Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tasavertainen kommunikaatio

 
 

 
 
 
TASAVERTAINEN KOMMUNIKAATIO
 
Lapsi ei vielä puhu sujuvasti kieltä, jota minä puhun äidinkielenäni. Lähtökohtana kommunikaatiota ajatellen tällainen tilanne aikuisen ja lapsen välillä on epätasapainossa. 
Tarvitaan korvaavia kommunikaatiomenetelmiä.
Niin yksinkertaista.
Tarvitaan myös motivaatiota harjoitteluun.
Ei niin yksinkertaista.
 
Aikuisen eli minun tilanne on helppo: minä osaan jo kielen, jota lapsi vasta opettelee. Opeteltava kieli on lapselle samalla myös se kieli, jonka varassa uusien asioiden oppiminen tulisi tapahtua.
 
Motivaatio
 
Kaikesta edellä mainitusta syntyy itselleni motivaatio harjoitella tällä erää kommunikaatiokansion käyttöä. Kommunikaatio-opettajan esittämät sanat, joilla varmasti monia on motivoitu harjoitteluun, ovat jääneet mieleeni. Hän sanoi, että kommunkikaatiokansion kuvien käyttö tekee lapsen ja aikuisen välisestä kommunikaatiotilanteesta tasavertaisen. Tai ainakin tasavertaisemman. Aikuinen joutuu hidastamaan puhettaan, jotta lapsi pysyisi perässä. Ajatus kulkee paljon nopeammin, kuin löytyy tarvittavat kuvat. Aivan samalla tavalla lapsella ajatus saattaa olla aivan kirkas asiasta, mutta tarvittavat sanat eivät vaan löydy.
 
Niin tervetullutta harjoittelua miettiä mitä ja miten asiat sanoo. Ja tarviiko kaikkea edes sanoa?
 




 
 
KERRO TARINA!
 
 
Taikalaukun uutta sisältöä: Story Cubes
 
 



"Olipa kerran.... "



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti