Maanantai oli yllätyksettömän yllätyksellinen. TJ muutes 23 päivää!

Maanantai ei yllättänyt tälläkään kertaa yllätyksellisyydellään.

Viikon ensimmäinen päivä suorastaan alleviivasi sen, että on kyettävä vastaanottamaan se todellisuus, mistä itse kukin koulu-nimiseen laitokseen astelee. On siis turha ruveta aakkosia tavaamaan tai plussaa laskemaan, jos lapsen päässä on suurempia asioita, elämä ite. Joskin on todettava, että arjen rutiinit vaikkapa juuri tutut tehtävät ja rutiinit pitävät ihmistä kasassa. Ehkä se oli liian voimakkaasti sanottu, mutta rutiineita tarvitaan turvaamaan tunnetta, että kaikki on ihan hyvin. Kaikki on ihan hyvin, että voimme tässä huoletta tehdä vaikkapa näitä yhteenlaskuja.

Ekalla tunnilla jouduimme, siis pääsimme, ulos oppimaan. Sisätiloissa oli sen verran liikaa meteliä näin maanantaita ajatellen, joten oli parempi ottaa ritolat. Ja jalkapallo, hyppis ja suunnitelma B. Pihalle siis.

Pihalla oli meidän lisäksi jonkun toisen luokan oppija, joka vielä siinä vaiheessa minulle uusi tuttavuus. Tämä oppija oli tullut kouluun liian aikaisin, mutta pian hän oli jo meidän porukan kanssa köyttä vetämässä ja leikkimässä. Hauskaa, että saimme lisävahvistusta muuten niin määrällisesti pieneen porukkaan! Ja oli kiva taas tutustua uuteen ihmiseen.

Tämän ilman kotiluokkaa opiskelun ehdottomasti yksi parhaimpia puolia on ollut muiden luokkien oppijoihin tutustuminen. Koska olemme yleensä ei missään eli ei kenenkään luokassa, eikä maaperällä, on meihin suorastaan mahdoton olla törmäämättä. Ehkä tämä ei kaikkien näkökulmasta ole kuitenkaan ihan parasta, että olemme aina näkyvillä. Tiedä häntä. Luulen kuitenkin, etten olisi näin moneen oppijaan tutustunut, jos olisimme nököttäneet kaiket ajat omassa luokassa.

Kommunikaatiokansion käytön opetustilanne päivän päätteeksi ei lähtökohtaisesti ole minulle paras ajankohta. Tuntuu aluksi, että pää on tyhjä. Mutta kun taas kerran tämän joukon kanssa istahdamme alas, mietimme lauseita hidastettuna, ja vielä kun jokainen meistä antaa siinä parhaansa, niin eihän opetustilanne voi olla muuta kuin plussan puolella. Meitä on pari aikuisoppijaa ja pari lapsioppijaa, iloa ja huumoria on läsnä. Todella antoisa iltapäivä. Kuinka hienoa, etten kyennyt sitä alun väsymyksellä pilaamaan.

Mitä luulette, tuliko tänään luvatut sisäilmanpuhdistimet koululle? No ei tullu. Eli vielä on tiedossa suunnitelma B:tä sun muuta hienoa seuraavat 23 koulupäivää!

Työrauhaa, kiitos.

Itseaiheutettua aistiyliherkkyyttä

Keskiviikkona ja torstaina olen altistanut oppijani ihan järkyttävälle metelille ja muutenkin tarjonnut aistiärsykkeitä ähkyyn asti. Ruokala ei ole ollut enää rauhallinen paikka työskennellä tällä viikolla. Näyttämö, joka sijaitsee ruokalassa, on ollut kovassa käytössä eri ryhmien esitysharjoituksien takia.

Työrauhaa ei ole ollut. Paljon on tullut erilaisia keskeytyksiä työskentelyymme. Se väsyttää.

Itse olen tieni valinnut olla menemättä luokkahuoneeseeni. Luokkaan menen vasta sitten, kun luvattu sisäilmanpuhdistin tuodaan tilaan. Viimeisin tieto on, että sisäilmanpuhdistimet tulevat koululle maanantaina 29.4.!


