Persoona liossa

Minulla on erityinen taito: osaan puhua Neposen äänellä.

En edes muistanut omaavani tätä (hieman noloa) taitoa. Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun olen edellisen kerran äännellyt Neposena, mistä erityisesti oma jälkikasvu on tyytyväinen, ettei Neposta ole kuulunut pitkään aikaan. Mutta tarvittaessa voisin varmasti hakeutua äänistuntiksi Neppajymykerhoon, jos Neponen joskus sairastuu. Ainakin omasta mielestäni olemme ääniltämme samanlaisia Neposen kanssa.

Neponen on käsinukkehahmo Pikku Kakkosessa. Voisin olla siis käsinuken sijainen..

No, tänään kuitenkin lainasin hetkeksi Neposen ääntä. Tilanne tuli itsellenikin hieman yllättäen, pyytämättä, kun käsinuken ääni tulla tupsahti ilmoille kesken tunnin. Olin luokassa hetken kahdestaan yhden oppijan kanssa, joka örisi möreällä kurkkuäänellä ja oli (ehkä) suojassa äänensä takana. Hän etsiskeli hahmollensa nimeä, ja jostakin se Neponen siihen sitten tupsahti.

Vastasin oppijalle Neposena. Pokka ei enää pitäny oppijalla ja hän facepalmasi (ei, ei oo totta!) ja kun lopetin nepostelun, hän pyysi lisää. Jää oli väliltämme rikottu, jos sitä ylipäätään oli edes ollut ja pääsimme siitä mukavien aasinsiltojen ja köysiratojen kautta uskonnon aiheeseen, rukoukseen.

Opettajan työssä lasten kanssa on päivittäin tilanteissa, joissa joutuu tekemään tilannearviota ja kyettävä reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ihmissuhdetyötä, sitähän se.

Mutta että Neponen. Eikö mitään hienompaa, tutkimuksissa hyväksi havaittua pedagogista toimintamallia olisi voinut selkäytimestäni tulla, vaan jonkun hiivatin käsinuken ääni. Selkäytimessä sekoittuu kivasti kaikki eletty elämä erottelematta sen enempää työtä tai vapaa-aikaa ja vaatii ammattitaitoa ja tilannetajua luotsata jokainen tilanne hyvin.

Tapaus Neponen on harmiton ja hauskakin (minulle sai nauraa luvan kanssa). Mutta silti jäin sitä miettimään. Neponen muistutti minua erittäin lempeällä tavalla siitä, että tässä työssä persoona on liossa.

Pitää varoa liottamasta liikoja.