X seinään

Siitä on muutama vuosi aikaa, kun olin kutosluokan opena. Olin ollut saman oppijaporukan kanssa alaluokilta asti. Vuosien aikana ihmistuntemus oli karttunut puolin ja toisin. Yksi oppija oli kova puhumaan. Hänellä oli usein ja paljon mielenkiintoisia asioita kerrottavanaan. Juttua riitti joskus tauotta. Kerran tulin sanoneeksi tälle pojalle laittavani rastin seinään, jos hän pystyy olemaan puoli tuntia hiljaa. Ihan hyvässä hengessä tämän hänelle sanoin.

Olimme lähdössä koko koulun ulkoilupäivää viettämään. Osallistuimme oppijoiden kanssa kävelyreitin kulkemiseen. Olin aivan varma, ettei tämä oppija pystyisi olemaan puolta tuntia hiljaa. Hänellä kun oli paljon kavereita luokalla ja puhuttavaa riittäisi. Ennen kuin lähdimme kävelemään ja puolen tunnin hiljaisuusaika alkaisi, kuului porukan keskeltä supinaa. Halusivat tietää tekisinkö rastin seinään ihan varmasti. Katsoimme luokastaseinän, johon rasti tulisi.

Lähdimme kävelykierrokselle koko luokka. Puolen tunnin aika alkoi. Poika oli hiljaa. Kaverit puhuivat niin kuin ennen. Aikaa kului ja kävely eteni. Kavereilla juttua riitti, mutta tämä yksi kaveri oli visusti hiljaa. Hiljaa hän oli koko vaaditun puoli tuntia.

Hämmästelin tietenkin sitä, miten ihmeessä poika kykeni olemaan hiljaa. Koska olihan hänen täytynyt haluta puuttua juttuihin, mutta miten hän sen teki olemalla hiljaa. Siihen aikaan lapsilla oli jo kännyköitä, mutta eivät ne kovin suurta roolia näytelleet ainakaan koulupäivän aikana. Niin ainakin luulin. Poika oli nimittäin osallistunut aktiivisesti kavereiden kanssa käytyihin keskusteluihin kirjoittamalla kännykän tekstiviestiosioon mielipiteensä.

Rasti luokan seinässä oli punaisella maalattu ja se oli kaksi metriä korkea ja metrin leveä.

X

Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä

Joulunaika poikkeaa koulunkin arjesta. Viimeisen kouluviikon tavallisuudesta poikkeava päivän ohjelma sekoittaa rutiinit. Vaikeeta aikaa, sanoisin. Käytäväkeskustelussa on käynyt ilmi, että muutamia lapsia alkava loma ei innosta. Joillekin lapsille tuttu ja turvallinen arki olisi suurinta juhlaa. Lapsille, joilla on elämässä epävarmuustekijöitä, koulun merkitys on erityisen suuri. Näille lapsille koulu merkitsee pysyvyyttä ja turvaa. Pidetään aktiivisesti yllä puhetta siitä, että loman jälkeen tavataan.

Joulujuhla
Joulujuhlaesityksen harjoituttaminen pienten kanssa on ollut itselle tämän syksyn yksi haastavimmista tehtävistä. Vaatimusten ja palkitsemisen tasapainoilua paineen alla lyhyessä ajassa, sitä on ollut tämä viimeinen viikko. Tiivistettynä koko syyslukukauden kaari yhdessä viikossa. Siltä se on tuntunut. Onneksi on ollut työpari, jonka kanssa on yhdessä suunniteltu ohjelmaa ja harjoituksia pidetty.

Elämme jatkuvan arvioinnin aikaa. Maanantaina harjoituksissa eräs naapuriluokan oppija kutsui minua diktaattoriksi. Tiistaina aamulla tämä samainen oppija kutsui minua homoksi ja huoraksi ja päivällä hän jo kirjoitti taululle Minaoletkiva. Tänään sain häneltä joululahjan. Rajalla kuuluu huutoa, sanon mä.

Opehuone - koulun keuhkot

Opehuoneen pöydät notkuivat herkkuja. Tänäänkin. Tarjolla oli yhden kollegan valmistujaiskakkua, toisen kollegan kiitosta hyvistä työkavereista ja kolmannen tsemppitoivotus viimeisiin päiviin. Muutenkin opehuoneessa on rento tunnelma, helppo hengittää. Ihan parasta on istua alas sohvalle ja vaihtaa kollegan kanssa muutama sananen työpäivän lomassa.

Ja onhan se ihanaa nauraa välillä myös omalle ryppyotsaisuudelle yhdessä samassa jamassa olevan kollegan kanssa. Siinä muutama ryppy oikenee ja ympäristö kiittää!

"Joulupukki matkaan jo käy..."