Vaihtoehtoinen työskentelytila - Teatteriin!!

Pääsimme tänään yllättäen teatteriesitystä seuraamaan. Yleisö pääsi osallistumaan esityksen tekemiseen ja yleisö oli sen verran vähän paikalla, että jokainen näyttämölle haluava katsoja pääsi mukaan moneen otteeseen. Siinä tuli liikuntaa, musiikkia ja draamaa. Hyvää oli myös se, että sen hetken oli tilaongelmani myös ratkaistu. Siitä sitten kouluun syömään ja kirjastoautolle. Aamulla olimme taas Suden kimpussa...

Susi, rakas Susi

Olemme työstäneet Sutta käytävällä. Susi kuuluu siis näytelmään, jonka on käsikirjoittanut yksi oppija. Suden työstämisen äärellä on käyty monta tärkeää keskustelua omien oppijoiden kesken. Hienosti sanottuna olen harjaannuttanut oppijoiden työskentely- ja yhteistyötaitoja. Työstämisen edetessä ideat näytelmän rekvisiitasta jalostuvat, monet ihan toteutukseksi saakka.

Väliajan Susi majailee samalla käytävällä, jossa sitä työstämme. Oppijat ovat huomanneet, että moni oppija naapuriluokasta on pysähtynyt ihmettelemään Suden valmistumisen etenemistä. Kysymyksiä, ihmettelyä eli jutunjuurta tarjoaa Susi ja omat oppijat ovat voineet kertoa itse Sudesta.

Mökötys-Susi

Oppijoita on alkanut mietityttää, kuka Suden saa esityksen jälkeen. Hetken keskusteltuamme Suden kohtalosta, yksi oppija ehdotti, että Susi voisi olla Mökötys-Susi meidän luokassa. Susi on sen verran iso, että sinne mahtuu yksi oppija kerrallaan kyyryyn tai kippuraan. Ehdotus oli, että jokainen voisi vuorollaan mennä Suden alle piiloon, jos siltä tuntuu. Siellä voisi olla rauhassa, jos on tarve mököttää.

Ei hullumpi idea!

Suden sisällä on ollut jo muutama mököttäjä tai muuten vaan piiloa tarvitseva oppija vuorollaan. Ehkäpä rakennamme kokonaisen susilauman, jokaiselle oman suden? Ja opelle myös. Sitten olisimme koko lauma yhden päivän susien sisällä ihan hiljaa. Oma tila - oma rauha.

Käsikirjoitus ja yhteistyötaidot

Käytävä on mitä mainioin oppimistila: tilaa on ja tuntien aikana työrauha on taattu. Toisin sanoen muiden ryhmien opiskelut eivät häiritse meidän ryhmän työskentelyä. Saamme metelöidä rauhassa.

 

 

NÄYTELMÄN KÄSIKIRJOITUS

 

Oppijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet itse suden, jonka maalaus oli vuorossa tänään. Yksi oppijoista on laatinut näytelmän kässärin, jonka pohjalta työstäminen on tapahtunut. Minun osuus kässärissä on ollut puhtaasti tekstin naputtaminen koneelle sanasta sanaan, tarkasti käsikirjoittajan sanelun mukaan.

 

Suden takaosa ennen ehostusta...
 

ja suden etuosa ehostuksen jälkeen. Työstäminn jatkuu huomenna......


YHTEISTYÖTAIDOT

Sutta työstettäessä on ollut tilaisuus hioa myös yhteistyötaitoja. Sivellin ja maali. pettämätön yhdistelmä, eikö? Maalatessa pääsee itse kukin toiselle levelille.

