Aistit auki

- Sä oot paniikissa, sanoo oppija puolihuolimattomasti pöydän äärestä työskentelynsä lomasta.

- Ai, mä vai? kysyn hämmästyneenä. Olemme kysyjän kanssa kahdestaan luokassa aamutuimaan, muut lapset eivät ole vielä saapuneet. – Paniikissa? Mitenkä niin?

Oppija nojailee käteensä, luulin hänen olevan vielä nukuksissa, että hän vasta heräilee. Tulkitsin, että lapsen hiljaisuus ja verkkaisuus olisivat olleet väsymystä ja että hänen ajatuksensa olisivat vielä kotonaan aamupalapöydässä.

- Mä vaan tunnen sen, että sä oot paniikissa, oppija sanoo rauhallisesti tarkentaen.

Tulin avaimillani luokkaan, mutta mihin ne sitten laitoin – ei muistijälkeä eikä liioin näköhavaintoakaan! Kurkistan pöydän alle, nostelen paperipinoja, availen ja suljen kaappeja, säntäilen sinne ja tänne.

- Mä aistin sen, kun sä kuljet ja oot tällee, ja hän imitoi kehollaan paikallaan istuen levottomia ja äkkinäisiä liikkeitäni etsiessäni avaimia.

Kuuntelen hämmästyneenä ja ihaillen lapsen tarkkaa havainnointikykyä. Käymme hyvän keskustelun.

- Sä oot vähän omituinen välillä, hassu, oppija jatkaa verkkaista tykitystään ja lempeäsanaista arviointia opettajastaan, jolla saattaa olla jokunen tavara hukassa aika ajoin.

Niin ne lapset kulkevat: aistit auki ja aikuisia herätellen tietoisuuteen.

Kiitollinen fiilis!

"Lohikäärme Sisu", tekijä: satutaiteilija Petronella Grahn (Kuva on osa isompaa kuvaa. Olen julkaissut kuvan taiteilijan luvalla.)

Omenapuu kertoo

Nimeni on Puu – Omena Puu. Olen iältäni 70 vuotta ja risut päälle.

Minut istutettiin muutaman sukulaispuun kanssa pian sotien jälkeen tänne kaakon kulmalle. Takana näkyvä talo on minua muutaman vuoden vanhempi ja on asuttavassa kunnossa. Pihan aitta ja navetta ovat vielä pystyssä, mutta saunarakennus on purettu jo ajat sitten, ja navettakin sortuu hetkenä minä hyvänsä.

Ei uskoisi, että tuo puu tietää tuottaa juuri omenoita: vieläpä täydellisen punaisia omenoita. Eikä uskoisi, että siinä vielä henki pihisee.

Talven jäljiltä näytän hieman ehkä rupsahtaneelta, jopa pystyyn kuolleelta. Runkoni on karhea ja ryppyinen.

Mutta odottakaas kun kevät tästä hieman etenee ja näette minut kukassani, niin kukaan ei muista tätä harmaata ulkoasuani. Huumaan tuoksullani ja pyörrytän kauneudellani. Ja satokauden koittaessa kaikki saavat ihastella ja maistella runsasta, herkullista satoani, joka on vuodesta toiseen ollut yltäkylläinen. Omenani ovat täydellisiä.

Kunnes taas saapuu kevät ja edellisen vuoden satokausi on talven jäljiltä kaukaisena muistona kellarin hyllyllä. Hillopurkilla on kangashattu ja kyljessä nimitarra: Mummon Omppuhillo. Viimeistä purkkia viedään.

Jokakeväinen hirveä hässäkkä on parhaillaan meneillään oksistossa. Sikin sokin oksat kieppuvat eri suuntiin, ylös ja eteenpäin pyrkien. Kukin oksa raivaa tilaa valossa voidakseen tuottaa oksiston kanssa yhdessä kelvollisen sadon sitten kun sen aika on.

Lähtisin lentoon ihan justiinsa, jos olisin puu pelkästään oksistoni perusteella. Eikä meistä omenapuista olisi lentohommiin. Niin kuin risupensas autiomaassa kieppuisin tuulen mukana minne sattuu, ellei minulla olisi runkoa ja juuria.

En kuitenkaan pelkää lentoon lähtöä, koska tiedän, että juureni pitävät minut paikallaan.

Antaa oksien tehdä mitä oksien pitää. Kyllä ne siitä rauhoittuvat, viimeistään silloin, kun omenat ovat oksilla. Nuo, nyt vielä levottomat oksat, taipuvat kesän lopulla sato sylissään maata kohti laskien hedelmänsä varovasti maahan. Elleivät sitten visko omeniaan mahdollisimman kauaksi. Omenien töminä nurmikolla kertoo omaa tarinaa.

Tapaat sukuani mehuna, hillona, kuivattuina siivuina, piirakan päällä ja tietenkin suoraan puusta poimittuna matkalla suuhun maistamaan täydellisen happaman makeaa makua. Mutta valitettavasti omenia näkee myös kassikaupalla peltoon haudattuna ja tunkiolle vietynä. Satomme koetaan jopa riesana.

Niin ovat riesa ja riemu samassa paketeissa, omenapuussa. - Siinä kait syy ikuiseen suosioomme.

Onnenkynä

Kevään korvalla luokan kynävarasto on huvennut, edellisen vuoden tapaan. Jonkin verran talven aikana on esiintynyt vielä kynän tai terän katkomista sekä kynänpään pureskelua. Ja mystiset kynien katoamiset ovat herättäneet jälleen kerran epäilyn siitä, että jonkinlainen kynäsyöppö on ihan oikeasti olemassa luokassa (vertaa sukkasyöppö, joka tekee sukista parittoman, yleensä pesukoneen pesuohjelman jäljiltä).

Pyyhekumien tilanne on vieläkin huonompi kuin kynien. Kumit ovat häviämässä sukupuuttoon. Muutama yksilö on selvinnyt talvesta ja näitä kuminjämiä varjellaankin tarkoin. Pyyhekumittomassa luokassamme olemme voineet harjoitella kohteliaisuuksia kuten: ” Voisitko lainata kumia?”

Tänä talvena suurin syy kynien suureen hävikkiin taitaa kuitenkin olla se, että kynillä on tehty sitä mitä kynillä pitääkin tehdä: on kirjoitettu sanoja, lauseita, pieniä tarinoita sekä kirjaimia ja tavuja - kukin oppija oman oppimispolkunsa mukaisesti.

Kirjoittamalla on ilmaistu mielipiteitä ja annettu opettajalle palautetta vaikkapa läksyistä, tähän tapaan:

Kynän välityksellä on ilmaistu myös tunnetiloja. Paperiin on sotattu piirtämällä tummalla ja vahvalla jäljellä vihaa ilmaisevia kuvioita tai kirjoitettu loukkaavia sanoja. Samat kuviot ja teksti vaikkapa pulpetin kanteen tai kirjan sivuille piirrettynä ovat alleviivanneet entisestään kirjoittajan tunnetilaa. Mutta yhtä lailla sama kynä on kirjoittanut katuvia ja ystävällisiä sanoja. Kynällä on kirjoitettu rohkaisevia sanoja kaverille ja on piirretty ystävyyden merkkejä ja piirroksia.

Kynän avulla on käyty viestintää silloin, kun puhuminen tuntuu vaikealta tai tilanteeseen kuulumattomalta. Kynän painojälki, kirjoitetut sanat ja piirretyt kuviot ovat yhdessä välittäneet viestin vastaanottajalle paljon kynäilijän ajatuksista.

Onnenkynä on yksi niistä harvoista lyijäreistä, joka on selvinnyt talven yli. Nimensä se sai yhden oppijan samanlaisesta kynästä, joka hävisi. Uhkasi kirjoittajan lakko, ellei Onnenkynä löydy. Onneksi laatikostani löytyi vielä yksi kynä, aivan saman näköinen kuin hetkeksi hävinnyt Aito Onnenkynä.

Nyt tätä luokan Onnenkynää saa lainata kuka vaan. Onnenkynä auttaa kirjoittajaa huolellisuuteen ja tuottaa muuten vaan kirjoittajalle onnea. Oppija on viisas, kun on tällaisen kynän ominaisuuden huomannut! Itse olen ollut havaitsevinani, että aivan kuin Onnenkynä myös rauhoittaisi käyttäjäänsä..