Vain Työtä – ai jai jai jai jaa…

Vain Elämää – ohjelmasarjan innoittamana, katsaus open viikkoon.

Mikä saa open kyyneliin ja ihon kananlihalle?


Jalat pöydällä


Tunti on jo lopuillaan. Läksyjen lukuhetki venyy huomaamatta suunniteltua pidemmäksi, kun tyypit – siis kaksi oppijaa – lukevat kirjan tekstiä vuorotellen.

Lukijat valuvat istuimillaan epämukavissa tuoleissaan ja pulpeteissaan, ihan samalla tavalla kun itse valun kotisohvallani hyvän kirjan kanssa uppoutuen tarinaan, jatkavat lukemista aina vaan, hitaasti mutta varmasti. Ja kaverit kuuntelevat antaen lukurauhan.

Kesken lukunautinnon en voi sanoa, että otas jalat pois pöydältä! vaikka jossain toisessa tilanteessa niin sanoisinkin.

Snif.


Apuope
On viikon ensimmäisen päivän ensimmäinen tunti. Ovesta kurkistaa hieman vanhempi oppija, joka oli viime viikolla luokassani ’lainassa’ yhden tunnin apuopena: ”Mä voin tulla taas joskus auttamaan teitä.”.

Tokaluokkalaiset kuuntelivat tarkasti vanhempaa kollegaansa, jolta lukeminen sujui jo useamman vuoden kokemuksella. ”Tervetuloa uudestaan!” huikkasi yksi luokkani oppijoista apuopelle, kun tunti oli päättynyt.

Snif.


Heinäpilli


En saanut heinäpillistä ääntä.
En edes muistanut, että heinästä voi tehdä pillin.
En muistanut sitä mitä olen lapsena tehnyt, ennen kuin lapsi minua siitä muistutti.

Snif.


Lihapullat livemusalla


Ruokana oli lihapullia vai olisiko ollut ohrapuuroa, en muista. No, joka tapauksessa, kumpikaan niistä ei vielä saanut minua kyyneliin, vaikka ruokakin on iloinen asia.

Mutta kun näin musaluokkalaisten saapuvan opensa kanssa ruokalaan, ope istuutui pianon ääreen ja lapset lauloivat.. niin kyllä ruuan kanssa yllärinä esitetty live-musa nostatti tipan linssiin.

”No, sitä mäkin meinasin sanoa, että oli kaunista musiikkia. ” sanoi oppija, kun kerroin syyn kyynelilleni.


Ja muutama muu tilanne, joista ehkä lisää myöhemmin. Snif!