Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Havaintoja


Aika pian selvisi, että kirjaamani havainnot tämän syksyn blogikirjoituksista eivät suinkaan ole otteita koulumaailmaSTA. Pikemminkin kirjoitukset ovat havaintoja oman pääni tilaSTA koulumaailmaSSA.

Ristiriitaisuus, jota näiden kahden, pään ja koulun, yhteensovittaminen synnyttää, tekee jälkikäteen katsottuna omasta työstä mielenkiintoisen. Ristiriitaisuus syntyy tietoisuuden kasvaessa omassa nupissa ja siitä, miten sovittaa ajatukset tekemäänsä työhön. HOJKS:n (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) laatimisen aikaa kun eletään, voisi tietoisuuden ilmaista pedagogisten asiakirjojen käsittein:
 
Tietoisuus on
omien oppimisvalmiuksien, vahvuuksien ja erityistarpeiden ymmärtämistä ja
niiden huomioon ottamista jokapäiviäisessä elämässä.  
 
Mitä syntyy, kun kuulee oman äänensä eikä pysty tähän huhuiluun vastaamaan haluamallaan tavalla tai kun kulkee jatkuvasti pois omalta mukavuusalueeltaan, haastavissa olosuhteissa. Tulen malttamattomaksi eikä turhautuminenkaan ole kaukana. Syntyy joko huippuosaamista ja huipputuloksia tai sitten syntyy totaali mahalasku, loppuunpalaminen. Syntyä voi myös molemmat. Huipputulokset ovat vaikeasti mitattavissa ja toteen näytettävissä koulumaailmassa. Tulokset, joiden eteen tehdään juuri nyt onnistuneesti töitä, näkyvät vasta vuosien päästä monissa tilastoissa. Mahalaskun näkee aika pian. Silloin ei ilmaannuta enää työpaikalle. Kummastakin on kokemusta työssä olon ajalta ja nyt kun ajattelen, niin mahalaskusta on seurannut aina omaan elämään jotakin hyvää.  

Itselläni suurin ristiriita koulussa työskentelyssä liittyy vaateeseen läsnäolosta ja kaikkiin tehtyihin havaintoihin liittyen oppijoihin sekä toisaalta koulujärjestelmän pyrkimyksiin vastata näihin vaatimuksiin ja haasteisiin. Tähän kuvattu ristiriita ei ole syntynyt erityisesti tänä syksynä vaan on seurausta useamman vuoden työskentelystä koulumaailmassa. Koulu pyrkii vastaamaan haasteisiin ja muuttumaan tarvittavaan suuntaan, niin sen pitääkin. Suurin osa oppijoista tulee selviämään elämässään koulussa kuin koulussa. Suuri osa oppijoista tulee kuitenkin aina tarvitsemaan hyvin konkreettista aikuisen läsnäoloa, vierellä kulkijaa. Eikä tämä ole oikeastaan ollenkaan hullumpi tarve.
 
Tarvitaan suodatinta, joka ohjaa asiat oikeille listoille: NICE to do ja MUST do. Valitse ensin ja eniten asioita NICE to do -listalta. Sitten muutama asia MUST do-listalta, jos on ihan pakko.
 
Kumpaa pystyn muuttamaan: päätäni vai koulua. - Heh. Oikeassa olet, sinä viisas lukija.

2 kommenttia: