Lohduttelin, että et sinä lopullisesti ole mitään tärkeää unohtanut – hetkellinen unohdus kertoo vain hyvästä… siitä, mikä se nyt olikaan… lomasta.
Porukan ajoissa oleminen herätti jo pienen epäilykseni, että jaahas, kauankohan tätä kevätlukukauden vieraskoreutta, jos niin voi sanoa, kestää.
Noin reilut puoli tuntia se kesti - onneksi ei enempää. Sitten olikin aika poksauttaa hyvin ravistettu shamppanjapullo auki – jotakuinkin niin kuvatakseni se sitten meni. Kaikki ladattu energia ja jälleennäkemisen riemu pääsi valloilleen käytävällä: kisailua, halailua, pomppimista, ja juoksupyrähdysten voimasta olisi voinut lähteä vaikka lentoon!
Onneksi pääsimme pian siitä musatunnille, jossa homma oli taas osaavan käsissä ja saimme koottua itsemme.
Päivään kuului iloa, kuplintaa, sähellystä, kisailua kuka pukee nopeiten, juoksupyrähdyksiä ja lentoharjoituksia. Kun ollaan lujaa ensin hyvällä tuulella, niin huonot tuulet tulevat ja häipyvät yhtä vauhdilla.
Yhden tunnin alussa, kun avasin suuni sanoakseni oppijoille jotakin, mietin, että jos auktoriteettini mitataan tässä ja nyt sillä, kuka kuuntelee kun minä puhun, niin sitä ei ole. Mittarissa ei värähtäisi mikään, mikä viittaisi auktoriteettiin, koska kukaan ei kuunnellut. Sillä kaikki puhuivat yhtä aikaa, eri asiasta, yksi pyöri muuten vaan. Kaikki olivat kuitenkin hyvällä tuulella ja minusta se oli tärkeämpää kuin omat jorinani.
Tänään nähtiin myös ihan ensimmäiset oikeat kevään merkit, kun Ne räpyttelivät siipiään ja opettelivat lentämäistä – ei kuulemma tarvitse enää heitä autolla kuljetella. Voi lentää ihan minne itse haluaa!
Ja eikös se kuulu myös ihan opetussuunnitelmaan - siipien räpyttely ja lentämään opettelu?
Tavoite on ainakin asetettu ja siipien räpyttely näyttää jo lupaavalta:
