Open 5 - LÖYTYI

Open minimi on nyt löytynyt! Kyseessä on ollut äärimmilleen viety laadullinen tutkimus, joka tuloksellaan hamuaa nollatutkimusta - ei mitää uutta auringon alla ja silti aina yhtä uusilta tuntuvia löydöksiä.

Pääsiäisloman jälkeen lukukaudesta oli jäljellä 39 koulupäivää, jotka olin päättänyt viettää ykkösluokan oppijoiden kanssa sisäilmaltaan paremmassa tilassa, mitä luokkamme sillä hetkellä oli. Evakkoretkemme tulisi kestämään aina siihen saakka, kunnes saisimme aikoja sitten luvatun sisäilmanpuhdistimen luokkaamme.

Numeroita

Evakossa olimme kaikkiaan 24 päivää, joiden aikana olimme yhden oppimistilan sijasta 11 tilassa ympäri koulua. Tutuiksi tulivat esimerkiksi ruokala, kirjasto, aula ja käytävä sekä eri luokkatilat. Sisäilmanpuhdistin tuli luokkaamme 6.5.13. Tämän jälkeen loput 15 koulupäivää luokkatilassa on ollut sisäilmanpuhdistin. Käytännössä olemme olleet kuitenkin 7 päivänä erilaisilla retkillä, joten luokassa olemista on ollut enää sen 8 päivää.


Open 5
Mitä opettaja tarvitsee selvitäkseen perustehtävästään. Tätä lähdin selvittämään, koska siihen tuli oiva tilaisuus. Tarvitaanko omaa luokkaa? Kokeilussa tahtomattaan mukana olivat yhdeksän alkuopetusikäistä luokkani oppijaa.

Open minimi:

1. Läsnäoloa maksimilla.
Katso, kuuntele, aisti tunnelmaa - näe, kuule, kohtaa ihminen ja asiat. Hengitä, hyvä ihminen! Muista ilo! (Noot, en ainakaan aina. Mitä se ainainen ilokaan olisi?  Siis pelkkää.. iloa...? Tosi yksitoikkoista, hmph!)

2. Prosessi vs. valmis tuotos
Jos pitäisi valita, kumman ottaisit? Minun valintani on ehdottomasti prosessi, matka. Vai, kuinkas monen oppijan kotiin on tullut tässä hiljakkoin repullinen sälää kevään lopulla, kun luokkia laitetaan kesäkuntoon? Papereita, jotka kotona  menevät roskiin saman tien? (Tunnustan, tänään olen teettänyt oppijoillani samaa: kotiinviemisinä on paljon A nelosia, joista usea päätyy ansaitusti jatkokäsittelyyn paperinkeräykseen. Elleivät sitten löydy vielä elokuussa repusta..). Katso kohta yksi.





Suden rakentamisen äärellä on tapahtunut isoja asioita.









3. Varo maanantaita!

Ja kaikkea, mikä aloittaa tai lopettaa ajanjaksoja. Lomien jälkeiset koulupäivät ja erityisesti lukuvuoden keskeyttävät lomat ovat tooosi vaarallisia. Katso nyt erityisesti kohta yksi.


4. Rytmi
Löytyy kaikesta ja kaikista. Kuuntele ja katsele rytmiä. Kävele, kävele ja kävele aina kun se on mahdollista. Arjen rutiinit tekee hyvää itse kullekin. Tosin niitäkin on syytä päivittää ajoittain. Uskallatko tehdä sen? Katso kohta yksi.

5. Yksin......
Oma tila - oma rauha. Sitä tarvitaan, jotta kuulee omia ajatuksia.


Suden sisällä saa olla yksin.

ja välillä yhdessä, asioiden jakaminen.
Koulussa lapset ovat kaikkien yhteisiä, jos omistajuutta niihin voi ylipäätään edes luoda. Yhdessä ja yksin tekemistä sopivassa rytmissä. Tänään näytelmä, jossa Susikin esiintyi, sai ensiesiintymisensä.
Älä katso enää kohtaa yksi. Lue eteenpäin, kiitos.


