Muistan jo lapsuudesta miten koville minulle otti aikaerosta toipuminen kaukomatkojen jälkeen. Pahimpia reissuja palautumisen kannalta olivat Jenkkeihin suuntautuneet matkat. Alkumatkasta ja takaisin Suomessa ensimmäiset päivät olivat ti-ti-tyy ja yöt kuk-kuu! Nukutti siis aina silloin kun olisi pitänyt olla hereillä. En tiedä miten pitkään ajallisesti aikaeron kurominen lapsuudessa kesti, menikö siinä päiviä vai viikkoja. Sellainen olo minulle kuitenkin jäi, että aikaerosta toipuminen sattuu. Se tuntuu luissa ja ytimissä! Ehkäpä juuri nämä kokemukset ovat olleet osasyynä siihen, etten ole hakeutunut vuorotyötä tekemään.
Taas olen aikaerosta toipumassa. Viimeiset pari viikkoa on saanut heräillä, kun päivä sarastaa ja sälekaihtimien lomasta kajastaa päivänvalon ensimmäiset säteet. Se on ollut merkkinä, että sängystä voi nousta, koska silloin tiedän nukkuneeni riittävästi. Siinä ajassa, kun nousen sängyn reunalle, laitan jalat lattialle ottaakseni ensiaskeleet kohti keittiötä ja aamukahvia, aurinko on jo laskenut!
Avaruus, taivas ja tähdet kiinnostavat minua valtavasti. Tai ne ovat alkaneet kiinnostaa noin kaksi viikkoa sitten. Tähdenlennot ja meteorit ovat tavallaan jo niin nähtyjä. Ihan kuuminta hottia on taivaankappaleen bongaus paljain silmin. Yksi päivä se melkein näkyi. No, näkyihän se selvästi enemmän kuin muina lomapäivinä. Se teki nimittäin harmaasta sinistä.
Kelatkaa – aurinko tekee harmaasta sinistä!
Tällä kertaa minulla on tainnut olla paljon matkaseuralaisia aikaeroa kartuttamassa. Kanssamatkaajat, Loma-aikavyöhykkeltä palautuminen on alkanut! Täytyy tästä mennä!
Happy landing!
"Hyvät matkustajat.
Viimeinen kuulutus:
Finnairin vuorolla AY 102
Arkiaikavyöhykkeelle,
portti B2."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti