korotin ääntäni heille. Hetken siinä luukutettuani kuvasin myös elehtien heidän toimintaansa. Tässä vaiheessa pokka alkoi pettää oppijalta toisensa perään. Pidäteltyä naurua ja tirskahtelua kuului ympäri luokkaa. Sanoin siinä huitoessani ja kuvatessani heidän ei-toivottua käyttäytymistä, että en edes tiedä millä sanalla kuvaisin sitä. Yhden oppijan ilme kirkastui entisestään, hän nosti kätensä ylös ja sanoi:"Villisikoja. Me oltiin kuin lauma villisikoja!".

Ensi viikolla on tiedossa kaksi uintipäivää, näytelmän harjoitusta ja näytelmän esittäminen. Lauantain koulupäivä on jo sitten ihan oma lukunsa. Ope on siis hyvä ja muistaa hengittää, niin läsnä oleminenkin onnistuu.

Open minimin viiden kärki kirkastuu entisestään.

Toukokuu - elätkö sen, opettaja?

Luokasta evakossa olimme kaikkiaan 25 päivää. Sisäilmanpuhdistimen saapumisen jälkeen, olemme viettäneet luokkahuoneessa seitsemän koulupäivää. Mistä lie johtuu, mutta silmäoireeni ovat palanneet.
Open minimin jäljillä olen vielä kevään loput 11 koulupäivää.

Open minimin viiden kärki alkaa hahmottua.

 Palaan niihin asioihin tulevissa kirjoituksissa.

.......

 

Toukokuu on kouluissa ihan spesiaalia aikaa. Osa meistä opettajista kuvaa tätä kiireisenä ja stressaavana aikana. On arviointeja, palavereita, läsnäolon vaatimuksia lasten kanssa ja jo tulevaan lukuvuoteen suuntamista. Ja kaikki kiire loppuu kuin seinään lukuvuoden viimeisenä päivänä. Rehtoreilla tämä kuulemma tarkoittaa keskeytyksetöntä työntekoa koulussa, joka hiljenee päättäjäisten jälkeen. Ja tämä taas on ilmeisen tervetullut asia myös.

Jollakin kierolla tavalla nautin tästä ajasta. Tunnistan kyllä nämä vaatimukset eri suuntiin, kun nykyinen työ pitää tiukasti tässä hetkessä ja samaan aikaan uusi työ on tullut kuvioon. Olen tavannut jokaisen tulevan luokan oppijan vanhemmat parin viikon aikana.

Olen joskus sanonut ääneenkin, että suorastaan sytyn pedagogisten asiakirjojen laatimisesta. Niinpä olenkin ihan liekeissä koko toukokuun!

Onko vähän köyhää elämää?

 Nyt kohti mökkiä ja yli pari vuosikymmentä  pitkät perinteet omaava Tyttöjen viikonloppu voi alkaa! IHANAA!!!!!!!