Keltanokka liikenteessä – varokaa!

Viikon ajan on voitu seurata eri puolilla Suomea, miten keltanokat ovat vallanneet koulut ja oppilaitokset. Tiedätte nämä uudet opinahjon asukit, jotka ovat usein väärään aikaan väärässä paikassa. Ja kun saapuvat sinne minne pitää, myöhässä, istuvat hiljaa. Tai jos uskaltavat kysyä jotakin, unohtavat annetun vastauksen saman tien. Oikein rohkeat uskaltavat kysyä samaa asiaa uudestaan. Siltikään muistijälkiä ei jää.

Tutustumistilanteet saattavat olla yhtä piinaa keltanokille. Oman nimen he muistavat, mutta kun vierustoveri kertoo nimensä, unohtuu se saman tien. Nimiä vilisee ja uusia kasvoja, mikään ei tunnu jäävän mieleen. Samat ihmiset näyttävät yhtä uusilta tuttavuuksilta vielä seuraavanakin päivänä, mitä olivat ensikohtaamisella. Nimetkin kuulostavat aina yhtä tuoreilta.

Keltanokille on tunnusomaista eksyminen, myöhästyminen, silmiinpistävä arkuus tai säntäily paikasta toiseen. Päässä voi suorastaan surista, niin kokonaisvaltaista kaikki uuden kokeminen on. Näin osuvasti kuvasi yksi keltanokka oloaan tällä viikolla.
 
Miten pitkään tällaisia oireita on syytä pitää normaalina, lienee hyvin yksilöllistä. Yksi määritelmä kuului, että jos oireet alkavat haitata normaalia elämää, on syytä pyrkiä muuttamaan tilannetta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että keltanokkien tuntemukset ovat hyvin inhimillisiä – siis ihan normaaleja tuntemuksia uusissa tilanteissa.

Osa keltanokista oppii uudet käytänteet muutamassa viikossa, osalla kestää pidempään. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Lohdullista on, että moni kollega uudessa työyhteisössäni on samassa tilanteessa kanssani. Surina on yhteinen!




Pinkit kroksit

"Sulla on lapsen kengät! Naurettavat kengät ottaen huomioon, että sä olet opettaja."

Näin on First Class Person alias Minna-ope saanut lukuvuoden ensimmäisen minuutin aikana ensimmäisen arviointinsa ihastuttavalta, koulutuietään aloittavalta oppijaltaan. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että arviointi ei jää tähän. I LIKE !!!!