Huomasin tänään mielenkiintoisen seikan. Kaverukset joilla hetki ennen maalaamista oli erimielisyyttä, olivat sulassa sovussa vierekkäin maalaamassa sutta. Itse olin ajatellut ennakoida tilannetta ohjaamalla kaverukset työskentelemään hieman etäämmälle toisita. Yllätyksekseni toinen kaveruksista pyysi toiselta apua, kait epähuomiossa. Joka tapauksessa, hetki sitten ilmassa ollut riita oli poissa.
En aina pysy mukana!

Joka tapauksessa, sutta maalattaessa ei tarvitse tuijottaa toisen naamaa vaan mielenkiinto kohdistuu yhteiseen toimintaan. Huomio kiinnittyy hyvällä tavalla pois toisesta. Rinnakkain on helpompi tehdä töitä, ainakin tänään oli.

Näytelmän työstäminen on tuonut esille uusia piirteitä jokaisesta meistä. Työskentely on vahvistanut entisestään käsitystäni siitä, että joillakin mukaan liittyminen yhteiseen toimintaan vaatii aikaa. Vasta kun kokonaisuus alkaa hahmottua, toisilla on helpompi liittyä mukaan ja ilmaista omia mielipiteitä. Tarvitsen taas huomennakin muistutuksen tästä asiasta.

 

Tasavertainen kommunikaatio

 

 

 

 

 

TASAVERTAINEN KOMMUNIKAATIO

 

Lapsi ei vielä puhu sujuvasti kieltä, jota minä puhun äidinkielenäni. Lähtökohtana kommunikaatiota ajatellen tällainen tilanne aikuisen ja lapsen välillä on epätasapainossa. 

Tarvitaan korvaavia kommunikaatiomenetelmiä.

Niin yksinkertaista.

Tarvitaan myös motivaatiota harjoitteluun.

Ei niin yksinkertaista.

 

Aikuisen eli minun tilanne on helppo: minä osaan jo kielen, jota lapsi vasta opettelee. Opeteltava kieli on lapselle samalla myös se kieli, jonka varassa uusien asioiden oppiminen tulisi tapahtua.

 

Motivaatio

 

Kaikesta edellä mainitusta syntyy itselleni motivaatio harjoitella tällä erää kommunikaatiokansion käyttöä. Kommunikaatio-opettajan esittämät sanat, joilla varmasti monia on motivoitu harjoitteluun, ovat jääneet mieleeni. Hän sanoi, että kommunkikaatiokansion kuvien käyttö tekee lapsen ja aikuisen välisestä kommunikaatiotilanteesta tasavertaisen. Tai ainakin tasavertaisemman. Aikuinen joutuu hidastamaan puhettaan, jotta lapsi pysyisi perässä. Ajatus kulkee paljon nopeammin, kuin löytyy tarvittavat kuvat. Aivan samalla tavalla lapsella ajatus saattaa olla aivan kirkas asiasta, mutta tarvittavat sanat eivät vaan löydy.

 

Niin tervetullutta harjoittelua miettiä mitä ja miten asiat sanoo. Ja tarviiko kaikkea edes sanoa?

 

 

 

KERRO TARINA!

 

 

Taikalaukun uutta sisältöä: Story Cubes

 

 

"Olipa kerran.... "

Avointa opetusta

 

OPPIMISTILA

 

Yksi kaksi monta!

  Yhteensä kolme viikkoa olen kierrellyt ympäri koulua oppimistilasta tai siihen verrattavasta tilasta toiseen. Valitsemani työskentelytila ei ole aina  täyttänyt kriteereitä optimaalisesta oppimisympäristöstä. Huonoa sisäilmaa pakoon lähtiessäni olen saanut tilalle usein liikaa ääni- ja näköärsykkeitä. Ruokala ei ole enää aamuisin rauhallinen paikka, koska ruokalan näyttämöllä pyörii esitysharjoituksia vielä seuraavat pari viikkoa.

Voi kait sanoa, että kuherruskuukausi on ohi ja kiertolaisen kouluarki on alkanut.

