Suoli suoraan eli ruokalepo




Oppiainerajat rikkoutuvat tai nivoutuvat yhteen koulupäivän aikana joskus tahattomasti ja niin päivän toteutuksesta tulee suunnitelmaa rönsyävämpi, elävämpi ainakin.

Eilisellä ussan tunnilla keskustelimme Jeesuksen lapsuuden ajan elämästä. Samalla kun luin oppijoille kertomusta, yksi oppija halusi tehdä keskeneräistä käsityötänsä. Oppija sanoi itse, että hän pystyy kuuntelemaan paremmin, kun hän tekee käsillään jotakin. Keskeneräinen käsityö oli mekaanista ja hän todellakin rauhottui kuuntelemaan. Toinen oppija oli lähtökohtaisesti vastustavalla kannalla ilmaisten vähän väliä: "Mä en v**tu mihinkään Jumalaan usko!", josta pääsimmekin mukavasti keskustelemaan uskosta. Hänen suojakilpensä tunnin aikana oli uuden uutukainen matikan kirja, jota hän teki samalla kun luin tarinaa. Matikan tehtävien tekeminen ei ehkä auttanut tätä oppijaa tarinan sisällön omaksumisessa, ellei sellaiseksi lasketa hänen mielipiteenilmauksia jumalaan uskomisesta tarinan kerronnan lomassa.

Suoli suoraan

Tänään ruokailuun valmistauduttaessa oppijat ehdottivat, että voisimme pitää pienen ruokalevon syömisen jälkeen. Kyllä oppija on viisas! Sehän sopi minulle! Tavoitellaan siis sadasosasekunnin mittaista lepohetkeä.




Lego-täti Tanskan maalta.
Aikuisen kokoinen. Aikuisen rakentama.

 "Laula taas se laulu, mitä lauloit sun lapsille, kun ne oli pieniä!" Olen kertonut oppijoille, että omien lasteni ollessa vauvoja lauloin laulua, joka on saanut järjestäin jokaisen heistä itkemään. Oppijoita juttu huvittaa ja haluavat kuulla sen aina uudestaan. Jopa huonokuuloinen vauva alkoi aina parkumaan, kun lauloin tätä tuutulaulua:

Aa tuuti lulla

ei saa kissakaan tulla

kissa se kiipesei kiikulle

kiikutteli lasta

Siellä ne makailivat pitkin poikin. Kuka opepöydän alla, takapöydän alla ja päällä, kuka pulpetin alla. Minä lauloin ja autoin samalla yhtä oppijaa, joka valitsi käsityön tekemisen makaamisen sijaan.

Ruokalepo.

Se hetki, kun takana on sähellys eikä tulevasta vielä tiedä.

Kun kaikki on ihan hyvin.

Huokaus ja hiljaisuus.

Työpäivän paras hetki.

Ennakkoasennetta ja varjoja

Ennakkoasenteeni ei ehtinyt tarttua - onneksi!

Kelpasi eilen taas luikata! Jää tarjosi paikoin pomppusaa kyytiä. Paljon meitä oli tälläkin kertaa jäällä, ykkösten lisäksi hieman vanhempia oppijoita. Varovasti etenijät seisoivat ja ottivat välillä askeleita, jos eivät olleet naamallaan tai pepullaan jäätä pitkin. Mutta ei se menoa haitannut! Vauhdikkampien luistimissa oli moottorit ja jää narskui terien alla. Vauhdilla ohikiitävien luikkaajien aikaansaama ilmavirta lisäsi pakkasen purevuutta.

Yksi isompi oppija, joka oli näitä varovaisesti eteneviä, oli ilmeestä ja poskilla valuvista kyyneleistä päätellen omalla epämukavuusalueellaan, jos hienosti kiertäen sanotaan. Näytti siltä, että häntä vitutti koko luikkaaminen! Luokkakaveri kulki hänen vierellään koko ajan. Huikkasin parivaljakolle aina ohimennessäni jotakin, mielestäni kannustavaa. Tunnin lopulla aikuinen sitten ilmoittaa, että alkaa vapaa luistelu, ja ihan pian lopetelleean. Seisoin tämän rauhallisen, hieman murheellisen oloisen luikkaajan lähellä. Ajattelin, että hän varmaan hihkuu riemusta, kun tunti loppuu. Ennakkoasenteeni ei onneksi ehtinyt tarttua tähän sinnikkääseen oppijaan. "Jee! Vapaata luistelua! Nyt mä meen täysii!", hihkui oppija riemusta ja jatkoi rauhallista menoaan.

Hampaat, varjo, tunne ja leikki

Kahden oppijan kanssa piti käydä varmuuden vuoksi naapurirakennuksessa sijaitsevassa hammashoitolassa liikuntatuntien jälkeen, olivat kaatuessaan lyöneet hampaansa jäähän. Toinen oppijoista oli hiljaa koko menomatkan hammashoitolaan, puri haljennutta huultansa. Toinen sitä vastoin puhui ja pohti kahden edestä! Matkalla hampaita näyttämään ehdittiin ihmettelemään varjojen pituutta. Miksi on varjo? Miksi varjo on noin pitkä?

Takastulomatkalla molemmista oppijoista lähti jo ääntä ja ehdimme huomaamaan koulun käytävien seinällä kaikkea mielenkiintoista. Yhden julisteen äärellä oli esillä pelien ja elokuvien ikäsuositus- ja haittamerkinnät. Käivmme niitä läpi. Yhdessä merkissä kerrottiin, että elokuva tai peli sisältää seksiä. "Mitä seksi on? Onko se sama asia kuin huumori?". Puolen minuutin tiivispaketti (K7) siitä, mitä seksi on, kelpasi vastaukseksi. Hämähäkki-merkin kerroin tarkoittavan ahdistusta. "Oletko koskaan katsonut vaikka jotain surullista elokuvaa ja sitten sulla alkaa tuntua kirvelyä ja outo tunne täällä.." oppija pohtii ja näyttää kädellään leuan alta kohti rintakehään ulottuvaa aluetta ja jatkaa: ".. Silloin meinaa tulla itku, mutta mä osaan pidättää, eikä itkua tuu.".

Pian olimme jo takaisin omassa rakennuksessa. Toinen jatkoi pohtimistaan ja mietti, että lapsuus kestää pitkään, niin pitkään, että siihen ehtii ehkä jo kyllästyä, kun aikuisuus joskus koittaa. Heti perään totesi, että aikuisuus on tylsää, kun aikuiset ei enää leiki. Eihän sitten kannata aikuiseksi kasvaa, koska leikkiminen on kivaa. Vai voiko aikuinen leikkiä? Miksi aikuiset eivät leiki?

Hampaat oli kunnossa, se oli hyvä uutinen. Sekin oli hyvä kuulla, että lapsen mielestä lapsuus kuulostaa edelleen houkuttelevalta.

Luikkaamassa!

 

Ite on laitettu luikat jalkaan!

mitä ny vähän aikuinen siinä vieressä varmisti muutamaa pientä yksityiskohtaa ;)

 

 

Tasapaino - potku - liuku

kaatuminen ja takaisin ylös

 - luikkaamisen lyhytoppimäärä

 

Yritystä löytyy jokaisesta ekaluokkalaisesta! Pakkasaamu ei haitannut menoa jäällä juuri yhtään. Hyvästä vaatevarustuksesta huolimatta pakkanen nipisteli muutamien varpaita ja sormia. Yksi syväjäätynyt oppija suli lopullisesti takaisin omaksi itsekseen saatuaan ruokaa. Lounaalla oli palleroita, joita hän söi ensin minimi- ja maksimimäärän mitä jokainen ruokailija sai ottaa, sitten hän söi vähän lisää. Siinä kuittaantui samalla kertaa kätevästi aamiainen ja lounas.

Loistavat liikkatunnit! Meitä piti olla jäällä kaksi luokallista oppijoita, mutta lopulta kuitenkin luistelimme yhdessä parin kappaleen kolmos, vai oisko ollu nelosluokkien kanssa, heillä kun oli liikuntaa samaan aikaan. Lopulta meitä oli jäällä kaikkiaan kuusi aikuista näiden oppijoiden kanssa. Tämä aamu näytti toteen yhden tämän työn hienoista puolista: yhteistyön mahdollisuus saattaa avautua aivan yllättäen hetkessä, suunnittelematta. Yksittäisistä suunnitelmista tulikin jäällä toimiva "kertakäyttörutiini". Jokaisen tasoiselle luistelijalle löytyi mielekästä toimintaa jäällä aikuisten ohjatessa. Ja hei, ei yhtään hermonsa menettänyttä ja iloista porukkaa tuli jäältä sisälle!

Rutiinit

Olin onnekas, kun sain aloittaa työpäiväni keskustelulla kollegan kanssa. Ehdimme keskustelemaan pienen tovin ennen oppijoiden tuloa. Käymämme keskustelu valoitti osittain epämääräistä oloa, joka minulla oli tänä aamuna.

 

Siis aamulla kotona, töihin lähdössä. Tavallisuudesta poiketen, tein aamurutiinejani mielivaltaisessa järjestyksessä. Tänään en noudattanut vakiintunutta kaavaa pesen hampaat, syön, istun kirkasvalolampun ääreen kahvini kanssa ja sitä rataa. Vaan minä onneton menin sekoittamaan pakkani täysin! Altistin itseni totaalisesti hetkessä elämiseen, eikä se tuntunut hyvältä. Koska otin kahvini väärään kohtaan aamuhetkeä, jouduin miettimällä miettimään paljonko laitan maitoa kahviini. Laitoinko jo maidon mukiin? Mihin se muki katosi? Niin, hampaat. Onko pesty? Ei mitään muistikuvaa. Hammasharja on kostea, olen pessyt. Poikkeamat aamurutiineissa.. Ai ai. Pääkoppa siinä rasittui.

Rutiinit - ihanat ja kamalat rutiinit! Siinä, missä rutiinit kangistaa ja tappaa luovuuden, rutiineja pitää rikkoa. Silloin, kun tarvitaan automaatiota ja arjen sujuvuutta, rutiinit pelastavat. Aamulla en todellakaan kaivannut luovuutta!

 

Siinä kollegan kanssa keskustellessa konkretisoitui jälleen kerran, miten valtava määrä taustatyötä ja valmistelua saattaa sisältyä yhden ainoan tunnin toteuttamiseen. Jotkut asiat ja tunnit menevät omalla painolla ja ammattitaidolla, rutiinilla, ei tarvitse miettiä tarkkaan pieniä yksityiskohtia. Sitten on niitä hetkiä ja toimintoja, joihin pitää luoda jonkin sortin kertakäyttörutiinit yhtä yksittäistä hetkeä tai toimintoa varten. Kollegan esimerkki taikataikinan valmistamisesta osoitti käytännönläheisesti sen, miten suuri määrä työtä (suunnittelua, ennakointia, valmistelua) on jo tehtynä siinä vaiheessa, kun taikinaa ruvetaan vasta tekemään lasten kanssa. Näitä esimerkkejä löytyy varmasti jokaiselta opettajalta lukuisia!

 

Menemme huomenna oppijoiden kanssa luistelemaan. Kuivaharjoittelimme tänään luistinten nauhojen löysentämistä, luistinten jalkaan laittamista, nauhojen pujottamista ja kiristämistä ja osa jopa loppuun saakka solmimista. Harjoittelimme lämpimissä oloissa koulun käytävällä. Lainasimme käytävän isoa mattoa, jonka päällä oli turvallista sovittaa luistinta. Harjoittelu oli hauskaa itsessään! Jokainen oppija halusi oppia nauhoittamaan itse luistimensa. Näissä taidoissa rutiinit helpottavat ja vapauttavat energiaa ja hermoja itse asiaan eli luistelemiseen. Nauhojen ei pidä kuitenkaan viedä iloa lapselta itse asiasta, luistelusta!

 

Moni oli päässyt jo tällä viikolla luistelemaan koulun jälkeen oman tutun aikuisen kanssa, mikä on hieno asia! Jos aamulla ei ole liian kylmä, pääsemme liikkatunneiksi luistelemaan. Eli minulla on huomenna aamulla työjärjestyksessä ykkösenä oppijoiden luistinten nauhat.

 

Ammatti, joka vielä puuttuu..

Hetkeksi kuitenkin eiliseen 18.1. veso-päivään..

 

Vesossa 18.1.
Kuvassa keskusteluryhmämme oppijajäsen, ajanmukaisesti varustautuneena!
Näpytteli keskusteluidemme pohjalta räpin ryhmämme valitsemista arvoista 
Oppimisen ilo ja Toisen kunnioitus.
Aikaa oli kymmenisen minsaa, jos sitäkään.
Oppija esitti räpin ryhmämme ohjelmanumerona parisatapäiselle yleisölle, tosta noin vaan!
Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä!

Ja sitten tähän otsikkoon

Ammatti, joka vielä puuttuu

Vantaalla on ansiokkaasti järjestetty erilaisia koulutuksia pedagogisten asiakirjojen laatimiseen. Tämä ei ole kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että edelleen moni opettaja kokee pedagogisten asiakirjojen kirjoittamisen erittäin työlääksi, työksi työn päälle. Eikä tämä ole pelkästään Vantaalla työskentelevien kokemus asiasta. Vaikka itse kuulun siihen joukkoon, joka suorastaan nauttii asiakirjojen laatimisesta, ei se poista sitä tosiasiaa, että silti niiden laatiminen ja kirjaaminen vie aikaa. Nautti siitä tai ei.

Voisiko olla olemassa pedagogisten asiakirjojen kirjaaja? Yksi tai useampi henkilö tekemässä sitä tehtävää, jota nyt luokanopettajat ja erityisluokanopettajat, erityisopettajat tekevät osana omaa työtä (lue: oman työn lisäksi). Ajatusta saa vapaasti jatkojalostaa ja kommentoida. Käytän lyhennettä pakki eli pedagogisten asiakirjojen kirjaaja.

Kuka tekee?
Pedagogisten asiakirjojen kirjaajana toimii osa-aikainen erityisopettaja tai erityisluokanopettaja, jonka työaika koostuu kokonaan pedagogisten asiakirjojen kirjaamisesta ja neuvotteluihin valmistautumisesta.

Mitä tekee? eli tehtävän kuvaus:

Pakki kirjoittaa yksittäisten oppijoiden oppimissuunnitelmia, tehostetun tuen suunnitelmia ja hojks-asiakirjoja paikan päällä oppijaa koskevassa neuvottelussa toimimalla kirjurina.

Pakki osallistuu pyydettäessä opettajan ja huoltajien kesken käytäviin neuvotteluihin, jossa pakki kirjaa pedagogisen asiakirjan neuvottelun pohjalta. Pedagoginen asiakirja valmistuu pääasiassa neuvottelun aikana ja paperinen tuloste on osallistujien allekirjoitettavana neuvottelun päätyttyä. Erikseen sovittaessa pakki toimittaa kirjallisen version asiakirjasta jälkikäteen opettajalle.

Tarvittaessa onnistuneen ja ajantasaisen kirjaamisen varmistamiseksi pakki perehtyy esimerkiksi ennen hojks neuvottelua lausuntoihin ja asiakirjoihin, joita neuvottelussa tullaan käymään läpi. Pakki voi tutustua lausuntoihin myös neuvottelun jälkeen, jos etukäteen tutustuminen ei ole mahdollista. Tällaisissa tapauksissa pakki toimittaa kirjallisen version pedagogisesta asiakirjasta opettajalle jälkikäteen.

Pakkia voidaan käyttää myös pedagogisten arvioiden ja selvityseten kirjaamisessa.

Pakki vastaa kirjallisten tuotosten muotoseikoista. Pakki ei vastaa asiakirjojen asiasisällöistä, toteutuksesta eikä seurannasta.

Missä ja milloin tekee?
Pakki toimii koko kunnan alueella ja on tilattavissa erikseen mukaan neuvotteluihin tai pedagogisten arvioiden ja selvitysten kirjaamiseen. Koska kouluneuvottelut käydään oppituntien ulkopuolisella ajalla, pakin työaika painottuu aamuihin sekä iltapäiviin.

Millä tekee?
Pakki tarvitsee asianmukaiset välineet kirjaamiseen ja tulostamiseen sekä liikkumiseen koulusta toiseen.