- Miksi se vaan käy? Miksei se mee? pohtii oppija. Samalla hän laulaa, piirtää ja juttelee, kysyy odottamatta vastausta, laulaa seuraavaa laulua ja kysyy odottamatta vastausta.

 

Kevättä rinnassa

Keväinen kukkakimppu
"Maailman parhaalle opelle"
Sille samalle, joka edellisellä viikolla
oli maailman tyhmin ope :)

Miten selviän tämän hetken. Päivässä on monta loputonta hetkeä. Hälytyskellot ovat pauhanneet jo monta hetkeä kuuroille korville, vaikka kalkatus on korvia huumaava.

Kesäloman energiavarastot oli käytetty just sillä yhdellä tietyllä hetkellä. Sitä ennen jatkuvaa ennakointia, varautumista ja havainnointia. Jossakin vaiheessa en vain enää palautunut työstä entiseen tapaan. Tilanteita, joihin reagoida ja joista piti olla jotakin mieltä, oli yksinkertaisesti liian monta. Liikaa minulle. Vajaa kaksi kuukautta ehdin olla töissä ja olin kypsä.

Hah, nopea kasvukausi tällä vihanneksella!




Sain viettää parit kappaleet marraskuuta elokuun jälkeen. Marraskuuni olivat valoisia, silti ne valmistivat minut mahlalaskua varten.

Mahalaskusta noustaan polvilleen. Kontatessa katse pysyy lähellä lattiaa, ruohonjuuritasolla. Horisonttia ei osaa edes etsiä. Alkaa keskittyminen perusasioihin kuten hengitys, lepo, ravinto ja lempeä liike. Karsiminen. Kaikesta karsiminen, että saadaan stressitasot alas ja kaikkoava ilo takas.

Minun kevääni löytyy kalenterista kohdasta marraskuu. Hengitän. Kevääni on lempeä - se on pimeä ja sateinen, eikä se vaadi mitään. Riittää, että olen.

Havaintoja

Aika pian selvisi, että kirjaamani havainnot tämän syksyn blogikirjoituksista eivät suinkaan ole otteita koulumaailmaSTA. Pikemminkin kirjoitukset ovat havaintoja oman pääni tilaSTA koulumaailmaSSA.

Ristiriitaisuus, jota näiden kahden, pään ja koulun, yhteensovittaminen synnyttää, tekee jälkikäteen katsottuna omasta työstä mielenkiintoisen. Ristiriitaisuus syntyy tietoisuuden kasvaessa omassa nupissa ja siitä, miten sovittaa ajatukset tekemäänsä työhön. HOJKS:n (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) laatimisen aikaa kun eletään, voisi tietoisuuden ilmaista pedagogisten asiakirjojen käsittein:

 

Tietoisuus on

omien oppimisvalmiuksien, vahvuuksien ja erityistarpeiden ymmärtämistä ja

niiden huomioon ottamista jokapäiviäisessä elämässä.  

 

Mitä syntyy, kun kuulee oman äänensä eikä pysty tähän huhuiluun vastaamaan haluamallaan tavalla tai kun kulkee jatkuvasti pois omalta mukavuusalueeltaan, haastavissa olosuhteissa. Tulen malttamattomaksi eikä turhautuminenkaan ole kaukana. Syntyy joko huippuosaamista ja huipputuloksia tai sitten syntyy totaali mahalasku, loppuunpalaminen. Syntyä voi myös molemmat. Huipputulokset ovat vaikeasti mitattavissa ja toteen näytettävissä koulumaailmassa. Tulokset, joiden eteen tehdään juuri nyt onnistuneesti töitä, näkyvät vasta vuosien päästä monissa tilastoissa. Mahalaskun näkee aika pian. Silloin ei ilmaannuta enää työpaikalle. Kummastakin on kokemusta työssä olon ajalta ja nyt kun ajattelen, niin mahalaskusta on seurannut aina omaan elämään jotakin hyvää.  

Itselläni suurin ristiriita koulussa työskentelyssä liittyy vaateeseen läsnäolosta ja kaikkiin tehtyihin havaintoihin liittyen oppijoihin sekä toisaalta koulujärjestelmän pyrkimyksiin vastata näihin vaatimuksiin ja haasteisiin. Tähän kuvattu ristiriita ei ole syntynyt erityisesti tänä syksynä vaan on seurausta useamman vuoden työskentelystä koulumaailmassa. Koulu pyrkii vastaamaan haasteisiin ja muuttumaan tarvittavaan suuntaan, niin sen pitääkin. Suurin osa oppijoista tulee selviämään elämässään koulussa kuin koulussa. Suuri osa oppijoista tulee kuitenkin aina tarvitsemaan hyvin konkreettista aikuisen läsnäoloa, vierellä kulkijaa. Eikä tämä ole oikeastaan ollenkaan hullumpi tarve.