 

Eilisen päivän olimme lähes koko päivän yhdessä oppimistilassa,  tietsikkaluokassa. Tila oli käyttämätön, tosin vain eilisen. Konekantaa uusitaan koulussamme parhaillaan ja kaikki koulun koneet oli poistettu käytöstä tietsikkaluokan lattialle jatkotoimitusta varten. Mutta jo tänään uusia koneita asennettiin. Nopeaa palvelua, sanoisin. Tietsikkaluokasta ei siis tullut meille pysyvämpää työskentelytilaa.

 

AVOIN OPETUS

Laijaoppijan postia. Säilön tämän...

 
Toteutan tällä hetkellä monella tapaa sanan mukaisesti avointa opetusta. Hyvänä puolena avoimessa opetuksessa (sijainti avoimessa tilassa) on se, että ryhmään liittyy ajoittain lainaoppijoita.

Eilen ruokalassa työskennellessämme joukkoomme liittyi eräs toisen luokan oppija, joka oli tullut kouluun liian aikaisin.



Jotkut tulevat säännöllisesti liian aikaisin koluun. Otetaan heidät vastaan, vielä kun voidaan

KOMMUNIKAATIOTA

EN PUHU

Ryhmän uusimmat jäsenet ovat olleet luokallanii nyt parisen viikkoa. Onkin luonnollista, että tutustumista tapahtuu monella tasolla ja tavalla. Oppijoiden välisiä erimielisyyksiä ratkotaan heti ja samantien.

KiVa-koulutiimiin tai Verso-sovitteluun erimielisyydet eivät juurikaan päädy, koska koulupäivän itsessään on vastattava yhdessäolemisen haasteisiin, mihin em. toimintamallit vastaavat myös. Ehkäpä ekalla luokalla eläminen ja oleminen on vielä niin kokonaisvaltaista, että asiat tulee ratkottua tuoreeltaan, oman open kesken. En yksinkertaisesti ehdi työllistää esim. Verso-sovittelua.

Yksi oppija pahoitti eilen mielensä toisen oppijan sanomisesta. Asiaa kun ryhdyttiin ratkomaan, ilmaisi tämä mielensä pahoittanut oppija kirjallisesti: "EN PUHU". Okei, tarvitset aikalisän, saat sen, ajattelin ja sanoin sen ääneen. Samalla näin, kuinka hienosti hän hiljaa tavasi äänne kerrallaan viestinsä paperille ja vieläpä ihan oikein. Tämä oppija osaa kirjoittaa! Iloitsin tästä(kin) taidosta, mutta en voinut siinä kohtaa tuulettaa, koska hänellä oli hyvä mökötys päällä ja piti kunnioittaa hänen hiljaisuuttaan. Tosin hän kyllä puhui koko ajan.

 

 

 

 

Kirjastoauto Haaveen sisälmyksiä.

 

 

 

 

 

Kaksi anomusta

Anon itseltäni univelkaa. Lupaan maksaa univelan takaisin mahdollisimman pian.

Seuraavan vuorokauden aikana ennustan, että ajatus lentää, juttu luistaa, maailma paranee piirun verran, vatsalihakset kipeytyvät naurusta. Ideoita viedään kohti toteutusta, jos huvittaa. Junakoulu saattaapi saada pari vaunua lisää. Tai sitten ei. Seuraavan vuorokauden aikana nähdään kauniita asioita, upeita suunnitelmia, käsittämättömiä toteutuksia. Eikä nukuta yhtään, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Varmaa on se, että aurinko paistaa. Suunnistan tästä pian kohti lentokenttää ja tapaan Hyvän Ystävän. Siitä se sitten jatkuu, mihin edellisen kerran jäi.


Työstä olen anonut huomisen palkatonta virkavapaata. Oppijat saavat sijaisekseen tutun, kokeneen erityisopettajan. Mikä parasta, hänellä on sydän kohdillaan, hän on todellinen aarre. Hänen ja monen kaltaisensa ihmisen myötä sana eläkeläinen on saanut aivan jotain uutta, raikasta sisältöä.

Kokeneet, jo eläkkeellä olevat opettajat ovat mieletön voimavara kouluille. Heillä on kokemusta ja näkemystä pitkiltä aikajaksoilta, näkyä siitä, miten lapset kipuilevat kasvussaan ja siitä, mitä ajan saatossa on muuttunut.

Todellakin levollisin mielin voin viettää vapaani. Ehkäpä saan ratkaistua tilahaasteenikin, kun katson välillä toisaalle.

Ihana kamala ja kamalan ihana maanantai

Työrauha

Maanantai on mielenkiintoinen. Se on viikon ensimmäinen päivä ja samalla kynnys. Useimmat kouluun tulevat oppijat ylittävät kynnyksen kompuroimatta. Joskus oppijan elämäntilanne voi olla jo pidemmältä ajalta sellainen, että silmämääräisesti matalaan kynnykseen kompastuu.

Viikonlopun ajan tapahtumat saattavat myös heijastua koulussa. Kun oppija on tullut kouluun väsyneen näköisenä ja opettaja kyselee oppijan nukkumisesta, pelaamisesta, syömisestä ja liikkumisesta, opettaja itseasiassa päivittää päivän opetussuunnitelmaansa. Opettaja ei siis suinkaan urki oppijan yksityiselämään kuuluvia asioita, vaan hankkii opetuksen järjestämisen kannalta olennaisia tietoja. Jos oppijan viikonloppu on mennyt ruutua tuijottaessa ja vähin unin, tietää opettaja, että oppijan päivän aikana ilmenevä keskittymiskyvyn puute tai pöydän ääreen nukahtaminen eivät todennäköisesti ole seurausta mistään vakavasta elimellisesetä sairaudesta tai sairauskohtauksesta, vaan väsymyksestä.

Tosin, krooninen vähäunisuus kyllä sairastuttaa. Univelkaakaan ihminen ei voi ottaa, tai se pitää maksaa itselle takaisin viimeistään parin päivän päästä.

 

Kirjastoautolla on kaunis nimi.

Oma tila - sitä olen kaivannut tänään. Veikkaanpa, että kaipaus lisääntyy viikkojen edetessä. Pitäisikö mennä takaisin tunkkaiseen luokkaan. Ei, kyllä se nyt jo kirjoittaessa kuulosti huonolta vaihtoehdolta. Retkiä olen jo suunnitelluut, taitaa olla todellinen retkikevät tulossa.

Omaa tilaa kaipaan siihen, että voisi aloittaa oppijoiden kanssa jonkin jutun ja jatkaa sitä hetken päästä. Esimerkiksi näytelmän rekvisiitan rakentaminen ja maalaaminen. Yritän keksiä, miten toteuttaa tämä asia.




Lapset tarvitsevat

Lapset tarvitsevat...
Tunnetta siitä, että meille kaikille löytyy turvallinen tie kulkea.

 

 

Vantaalla ollaan HYVIKSIÄ – Vantaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma löytyy linkistä.

www.vantaanhyvis.fi

Sujuva arki on ennakointia parhaimmillaan

ENNAKOINTI - Sujuva arki on ennakointia parhaimmillaan

Viime päivinä ei ole voinut välttyä keskustelulta työrauhasta kouluissa. Hyvä, että asioista keskustellaan. Koulu on yksi niistä paikoista, johon monesta perheestä suuntaa kulkunsa yksi tai useampi lapsi. Jokaisen lapsen on voitava mennä kouluun turvallisin mielin. Aivan kuten jokaisen aikuisen tulisi voida mennä työpaikalleen tekemään työtänsä rauhassa oli se työpaikka sitten vaikkapa koulussa. Hyvin yksinkertaista.


TILANNE PÄÄLLÄ - Jokaisen työyhteisön jäsenen on tiedettävä, miten toimia

Viimeksi kuluvan lukuvuoden aikana itse olen työyhteisössäni saanut koulutusta ja asioiden päivitystä nimenomaan ennakoivassa ja ennaltaehkäisevässä mielessä mitä tulee uhka- ja väkivaltatilanteisiin. Koulussa on tiedostettava ja jopa osattava toimia tiukan paikan tullen, kun tilanne on päällä. Käynissä oleva koulujen työrauhakeskustelu lähti videosta, jossa oli niin sanotusti tilanne päällä. Kun syntyy tällainen kriisi tai konflikti, tulee se käydä läpi monella eri tasolla. Eihän siinä sen kummempaa ole. Harvemmin tietenkään mediassa niitä asioita ruoditaan.