Hiljaisuus

Aamulla tein lähtöä töihin hyvillä mielin, aivan kuten tällä ja viime viikolla. Olin taas saanut nukuttua hyvin ja sain herätä vasta kellon soittoon. (Olen viimeiset viikot iloinnut palautuneista unenlahjoistani!) Puuhaillessani siinä aamutoimien parissa, mielessäni välähti inhottava muistikuva viime syksystä, varmaankin lokakuulta. Tuossa muistikuvassa olen lähdössä myös töihin. Mutta minua ahdisti ja suorastaan oksetti ajatus töihin menosta. Menin silti. En tiennyt mitään niin kamalaa työtä kuin opettajan työ! Ilo oli silloin kaikonnut tästä ruumiista.

Tänään yli kolme kuukautta myöhemmin, paljon asioita on tapahtunut sekä luokassa että omassa elämässä sen eteen, että koen taas iloa. Entäpä jos en pystykään kokemaan enää työniloa työssä lasten parissa? Tämä kysymys oli kait työhön liittyvän muistikuvani suurin painajainen.

Luokassa oli tänään hetki jolloin oli aivan hiljaista. Hiirenhiljaista. Oppijat olivat uppoutuneet töihinsä. Ei edes ilmastointi pauhannut, kuten yleensä on tehnyt. Pysähdyin tähän hetkeen ja hengitin. Hetki venyi toiseksi hetkeksi. Huokaisin ja istuin hiljaa paikallani. Nautin. Aurinko paistaa, kesäinen kahvilan terassi, ei mihinkään kiire. Siltä se tuntui.

Viisi sekuntia. Noin arvio hetkien pituudesta ja hiljaisuuden kestosta sillä erää. Minkä määrässä häviää, laadussa voitetaan. Merkittävintä itselleni hetkessä oli kuitenkin havainto siitä, että koin tyytyväisyyttä. Olen oikeassa paikassa! Työniloa?

Hiljaisuus (ne ohikiitävät muutamtat sekunnit), tuntui uudelta, rauhoittavalta ja erittäin tervetulleelta. Kevään tavoitteita ovat ilo ja hiljaisuus.

Aikaero

Muistan jo lapsuudesta miten koville minulle otti aikaerosta toipuminen kaukomatkojen jälkeen. Pahimpia reissuja palautumisen kannalta olivat Jenkkeihin suuntautuneet matkat. Alkumatkasta ja takaisin Suomessa ensimmäiset päivät olivat ti-ti-tyy ja yöt kuk-kuu! Nukutti siis aina silloin kun olisi pitänyt olla hereillä. En tiedä miten pitkään ajallisesti aikaeron kurominen lapsuudessa kesti, menikö siinä päiviä vai viikkoja. Sellainen olo minulle kuitenkin jäi, että aikaerosta toipuminen sattuu. Se tuntuu luissa ja ytimissä! Ehkäpä juuri nämä kokemukset ovat olleet osasyynä siihen, etten ole hakeutunut vuorotyötä tekemään.

Taas olen aikaerosta toipumassa. Viimeiset pari viikkoa on saanut heräillä, kun päivä sarastaa ja sälekaihtimien lomasta kajastaa päivänvalon ensimmäiset säteet. Se on ollut merkkinä, että sängystä voi nousta, koska silloin tiedän nukkuneeni riittävästi. Siinä ajassa, kun nousen sängyn reunalle, laitan jalat lattialle ottaakseni ensiaskeleet kohti keittiötä ja aamukahvia, aurinko on jo laskenut!

Avaruus, taivas ja tähdet kiinnostavat minua valtavasti. Tai ne ovat alkaneet kiinnostaa noin kaksi viikkoa sitten. Tähdenlennot ja meteorit ovat tavallaan jo niin nähtyjä. Ihan kuuminta hottia on taivaankappaleen bongaus paljain silmin. Yksi päivä se melkein näkyi. No, näkyihän se selvästi enemmän kuin muina lomapäivinä. Se teki nimittäin harmaasta sinistä.

Kelatkaa – aurinko tekee harmaasta sinistä!

Tällä kertaa minulla on tainnut olla paljon matkaseuralaisia aikaeroa kartuttamassa. Kanssamatkaajat, Loma-aikavyöhykkeltä palautuminen on alkanut! Täytyy tästä mennä!

Happy landing!

"Hyvät matkustajat.

Viimeinen kuulutus:

Finnairin vuorolla AY 102

Arkiaikavyöhykkeelle,

portti B2."