Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä

Joulunaika poikkeaa koulunkin arjesta. Viimeisen kouluviikon tavallisuudesta poikkeava päivän ohjelma sekoittaa rutiinit. Vaikeeta aikaa, sanoisin. Käytäväkeskustelussa on käynyt ilmi, että muutamia lapsia alkava loma ei innosta. Joillekin lapsille tuttu ja turvallinen arki olisi suurinta juhlaa. Lapsille, joilla on elämässä epävarmuustekijöitä, koulun merkitys on erityisen suuri. Näille lapsille koulu merkitsee pysyvyyttä ja turvaa. Pidetään aktiivisesti yllä puhetta siitä, että loman jälkeen tavataan.

Joulujuhla
Joulujuhlaesityksen harjoituttaminen pienten kanssa on ollut itselle tämän syksyn yksi haastavimmista tehtävistä. Vaatimusten ja palkitsemisen tasapainoilua paineen alla lyhyessä ajassa, sitä on ollut tämä viimeinen viikko. Tiivistettynä koko syyslukukauden kaari yhdessä viikossa. Siltä se on tuntunut. Onneksi on ollut työpari, jonka kanssa on yhdessä suunniteltu ohjelmaa ja harjoituksia pidetty.

Elämme jatkuvan arvioinnin aikaa. Maanantaina harjoituksissa eräs naapuriluokan oppija kutsui minua diktaattoriksi. Tiistaina aamulla tämä samainen oppija kutsui minua homoksi ja huoraksi ja päivällä hän jo kirjoitti taululle Minaoletkiva. Tänään sain häneltä joululahjan. Rajalla kuuluu huutoa, sanon mä.

Opehuone - koulun keuhkot

Opehuoneen pöydät notkuivat herkkuja. Tänäänkin. Tarjolla oli yhden kollegan valmistujaiskakkua, toisen kollegan kiitosta hyvistä työkavereista ja kolmannen tsemppitoivotus viimeisiin päiviin. Muutenkin opehuoneessa on rento tunnelma, helppo hengittää. Ihan parasta on istua alas sohvalle ja vaihtaa kollegan kanssa muutama sananen työpäivän lomassa.

Ja onhan se ihanaa nauraa välillä myös omalle ryppyotsaisuudelle yhdessä samassa jamassa olevan kollegan kanssa. Siinä muutama ryppy oikenee ja ympäristö kiittää!

"Joulupukki matkaan jo käy..."

- Miksi se vaan käy? Miksei se mee? pohtii oppija. Samalla hän laulaa, piirtää ja juttelee, kysyy odottamatta vastausta, laulaa seuraavaa laulua ja kysyy odottamatta vastausta.