JÄLKIPUINTI - Kohti sujuvampaa arkea

Tärkeä(mpä)ä olisi mielestäni miettiä, miten sellaisiin tilanteisiin päädytään, jossa nuori aukoo päätään aikuista provosoiden ja aikuinen provosoituu (?). Miten olla provosoitumatta ja hoitaa tilanne päällä -tilanne mahdollisimman lievin mainigein? Mitä kaikkea on tapahtuntut ja kuinka pitkään on asioita kertynyt, että opettaja ja oppija ovat napit vastakkain.

Minä väitän, että osa oppijan ja opettajan välisistä konflikteista syntyy koulussa arjen toimintamalleista, joita itse kukin ylläpidämme omalla toiminnallamme. Miten me koulun aikuiset kohtaamme oppijat, onko aikaa keskustelulle, tiedämmekö mitä oppijalle kuuluu, kenelle on annettu valta luokassa? Moni arjen toimintamalleista on arvioitavissa uudelleen ilman rahaa. Osaan tarvitaan rahaa: vähemmän oppijoita luokassa, enemmän aikaa aikuisella.

Samat kysymykset meille vanhemmille: Miten me vanhemmat kohtaamme lapsemme, onko aikaa keskustelulle, tiedämmekö mitä lapsellemme kuuluu, kenelle on annettu valta kotona?


Millaisia arjen toimintamalleja ylläpidämme omissa työyhteisöissämme kouluissa? Montako konfliktia on kytemässä?

Työn ominaisuuksia

Eräs oman äidinkielen opettaja kertoi työstään. Hän vierailee lukuisissa eri kouluissa ja tapaa paljon oppijoita viikon aikana. Varmasti tuttu kuvio monelle oman äidinkielen opettajalle, suomi toisena kielenä opettajille ja monelle muullekin. Omat haasteensa tuossa koko ajan liikkeellä olemisessa, ei helppoa hommaa sanoisin.

Tämän oman äidinkielen opettajan sanat ovat palanneet mieleeni useasti tämän viikon aikana. Hän nimittäin kertoi ajattelevansa työnkuvaan kuuluvaa liikkeellä oloa työn ominaisuutena, ei niinkään hankaluutena. Mielestäni hänellä on hieno asenne työtään kohtaan. 

Oman luokan oppijoiden kanssa olen työskennellyt yhdeksässä eri tilassa tämän viikon aikana. Eilisestä viisastuneena, en enää valitse ruokalaa opiskelupaikaksi ruoka-aikaan. Ei liene yllätys, jos sanon, että silloin siellä on asiaan kuuluvaa meteliä. Piti sekin kokeilla. Aamun kaksi ekaa tuntia ruokala on ihan ykkönen työskentelypaikkana: tilava, avara, valoisa.

TJ 36

Positiivisia yllätyksiä

Tällä hetkellä näyttää siltä, että oppijat eivät niinkään kaipaa pysyvää tilaa, omaa luokkaa, vaan aikuisen huomiota. Toki jatkuva reissaaminen tilasta toiseen aiheuttaa tiettyä levottomuutta ja varmasti sitä kautta nousee korostunut tarve tulla huomatuksi, saada kannustusta. Yksi työni ominaisuus on vastata tuohon korostuneeseen huomiohaasteeseen.



Tuntikuva...



.. kuvan alta löytyy tila, jossa olemme.

Oppijat ovat saaneet aivan yllättävältä taholta, opettajan lisäksi, tarvitsemaansa huomiota nimittäin isommilta oppijoilta.

