Nyt ku

avaan työpaikan ulko-oven, käytävän seinustalla seisoskelee yläkoululaisia odottamassa koulun alkamista. Tervehdin. Saan vastauksen niiltä, joita korvakuulokkeiden välityksellä tuleva input ei ole vienyt mennessään. – Ihanan aamu-unista jengiä kellon ollessa himpun vaille kahdeksan.

Jatkan käytävää kohti opehuonetta. Matkan varrella tervehdin kouluisäntää lasikopissaan. Vastaus on tuttu pään nyökkäys ja huulilta voin lukea moi.

Opehuoneessa tuoksuu tuore kahvi. Eteisessä vedän lilan työasun ylleni. Vähän niin kuin lääkäri pukee valkoisen takkinsa, mutta ei yhtään sinne päinkään. Vaihdan ulkokengät pinkkeihin feikkikrokseihin. Tervehdin työkavereita: moi! huomenta!

Viimeistään kellon soidessa suuntaan toista pitkää käytävää pitkin luokkaani. Saan innokkaan vastaanoton, kun parvi menninkäisiä lentää vastaan halatakseen minua (ekalla luokalla työskentelemisen iloja, ei sen kummempaa). Menninkäiset ovat ilmeisesti lyhytmuistisia tai muuten vaan läheisyyteen taipuvaisia, koska halausrituaali toistuu usein myös välituntien jälkeen. Joka päivä.

Päivän ensimmäisen halauksen yhteydessä saan seikkaperäisen selvityksen tapahtumista ennen koulun alkamista koulun pihalta. Selvityksessä Minä niminen hahmo on toiminut sovittujen sääntöjen mukaan. Ja jos on töpeksitty, niin silloin Se tai Toi on ollut asialla.

Menninkäisillä on olemassa ihan oma kysymyspatteristonsa niitä tilanteita varten, jos en heti, siis ihan heti kellojen soitua ilmaannu opehuoneesta kohti omaa luokkaa. Silloin menninkäiset muuttuvat toimittajiksi tiukkoine kysymyksineen. Miksi et tullut heti kun kello soi? on kysymyksistä helpommasta päästä.

Virallisesti työni alkaa vasta nyt, kun koulun kello on soinut. Oppiainejaollisesti koulupäivässä olisi vuorossa matikkaa.

No. Nythän on kuitenkin niin, että alkavan tunnin sisältö, jonka tässä tapauksessa pitäisi liittyä matikkaan, riippuu kirjaimellisesti menosta koulussa, kotona ja ties missä ENNEN kyseistä oppituntia.

Ensin täytyy kartoittaa mikä on oppijan fiilis: mitä kuuluu?, sitten siinä samalla yritetään houkuttaa oppimisen äärelle sekä oppijat että itseni. Vieläpä ilon kautta, niin päästäisiin paremmin flow-kokemuksiin.


Viimeiset kaksi vuotta peräkkäin olen opettanut kahta keskenään hyvin eri tyyppistä ekaluokan ryhmää. Yksi piirre näitä oppijoita kuitenkin yhdistää, ja se on tatuoitunut mieleeni: nyt ku.


Menninkäiset ovat nytku kansaa.


Menninkäiset elävät samaan aikaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, joskin tulevaisuutta he eivät ymmärrä samalla tavalla kuin me aikuiset. Menninkäisille tulevaisuus on jo nyt. Se mitä teet nyt, teet tulevaisuudelle.

Jos Minän ajatukset ovat tilanteessa, joka Minän mielestä on tyystin Sen syytä ja Toi kiusasi, on alkuperäinen oppimistilanne juuri sillä hetkellä katkolla. Tai sanotaanko niin, että matematiikan oppimistilanne muuttui hetkeksi sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimistilanteeksi.


Opettajan työ on oppijan oppimisen esteiden tunnistamista, niiden tunnustamista, raivaamista ja madaltamista, varmistamista, ettei uusia esteitä rakenneta ja rakennu.

Opettajan työ on oppimisen ilon virittämistä, oppimisen mahdollistamista ja varsinaiseen oppimiseen eri oppiaineissa sukeltamista. Kaikkea lueteltua jopa samanaikaisesti, ja ennen kaikkea yhteistyössä muiden aikuisten ja oppijoiden kanssa.


Sitku..
Sinä, joka olet mukana tekemässä päätöksiä koulujen ja opetuksen tulevaisuudesta rahan, ihmisten tai suunnitelmien muodossa, muistathan nytku-menninkäiset. Koska aikuisten työ lasten ja nuorten kanssa on myös toivon ylläpitämistä, tässä ja nyt.