Tietoisuus

Luulin olevani korvaamaton. No joo, olenhan minä. Sinäkin olet.

Mutta sillai arkisesti korvaamaton. Luulin, että maailma, tai vähintäänkin koulu, tai ainakin yhden luokan pyöriminen pysähtyy, jos minä en ole paikan päällä sitä pyörittämässä. Vesilasitesti kertoi totuuden, vaikka hetken olin näkeväni vedessä pienehkön kuopan etusormen upottamisen jäljiltä.

Ja koska en pode mitään vakavaa, ainoastaan vasemman käden toimimattomuutta ja ajoittaista särkyä, pää oli suuntaamassa kovaa vauhtia työpaikalle ja muihin arkiaskareisiin. Viimeinen sana oli liioittelua - lääkärin haastattelussa tulin tietoiseksi arkipuuhistanikin.

Ehdin käydä mielessäni läpi tekemättömien töiden listan, jonka olemassaolosta tulin tietoiseksi juuri sillä sekunnilla, kun totesin, että töihin ei ole menemistä käden kanssa.

Lääkäri tenttasi tekemisiäni viikonlopun ajalta saadakseen selvyyttä, missä olen saanut olkavarren hermon jumiin. Mitä ihmettä ihmiset tekevät viikonloppuisin? mietin, kun lääkäri tykitti kysymyksillään. Oletko tehnyt kotihommia? Siivonnut? Imuroinut? Haravoinut? Pessyt ikkunoita? kyseli lääkäri. Pyörittelin päätäni ei sanan vakuudeksi sitä mukaa kun kysymys saavutti tajuntani.

"Tai sitten se johtuu siitä, että et ole tehnyt mitään niistä hommista." totesi lääkäri lopulta lueteltuaan ensin kaikki olemassa olevat kotihommat. Nauroimme molemmat. Huumorintajuinen lääkäri. Ja niin oikeassa tehtyjen kotitöiden suhteen.

Hetken hengähdettyäni ja huolimatta pään sisällä olevasta tekemättömien töiden listasta, minut valtaa kuitenkin rauhoittava tietoisuus. Tietoisuus, joka pohjaa omiin kokemuksiin ja havaintoihin lukuvuoden varrelta, että työyhteisö kantaa. Työyhteisö on paljon enemmän kuin yksilöidensä summa. Se on ihmisiä ja toimivia rakenteita. Kyllä ne pärjää loppuviikon ilman minua.

Kirjoittaminen onnistuu yhdelläkin kädellä, joten seuraava jumi löytyy oikeasta kädestä. Sitä ja muita jumeja hoidetaan sitten kun... meinasin sanoa, että kesälomalla. Vaan enpäs sanokaan. Jumi hoidetaan just silloin, kun on sen aika.