Olemme tottuneet työskentelemään muiden ykkösluokkalaisten parissa. Tänään pääsimme opiskelemaan tilaan, jonka naapureina oli isompia oppijoita. Ja mikä hienointa, saimme sieltä yllättäen luokkaamme kaksi ennestään tuttua tyttöä, jotka auttoivat pienempiä matematiikan tehtävissä.

Olen adoptoinut nämä ihanat oppijat meidän luokan kummioppijoiksi.

Akvaario

Joka kerran ohittaessani koulun akvaarion, olen ihmetellyt sen syrjäistä sijaintia. Miksi se on siellä missä se nyt on, ei pääkulkureittien varrella. Tällä sijainnila vain harva pääsee nauttimaan akvaarion  rauhoittavasta olemassaolosta.

 

Tänään kiitin mielessäni, että akvaario on just siinä missä se on.

 Luottamusta kohti

Kun on lapsi näyttää olevan hauras, ehkä rikki, keskustelu lähes ventovieraan aikuisen - tässä tapauksessa allekirjoittaneen opettajan - kanssa kohdakkain saattaa olla vaikeaa ja jopa ahdistavaa. Lapsi on tullut kouluun eli on ylittänyt yhden suurimmista kynnyksistä.

Montako kynnystä on ylitettävänä koulun sisällä? Tunsin itseni kynnykseksi hetken. Olin vähällä jäädä kynnykseksi oppijan tielle. Tietoisuuteni lisääntyi lasta havainnoimalla ja mukana olleen kollegan läsnäoloa ja sanatonta viestintää seuraamalla. Kaikki tämä auttoi minua tajuamaan tilanne.

Akvaario! Se oli juuri siinä missä sen pitikin olla. Se oli tätä oppijaa varten. Aivan selvästi!

Katse vaeltaa vapaasti kaloja seuraten ja siinä koulun akvaarion äärellä keskustelu lähtee kulkemaan kuin itsestään. Hiljaisuus rytmittää mukavasti keskusteluamme. Huokaisut kertovat minulle paljon: ne ovat luottamuksen rakentamisesta syntyviä ääniä.

Oppimistila riittävällä huonekorkeudella ;). TJ 37

Sisäilma - onko sillä nyt niin väliä

Tietoisuus asioiden olemassaolosta lisääntyy erityisesti silloin kun tietoisuutta herätellään. Viimeistään sitten, kun kaikki ei olekaan enää itsestään selvää. Näinhän se menee, eikö?

Viimeisellä tunnilla olimme luokassa, jossa on käytössä sisäilmanpuhdistin. Tämän tunnin aikana tietoisuuteni lisääntyi siitä, mitä on hyvä sisäilma. Vois kait sanoa, että siinä luokassa henki kulki!

Samanlaisen apparaatin oli määrä saapua luokkaani ja muutamaan muuhukin luokkaan maaliskuun lopulla. Työterveyslääkäri kirjoitti lausunnon jo viime syksynä luokkaani hankittavaa sisäilmanpuhdistinta varten, syynä oli sairastamani lukuisat korva- ja poskiontelontulehdukset sekä lisääntyneet allergiaoireet syksyn aikana.

Vielä ei laitteita ole näkynyt vaikka koulusta ollaan oltu lukuisia kertoja yhteydessä laitteiden perään.

Virallisissa tutkimuksissa raja-arvot eivät ole ylittyneet, mitä tulee luokan tai muiden tilojen sisäilman huonoon laatuun. Oma kehoni kertoo jotain muuta.

Henkilökohtainen raja-arvoni luokkani huonon sisäilman suhteen on ylittynyt.

Siinä yksi hyvä syy toteutta luokatonta (toivottavasti ei ihan luokatonta) opetusta ja etsiä open minimiä.

Tussitaulu käytössä: oppija piirsi kuvan, kirjoitettiin sana tavuittain taululle.

"VASTUU PAREMMASTA ON MINUN"

"PYSY ETÄÄLLÄ VAIKEUKSISTA"

Palaan näihin vielä myöhemmin viitteineen ja linkkeineen.

