Kun opettaja mustekalaksi muuttui

- Sun pitäisi olla mustekala, tuumasi oppija odottaessaan vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun aloitukseen.

Ja koska open kädet olivat varatut juuri sillä hetkellä, sai oppija avun kaverilta, joka odotti vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun sotkun selvittämiseen.

Käsityötunnit - ah - nuo monikerrokselliset oppimistilanteet! Ryijysolmuja solmiessa tapahtuu vaikka mitä.

Mahdumme menninkäisten kanssa ison pöydän ääreen työskentelemään. Istumme (lue: oleilemme) puhe-etäisyydellä toisistamme - etäällä ja lähellä samaan aikaan. Ryijysolmun vääntämisen lomassa vaihtuu kuulumiset, menee lanka solmuun ja jollakin välillä myös hermo.

Ope auttaa solmut auki. Jos ope ei ehdi, niin kaveri auttaa, jos vaan viitsii, osaa ja haluaa. Joskus avun saa pyytämättä kaverilta, mikä joko helpottaa tai hermostuttaa avun saajaa, tilanteesta riippuen.

Yksi menninkäinen on keksinyt magneetin voiman. Kun neula tipahtaa lattialle, katoaa oppija maan tasoon etsimään kadonnutta neulaa taulumagneetin avulla. Siinä samalla oppija tutkii kaikki luokasta löytyvät pinnat, joihin magneetti tarttuu. Pöydän ja tuolien jalat, ovien kahvat ja terottimet – kaikki tulee testattua.

Toisinaan lattialla konttaava tutkija-menninkäinen kerää niin aktiivisesti tietoa ympäristöstään ja tarvitsee avukseen toisen menninkäisen, ettei ryijysolmuja valmistu oikeastaan mihinkään tahtiin, kun neula kilahtaa vähän väliä lattialle ja oppija magneetteineen ja apurinsa kanssa perässä.

Odotellessa voi myös lukea lukuläksyn ääneen tai vain toljottaa neula kädessä tyhjyyteen ja kuunnella hämmästyneenä keksijä-menninkäisten ideoita siitä, että opettajan pitäisi olla mustekala:

- Mustekalalla olisi yksi lonkero jokaista lasta varten. Lonkeron päässä olisi kaksi silmää, kaksi korvaa ja kaksi kättä. Sitten ope ehtisi auttaa jokaista, ideoivat menninkäiset opettajan muuttumista mustekalaksi ja saavat kannatusta kuulijoilta.

Arki on alkanut. Sen näkee, kuulee ja tuntee koulussa. Arki on hyvä asia siinä missä se tarkoittaa rullaavia rutiineja. Arjen alkaminen tarkoittaa entistä enemmän läsnäolon vaatimuksia siellä missä kasvavat ihmiset aikaansa viettävät.

Kovin inhimillisiä piirteitä toivotaan opettajalta mustekalana. Peilistäni tuijottaa yksi, ja vain yksi, mustekalan lonkeroksi tunnistettava tyyppi. Onkin onni, että inhimillisiä mustekalan lonkeroita on koko koulu täynnä, jos niin halutaan. Viimeksi tällä viikolla olen elänyt todeksi sen, että oppijan lähiaikuinen koulussa on lähin koulussa työskentelevä aikuinen.

Vaikka perusopetus onkin ryhmässä annettavaa opetusta, niin ainakin menninkäiset eli nämä pienet oppijat odottavat aikuisen ihmisen silmäparia, kuulevia korvia ja auttavia käsipareja, jotka näkisivät, kuulisivat ja auttaisivat juuri häntä. Tämä on suunnitelma, jonka lasten läsnäolo kertoo kaikille meille, jotka olemme lasten kanssa. Nuorilla tämä sama tarve ilmenee toisella tavalla. Uutiset opettajien lomautuksista pistää mietteliääksi.

Millainen onkaan mustekala, jolla menninkäisten logiikan mukaan pitäisi olla peräti 78 lonkeroa silmäpareineen, korvineen ja käsineen? – Satuolento. Tai sitten se on Vaan Ihan Tavallinen Opettaja.