 

Tarvitaan suodatinta, joka ohjaa asiat oikeille listoille: NICE to do ja MUST do. Valitse ensin ja eniten asioita NICE to do -listalta. Sitten muutama asia MUST do-listalta, jos on ihan pakko.

 

Kumpaa pystyn muuttamaan: päätäni vai koulua. - Heh. Oikeassa olet, sinä viisas lukija.

Nice and easy

Siinä tämän viikon teema. Totuus on tietenkin kaukana siitä, mitä tulee omaan pääkoppaani. Tämän opettajan touhu luokassa on näyttänyt (lue: tuntunut) lähinnä askartelukerhon vetäjän puuhastelulta. Kaikki kunnia oikeille askarelukerhon vetäjille. Heillä on suunnitelma ja päämäärä. Minullakin on suunnitelma ja päämäärää, vaan ei niihin liity näin mittavaa määrää askartelua, mitä tämän viikon toteutus on ollut. Tsiisus.. Paperin taittelua, maalaamista ja piirtämistä ja vielä kerran paperin taittelua. Sanoinko jo paperin taittelu? On ollut vain tilanteita. Näpertelyllä niistä on selvitty. Tai ainakin saatu lisää hengähdystaukoja. Se on hyvä, kun henki kulkee.

Tunnelmaa tasataan kävellessä ja käden taitoja harjoitettaessa. Ja opehuoneessa ja muutenkin aikuisten kesken. Joo, näin se on.

Opehuone on perjantaisin pitkällä välkällä aina täynnä jengiä infon takia, ja kyllä muinakin taukoina. Niin oli tänäänkin. Opehuoneessa voi jakaa ajatuksia samassa liemessä olevien kanssa. Lyhyen talossa oloni aikana olen konkreettisesti ja hyvällä tavalla elänyt todeksi sanonnan koko koulu kasvattaa. Kun rakenteet ja verkosto toimivat, toimii yksittäisen opettajankin työ. Mitä nyt vähän välillä yskii, se työ nimittäin.

Icehearts

Minulla on ollut mahdollisuus tutustua Iceheartsin toimintaan oman työni lomassa, käytännön arjessa. Heidän toiminnassaan on jotakin aivan erityistä. Läsnäolo?

Icehearts-kasvattajien toiminta näyttää toimivan koulussa lasten hyväksi ilman byrokratian tai eri hallintokuntien rajoja. Olisiko sujuvan toiminnan yksi osasyy olemisessa, läsnäolossa, että he ovat valmistautuneet sitoutumaan joukkueensa lapsiin koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan. Lapset saavat aikuisen mallia, sitoutumista, rakkautta ja rajoja ilman hylkäämisestä. 

Viimeksi tänään hämmästelin ääneen sitä, miten yksi kastavattaja ilmaantuu oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, aina kuin tilauksesta. Toinen kasvattaja taas jaksoi maanantaina kuljettaa pihalla kaikkia lapsia vuorollaan repparissa, heppakierroksella kutakin vuorollaan. Hiki valui hevosella, vaan ei väsynyt. Ja lapset nauttivat. Icehearts-kasvattajat ovat siellä, missä lapset ovat. He huomioivat kaikkia kohtaamiaan lapsia. Siis ihan kaikkia.

Kakkua ja kortteja

Opehuoneessa oli tarjolla kakkua. Hain kakkua ja siinä sählätessäni nippu oppijoiden kanssa käyttämiä tunnekortteja levähti lattialle taskustani. Siinä ne kaikki tunteet nyt tulivat yhtenä klönttinä kollegoiden silmien alla leviten pitkin lattiaa. Aivan kuin ylikeitetty spagetti kattilasta otettaessa: yrität ottaa vähän, tulee kaikki. Tunteiden keräämisessä auttoi kollega. Takaisin taskuun meni viha, ilkeys, iloisuus, lähimmäisen rakkaus/ystävällisyys, ylpeys, kipu, pelokkuus, turhautuminen ja mitä niitä nyt olikaan. Kortti missä lukee kiltti/reipas ja on kuva oikein sädekehän kanssa, on edelleen kadoksissa. Enkä taida sitä sen ihmeemmin etisiäkään.

Spagettia ja jauhelihakastiketta

Tämä tarina sai alkunsa sinä päivänä, kun Sirkus ilmestyi yhdeksi päiväksi koulun kentälle ja sitä on kerrottu aina siitä asti. ”Ope, kerro taas siitä Kokista, joka tekee spagettia ja jauhelihakastiketta”. Minulle on siunaantunut Kokin, Morsiamen, Sulhasen, Vauvan sekä Pellen roolit. Muista rooleista vastaavat oppijat. Sorminukeilla tätä mennään, sisältö hieman vaihtelee.

 

Olipa kerran koulu ja koulun pihalla hiekkakenttä ja siellä Sirkus. Oikeastaan Sirkus on se Olipa kerran, koulu ja kenttä ovat vieläkin.

Esiintyvät eläimet karkasivat hiekkakentälle pystytetystä Sirkuksesta koulun läheiseen Metsään. Pakosalla ovat ainakin Papukaija, Kirahvi, Apina, Kilpikonna, Hirvi, Tipu, Pupu ja Hevonen. Eläinten on määrä esiintyä illalla Sirkuksessa. Pelle soittaa eläinsuojeluviranomaiselle pyytäen apua eläinten takaisin saamiseksi Sirkukseen.

Eläinsuojeluviranomainen saa osan eläimistä kiinni, mutta ne karkaavat aina uudelleen. Eläimet eivät halua palata Sirkukseen, vaan haluavat jäädä vapauteen.

Tarina jatkuu koulun läheisyydessä Perheessä ja Metsässä.

Jatkon lukemista en kuitenkaan suosittele heikkohermoisille.

Koulun lähellä asuu Perhe. Perheen Sulhanen eli Isä, Morsian eli Äiti sekä heidän pieni Vauva ja Tyttö ovat kotona. Vauva itkee, Sulhanen ja Morsian lohduttavat pienokaista. Alkaa olla ruoka-aika.

Kotiin ilmestyy Kokki, joka tekee perheelle ruokaa. Kokin bravuuri on spagetti ja jauhelihakastike. Jos totta puhutaan, niin se on samalla ainoa ruoka, minkä Kokki osaa valmistaa.

Kokki tekee ruokaa perheelle. Morsian sanoo, että Vauva ei voi syödä kuin maitoa. Morsiamen ja Kokin jutellessa spagetti ja jauhelihakastike palavat pohjaan. Siitä tulee savua ja paikalle hälytetään Palomies ja Sairaanhoitaja. Pelastushenkilökunta hoitaa palon sammutuksen ja Sairaanhoitaja laittaa laastaria vaurioita saaneille perheenjäsenille.

 

********

Sirkuksesta karanneet eläimet tunkeutuvat Sulhasen ja Morsiamen kotiin, varastavat Vauvan ja syövät sen. Perheen Tyttö hukuttautuu jokeen. Sulhanen ja Morsian ovat surullisia lasten kuolemasta ja itkevät. Palomies, Sairaanhoitaja, Kokki sekä paikalle ilmestynyt Snorklaaja lohduttavat lapsensa menettäneitä vanhempia. Kaikki ovat surullisia.

Kokki ehdottaa, että hän voisi valmistaa kaikille spagettia ja jauhelihakastiketta. Näin tehdään, mutta ruoka palaa taas pohjaan. Onneksi paikalla on jo pelastushenkilöitä. Kaikki syövät Kokin tekemää ruokaa. Osa Sirkuksesta karanneista eläimistä on tullut myös paikalle lohduttamaan surevia. Eläimille annetaan siemeniä ja heinää syötäväksi.

Sen pituinen se.

 

                            

Koko koulu kasvattaa

Olen tänään koulussa..

istunut välitunnin poikien vessassa, tervehtinyt terveydenhoitajaa jälleen kerran ilolla,
jutellut kolleegoiden kanssa, soittanut puhelimella, saanut apua kolleegalta pyytämättä,
pyytänyt ja saanut apua,

pitänyt lasta kädestä, puhunut,
yrittänyt ymmärtää, ymmärtänyt,
ollut ymmärtämättä,
kuunnellut, kuullut ja päättänyt olla kuulematta,

hengittänyt,

jättänyt lounaan väliin, jutellut,
ollut miettimättä omia asioita,
paitsi miettinyt, että
mitä kaikkea opettaja työkseen tekee,

odottanut ja odottanut,
kysynyt,

ollut hiljaa.

Rauhoitellut, kävellyt ja seissyt.

Yksikään näistä asioista ei ollut sillä listalla, jonka jätän työpöydälleni itselleni aina edellisenä päivänä muistilistaksi seuraavaa työpäivää varten. Mahtava on fiilis, kun ihan konkreettisesti voi todeta sen, että koko koulu kasvattaa. Yksinään tätä työtä lasten parissa ei tarvitse tehdä. Siinä on ehkä yksi ison koulun etu, että on paljon aikuisia kasvatustyötä tekemässä. No, ja vähän sitä opetustyötäkin siinä sivussa.

Taas tänään lukaisin eilen kirjoittamani muistilistan päivän päätteeksi todeten, hymyillen, että ei menny tämäkään päivä niin kuin suunnittelin. Meni paremmin.

Pöllähtänyt Pöllö
www.tinttu.com

Luokan ovessa on ikkuna.
Ikkunassa on Pöllö.
Kovaa vauhtia Pöllö on saamassa puun,
jossa on kurkistusluukkua ja vaikka mitä kivoja juttuja.