Maanantai TJ 39

Haastavaa (lue: vaikeeta!) oli tämän pörräävän erityisluokanopettajan maanantaiaamun aloitus.

Päivä alkoi varmistuksella, onko ne koulun tiloista vapaana, joita olen suunnitellut käyttäväni. Tässä nyt vielä mitään haastavaa ollut..

 

Viikonloppu takana, ryhmässä yksi uusi oppija (edellisen kerran uusi oppija tuli viime viikolla), viime viikon poissa koulusta ollut oppija takaisin ryhmässä, ekalla tunnilla yksi lainaoppija joukossa, eikä omaa luokkaa.. Ja kaikilla kauhiast paljo asiaa! Onneksi kommunikaatiokansiota käyttävä oppija löysi itse sujuvasti tarvitsemansa kuvat viikonlopusta kertomiseen.

Tietenkin oppijoilla on asiaa. Niin pitääkin olla. Ope on vaan hyvä ja vetää henkeä hetken ja kutsuu läsnäolon itseensä. Oli vissiin aamuruuhkaan jäänyt, sen verran viiveella tuntui henki laskeutuvan ruumiiseeni. Oommmmm.....


Kuuntelen ja katson - kuulen ja näen. Tavoite, juup!

Missä mun pulpetti on? Mihin mä laitan kaikki mun tavarani? Mä en varmaan muista kaikkia koulun sääntöjä, kun olin viime viikon poissa koulusta, huolehti yksi oppija hieman kainon näköisenä. Viimeistään tässsä vaiheessa tunsin, kuinka läsnäolo kolisi kohilleen.

Rauhoittelin kysyjää ja sanoin, ettei hänen tarvitse muistaa. "Tulet tutusta ovesta sisään ja samasta ovesta välitunneille. Minä huolehdin lopusta, seuraat vain minua." Taisi rauhoittua, koska hymy oli tavallisen herkässä loppupäivän.

Viikko takana ilman majailua omassa kotiluokassa.

Ruokala on osoittautunut loistavaksi paikaksi opiskelulle aamun kaksi ekaa tuntia. Silloin siellä on rauhallista. Ja mikä parasta, niin huonekorkeutta on riittävästi.

Kirjastoluokan etuna on kirjat. Ihmisen sydän ja verenkierto sekä kaupunkikorttelien kehitys kiinnostivat vielä tänäänkin. Ja se virsikirja tietty.

Ensi viikkoa ja loppukevättä silmällä pitäen selvittelin koulun tilojen varaukset ja rakentelen niistä tulevien päivien sijoittumisia.



 

Vapaana olevat koulun tilat. Valinnan varaa on!

Itseasiassa tämä on aika hauskaa puuhaa. Lasten mielestä tämä on yhtä seikkailua. He tietävät mistä ovesta tulevat rakennukseen sisään ja mihin vaatteensa jättävät. Sen jälkeen se on reppu selkään ja menoks sinne, missä tilaa on.

Itselläni kulkee mukana pienehkö Taikalaukku, josta löytyy lähes kaikkea muuta paitsi ei vasaraa. Mukanani on laminoituja a5 kokoisia kirjainmallikortteja, jotka ovat toiselta puolelta tyhjiä. Eli mulla on tussitaulu mukanani. Älytaulut on niin lääst siisön.



Leimat on ihan must!



Taikalaukku pakattuna.

Ystäväni Sannan kanssa suunnittelimme jo opiskeluaikana junakoulua. Tämä mitä nyt toteutan työssäni sisältää elementtejä tuosta junakoulusta.

On se hyvä, että pulttasivat luokkani ikkunat kiinni ja että luokan tuulettaminen on mun taidoille liian haastavaa. Olis muuten jäänyt tämä kaikki kokematta.
 

Luokan tuuletusikkunat on pultattu kiinni. Eihän ne muuten pysy raameissaan..

 Ihan innoissani nämä 39 jäljellä olevaa työpäivää vietän uusien haasteiden parissa :)