Ikkunalta ovelle...
Katsoin ensin ihan väärään suuntaan tuijottaessani luokan toimimattomia ikkunoita (mitä nyt vähän tuli pakkasella viileähköä ilmaa ikkunan väleistä sisään sekä sisäilma kutitti kurkkua). Käänsin tälle kaikelle selkäni ja mitä näinkään - OVEN! Luokan ovi, jonka kahva oli ihan täydessä terässä ja teki sitä mitä pitikin. Kahva kääntyi ja ovi avautui käytävälle, vapauteen. Siitä se sitten lähti tämä  blogin kirjoittelu ja tähän se toistaiseksi päättyy.

ja siitä vähän eteenpäin
Sisäilma on inspiroinut ihan loputtomasti. Ensi viikolla lähden pullottamaan raitista vuoristoilmaa Sveitsiin. Myydänhän nykyään jo vettä pulloissa, miksei sitten ilmaakin (epäilit kuitenkin). Air Free Team on ensimmäisen myyntityökeikan jo tehnyt, joten kokemusta on.

Sen aikaa, kun hiomme vielä Air Free Teamin kanssa raittiin ilman myyntiverkostoa, pitäydyn toistaiseksi opettajan hommissa.
Ja mitään en o ottanu.. vain Air Free pullosta poistanu korkin, mutta siinä kaikki!

Feel Free! -
Air Free Team

Presidenttejä!

Niitä on luokat pullollaan. Ja tanssijoita, kuvataiteilijoita, kassatyöntekiöitä, siistijöitä, hoitajia ja niitä, joiden työtä ei ole vielä keksittykään!

Oppija antoi toiselle palautetta sanomalla, että tämä, luokkakaveri siis, voisi olla joskus presidentti. Perusteluna oli se, että tämä mahdollinen tuleva presidentti on niin hyvä tarinankertoja. Tottahan se on: hän tietää niin paljon asioita, jakaa tietoaan auliisti muille ja muut kuuntelevat mielellään. Ope mukaan lukien on kuulijoiden  joukossa. Tarinan kertojaa ei kuitenkaan presidentin hommat kiinnosta, koska arveli presidentillä olevan paljon paperitöitä, eikä ne olleet kovin mieleen.

Hienoa, miten oppijat näkevät toisissaan potentiaalia ja antavat kannustavaa palautetta, spontaanisti. Vatsat täynnä uinnin jälkeen on mukava olo. Ruokalassa on käyty ennenkin mielenkiintoisia keskusteluja.

Kävely, kouluruokailu... hmmm... Tärkeitä juttuja molemmat..

Villisikoja!

Siipiä selkään kasvattelee lomaa odotteleva oppija. Näin se kuulkaas on! Perhosen toukat ovat kuoriutumassa ja avaamassa kauniita siipiään lentoon lähteäkseen. Vielä kun jaksaisivat pitää siipensä piilossa pari päivää.

Kuluneella viikolla aikuisen läsnäolon vaatimus on ollut aistittavissa ihan joka solulla. Koulupäivien huvetessa ja poikkeavan päiväohjelman lisääntyessä oppijan keskittymiskyky herpaantuu ja samalla aikuisen henkisen läsnäolon vaatimus kasvaa. Ai että se on sitten haastavaa - olla läsnä! On se kyllä myös ihan puhtaasti vaikeaa, siis olla henkisesti läsnä. Yhteistä matkaa päättelemme näiden  oppijoiden kanssa ja samalla sanoitamme jokaisen tulevaa oppimispolkua. Siinä osa syistä läsnäolon haasteisiin.

Tässä yhtenä päivänä luokkaan tullessani oppijat olivat suorastaan lentoon lähdössä, metelin kanssa. Tästä hiiltyneenä, pomppasin kotelostani ja tein hyvin selväksi, aikas kovaäänisesti, että peli ei vetele. Tilanne oli kaikin puolin poikkeuksellinen: oppijat riehuivat ja minä korotin ääntäni heille. Hetken siinä luukutettuani kuvasin myös elehtien heidän toimintaansa. Tässä vaiheessa pokka alkoi pettää oppijalta toisensa perään. Pidäteltyä naurua ja tirskahtelua kuului ympäri luokkaa. Sanoin siinä huitoessani ja kuvatessani heidän ei-toivottua käyttäytymistä, että en edes tiedä millä sanalla kuvaisin sitä. Yhden oppijan ilme kirkastui entisestään, hän nosti kätensä ylös ja sanoi:"Villisikoja. Me oltiin kuin lauma villisikoja!".

Ensi viikolla on tiedossa kaksi uintipäivää, näytelmän harjoitusta ja näytelmän esittäminen. Lauantain koulupäivä on jo sitten ihan oma lukunsa. Ope on siis hyvä ja muistaa hengittää, niin läsnä oleminenkin onnistuu.

Open minimin viiden kärki kirkastuu entisestään.

Toukokuu - elätkö sen, opettaja?

Luokasta evakossa olimme kaikkiaan 25 päivää. Sisäilmanpuhdistimen saapumisen jälkeen, olemme viettäneet luokkahuoneessa seitsemän koulupäivää. Mistä lie johtuu, mutta silmäoireeni ovat palanneet.
Open minimin jäljillä olen vielä kevään loput 11 koulupäivää.

Open minimin viiden kärki alkaa hahmottua.

 Palaan niihin asioihin tulevissa kirjoituksissa.

.......

 

Toukokuu on kouluissa ihan spesiaalia aikaa. Osa meistä opettajista kuvaa tätä kiireisenä ja stressaavana aikana. On arviointeja, palavereita, läsnäolon vaatimuksia lasten kanssa ja jo tulevaan lukuvuoteen suuntamista. Ja kaikki kiire loppuu kuin seinään lukuvuoden viimeisenä päivänä. Rehtoreilla tämä kuulemma tarkoittaa keskeytyksetöntä työntekoa koulussa, joka hiljenee päättäjäisten jälkeen. Ja tämä taas on ilmeisen tervetullut asia myös.

Jollakin kierolla tavalla nautin tästä ajasta. Tunnistan kyllä nämä vaatimukset eri suuntiin, kun nykyinen työ pitää tiukasti tässä hetkessä ja samaan aikaan uusi työ on tullut kuvioon. Olen tavannut jokaisen tulevan luokan oppijan vanhemmat parin viikon aikana.

Olen joskus sanonut ääneenkin, että suorastaan sytyn pedagogisten asiakirjojen laatimisesta. Niinpä olenkin ihan liekeissä koko toukokuun!

Onko vähän köyhää elämää?

 Nyt kohti mökkiä ja yli pari vuosikymmentä  pitkät perinteet omaava Tyttöjen viikonloppu voi alkaa! IHANAA!!!!!!!

Pää alaspäin

Tunnilla yksi oppija kyseli, miksi kaveri roikkui penkillään pää alaspäin. Tämä pää alaspäin ollut sanoi, että hän miettii ja että hänen aivonsa tarvitsevat verta. Siinä syy.

Totta tosiaan, esimerkiksi joogaajat ja tanssijat tietävät, kuinka tärkeää olisi olla ajoittain pää alaspäin. Tasaa verenpainetta ja ties mitä. En muistanut tarkkaan mitä kaikkea hyvää pää alaspäin olemisesta oli, mutta hyvä kaiku sillä oli. Hetken päästä olimme kaikki pää alaspäin siinä uskossa ja pian omassa kokemuksessa, että pää alaspäin oleminen teki meille hyvää.

Opetukseni etenee päähänpistojen mukaan? Ei toki, vaan tunnilla sovelletaan tutkittua tietoa ihan käytännössä. Hienointa on, että lapsella on monessa kohtaa vielä hyvin luontainen tapa esimerkiksi liikkua tai lapsi ainakin vielä ilmaisee tarvetta liikkua luontaisella tavalla. Sitä tapaa, minkä me aikuiset olemme kadottaneet ikämme myötä ja mitä opettelemme uudelleen aikuisiällä osallistumalla joogaan, feldenkraistunneille tai hakeutumalla vaikkapa aleksander-tekniikan pariin. Yhtä kaikki, kaikissa opetellaan jollakin tapaa tietoisuutta omasta kehosta ja tavasta liikkua, jopa ajatella. Ehkä  läsnäolon taito myös lisääntyy.

Pointti?
Seuraavan kerran kun näet jonkun roikkuvan pää alaspäin penkiltä, liity ihmeessä joukkoon! Aivosi tarvitsee sitä!

Kävely

Niin kuin tuli. Siinä missä nuotio lumoaa katsojansa, rauhoittaa, niin kävely rytmittää ja jäsentää ajatuksia. Uinnin opetukseen sisältyy kävelyä koululta hallille ja takaisin. Tänään alkoi uinnit. Ja kävelyt.

Ihan parasta koulupäivän antia omasta mielestäni oli kävelyt. Oppijat olivat tietenkin täpinöissään uinnista, ei liene yllätys. Mutta se käveleminen,  se on ihan parasta, kunhan ensin pääsee rytmiin. Ja kun rytmi on löytynyt, alkaa jutut.

Tulomatkalla kävimme keskustelua erilaisita perhemuodoista, esimerkkinä omani, uusperhe. Oppijat pohtivat muun muassa avioliittoa, sen solmimista, mitä tarkoittaa kun sanotaan TAHDON, miksi erotaan vaikka tahdotaan, ja entä lapsi tämän kaiken keskellä.

Lapset havainnoivat kyllä käsittämättömän tarkasti ympäristöään, jossa elävät. He tekevät havaintoja aivan kaikesta. Ja kaiken  lapsi käsittelee, jos ei muuten niin lapsen omalla tavalla. Tässä kohtaa tarvitaan meitä aikuisia - sanoittamaan tunteita, tuntemuksia ja ajatuksia. Kuinka suoraan tai hienotunteisesti tämä tapahtuu, vaatikin jo sitten sitä paljon puhuttua läsnäoloa. Ihmisen kohtaamista.

Miksi koulu palkittiin turvallisuudesta?

Hämeenkylän koululle myönnettin opetusalan turvallisuuspalkinto tänä keväänä. Miten koulun turvallsuutta on onnistuttu lisäämään? Tätä kysyttiin perjantaina ilmestyneessä Vantaan Laurissa  www.vantaanlauri.fi näköislehdessä sivulla 7, VL 16/2013.

Ihmisen kohtaaminen
Palkitun koulun rehtori Pasi Majasaari aloittaa vastaamalla:

"Miettimällä, miten ihmiset kohtaavat. Aikuisen on kuunneltava nuorta kuin ihminen ihmistä eikä korostettava auktoriteettiaan tai asemaansa."

Majasaari jatkaa:

"Yhteisöllisyyttä on lisätty myös muun muassa konserteilla ja urheilutapahtumilla."

Turvallisuuspalkinnon saaneesta koulusta ei siis löytynytkään mitään järeitä metallinpaljastimia vaan ihmisen kohtaamista. Yksinkertaista? Vaikeaa? Molempia, sanoisin. Majasaaren vastaus "Miettimällä, miten ihmiset kohtaavat." kertoo ihmistä arvostavasta asenteesta ja sanat kuvastavat mielstäni kaiken olemisen ydintä, myös koulussa.

Turvallinen ilmapiiri takaa hyvät oppimistulokset
Samalla kun teemme näkyväksi koulun onnistuneita turvallisuuskäytänteitä, teemme tietä paremmille oppimistuloksille koulussa. Kun arki sujuu, sujuu moni muukin asia.

Näin on, ainakin mutkat suoraksi sanottuna.

Timo Saloviita on koonnut kirjassaan Luokka haltuun! (2013) tutkimuksia ja analyysejä oppimistuloksiin vaikuttavista tekijöistä. Kirjassa on mainittu muun muassa joukko koulujen ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä hyviin oppimistuloksiin. Tässä on mainittu listan kolme ensimmäistä:

Hyvän koulun ominaisuuksia:

1. Vahva johtajuus, yhteiset tavoitteet ja sitoutuminen  niihin
2. Turvallinen ilmapiiri ja hyvä järjestys
3. Opettajilla on myönteinen asenne oppilaisiin ja korkeat odotukset oppimisen suhteen

Kääntäen ajateltuna ja yksittäisen opettajan tasolle vietynä edellä kuvatut koulujen ominaisuudet voisivat olla käytännön tasolla jotakuinkin seuraavaa:

Jos haluan olla osaltani koulussa vaikuttamassa parempiin oppimistuloksiin:

1. Sitoudun yhteisiin tavoitteisiin (taustalla tietenkin arvot, avointa keskustelua, tietoisuuden lisääntymistä tavoitteista)
2. Huolehdin osaltasi turvallisesta ilmapiiristä ja hyvästä järjestyksestä.
3. Asennoidun myönteisesti oppilaisiin ja pidän odotukset korkealla oppimisen suhteen.

Opettajan merkitys
Kaikkein tärkeimmäksi oppimistuloksiin vaikuttavaksi tekijäksi on havaittu opettaja.

Auts! Itsetutkiskelun paikka.

Onko tärkein opettajan ominaisuus opettajan pätevyys? Ei ole.

No, huh!

Tai sitten: Höh! Turhaanko opiskelin?

 

Opettajaa koskevissa tutkimustuloksissa nousi kaksi asiaa muita tärkeämmäksi: opettajan hyvä suhde oppijoihin sekä opettajan korkeat odotuksen oppimisen suhteen.Väitän kuitenkin, että ainakin viimeksi mainittua opettajan ominaisuutta pystyy nimenomaan koulutuksen myötä oppimaan, vaikka Saloviidan kirjassa opettajan koulutuksella ei esitetty olevan suurta suoraa vaikutusta oppijoiden oppimistuloksiin. Toisaalta opettajan asenne oppijoita kohtaan voi myös madaltaa odotuksia oppimisen suhteen. "Vammainen oppija, ei sille kannata opettaa, ei se kuitenkaan opi. Teoriassa kyllä, mutta kun,,," -asenne karistaa kyllä hyvätkin teoriat pääkopasta eikä oppijalta odoteta suuria oppimisen suhteen.

 

Lähikouluun pääsevät kaikki

Kun lapsi aloittaa peruskoulun, hän pääsee tätä nykyä omaan lähikouluunsa. Ainakin teoriassa on niin, että jokainen lapsi on tervetullut kouluun ihan omana itsenään, puutteineen ja vahvuuksineen.
Lapsi voi mennä samaan kouluun kun naapurin lapset. Siis aivan uskomattoman hienoa!

Eilen oli vielä aivan toisin
Vai onko siitä jo tosiaan kymmenisen vuotta. Miten aika rientääkin! Esikoistani ei silloin aikanaan huolittu  lähikouluun. Kävin käytännössä kauppaamassa rehtorilta toiselle lastani kouluihin, papereiden perusteella. Pian opin itsekin laulamaan lapseni puutelistaa, käyntikorttia kouluun. Laulun sanat kuuluivat jotakuinkin näin: Mikä koulu ottaisi vastaan sellaisen lapsen, joka ei kommunikoi samalla tavalla kuin valtaväestö? Vastauksia kuulin lähinnä rehtoreiden suulla, jotka järjestäin kertoiva sitä samaa:"Kyllä muuten, mutta...".

Olin kuullut Jokiniemen koulusta jo jotakin ja ajattelin, että olisiko siinä koulu esikoiselle. Keskustelin silloisen rehtorin SeppoTurkan kanssa ja lauloin samaa puutelistaa lapsestani, kuten olin oppinut tekemään.

Koulupaikka on lottovoitto
Mutta miten kävikään. Lapseni puutelistan sijaan rehtori oli kiinnostunut koulutiensä aloittavasta lapsestani, ihmisestä. Muistan vieläkin elävästi sen, miten luontevasti ja nikottelematta rehtori toivotti esikoiseni lämpimästi tervetulleeksi kouluun.

Siis rehtori näki ensiksi ihmisen -

Se oli mielestäni rohkeaa, mutta vielä enemmän se oli ennen kokematonta.

Kouluun kun oli päästy, esikoisen oppiminen eteni. Etenihän se, koska myös opettaja ja avustajat suhtautuivat myönteisesti ja hyväksyvästi lapseen ensi metreistä lähtien. Lapsen oppimisen mahdollisuuksiin uskottiin. Sama lapsen hyväksyvä asenne säilyi koko peruskoulun ajan.

Kiitollisin mielin muistelen sekä Jokiniemen koulun että Albertin koulun väkeä.

Samainen esikoinen sai vastaanottaa tällä viikolla opiskelupaikan toivomastaan opinahjosta. Opiskelupaikassa viittomakielen taito ja tulkin käyttö suomen kielen osaamisen lisäksi nähdään vahvuutena eikä rajoitteena. Sielläkin esikoinen kohdattiin ihmisenä. Tällainen hyväksyvä asenne on kuitenkin tänä päivänä vielä uutinen, eikä suinkaan itsestään selvyys.

Ihmisen kohtaaminen on kaiken a ja o
Olimmepa sitten kiinnostuneita oppimisesta tai koulun turvallisuudesta, törmäämme väistämättä ihmisenä olemisen perusasioihin. Miten ihmiset kohtaavat toisensa? kysymys on aina ajankohtainen. Olisiko kysymystä syytä miettiä Hämeenkylän koulun lailla muissakin kouluissa?

Onnea Vantaan Hämeenkylän koululle!