Kaksi anomusta

Anon itseltäni univelkaa. Lupaan maksaa univelan takaisin mahdollisimman pian.

Seuraavan vuorokauden aikana ennustan, että ajatus lentää, juttu luistaa, maailma paranee piirun verran, vatsalihakset kipeytyvät naurusta. Ideoita viedään kohti toteutusta, jos huvittaa. Junakoulu saattaapi saada pari vaunua lisää. Tai sitten ei. Seuraavan vuorokauden aikana nähdään kauniita asioita, upeita suunnitelmia, käsittämättömiä toteutuksia. Eikä nukuta yhtään, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Varmaa on se, että aurinko paistaa. Suunnistan tästä pian kohti lentokenttää ja tapaan Hyvän Ystävän. Siitä se sitten jatkuu, mihin edellisen kerran jäi.


Työstä olen anonut huomisen palkatonta virkavapaata. Oppijat saavat sijaisekseen tutun, kokeneen erityisopettajan. Mikä parasta, hänellä on sydän kohdillaan, hän on todellinen aarre. Hänen ja monen kaltaisensa ihmisen myötä sana eläkeläinen on saanut aivan jotain uutta, raikasta sisältöä.

Kokeneet, jo eläkkeellä olevat opettajat ovat mieletön voimavara kouluille. Heillä on kokemusta ja näkemystä pitkiltä aikajaksoilta, näkyä siitä, miten lapset kipuilevat kasvussaan ja siitä, mitä ajan saatossa on muuttunut.

Todellakin levollisin mielin voin viettää vapaani. Ehkäpä saan ratkaistua tilahaasteenikin, kun katson välillä toisaalle.