Sivut

torstai 2. lokakuuta 2014

Vain Työtä – ai jai jai jai jaa…

Vain Elämää – ohjelmasarjan innoittamana, katsaus open viikkoon.

Mikä saa open kyyneliin ja ihon kananlihalle?


Jalat pöydällä


Tunti on jo lopuillaan. Läksyjen lukuhetki venyy huomaamatta suunniteltua pidemmäksi, kun tyypit – siis kaksi oppijaa – lukevat kirjan tekstiä vuorotellen.

Lukijat valuvat istuimillaan epämukavissa tuoleissaan ja pulpeteissaan, ihan samalla tavalla kun itse valun kotisohvallani hyvän kirjan kanssa uppoutuen tarinaan, jatkavat lukemista aina vaan, hitaasti mutta varmasti. Ja kaverit kuuntelevat antaen lukurauhan.

Kesken lukunautinnon en voi sanoa, että otas jalat pois pöydältä! vaikka jossain toisessa tilanteessa niin sanoisinkin.

Snif.


Apuope
On viikon ensimmäisen päivän ensimmäinen tunti. Ovesta kurkistaa hieman vanhempi oppija, joka oli viime viikolla luokassani ’lainassa’ yhden tunnin apuopena: ”Mä voin tulla taas joskus auttamaan teitä.”.

Tokaluokkalaiset kuuntelivat tarkasti vanhempaa kollegaansa, jolta lukeminen sujui jo useamman vuoden kokemuksella. ”Tervetuloa uudestaan!” huikkasi yksi luokkani oppijoista apuopelle, kun tunti oli päättynyt.

Snif.


Heinäpilli


En saanut heinäpillistä ääntä.
En edes muistanut, että heinästä voi tehdä pillin.
En muistanut sitä mitä olen lapsena tehnyt, ennen kuin lapsi minua siitä muistutti.

Snif.


Lihapullat livemusalla


Ruokana oli lihapullia vai olisiko ollut ohrapuuroa, en muista. No, joka tapauksessa, kumpikaan niistä ei vielä saanut minua kyyneliin, vaikka ruokakin on iloinen asia.

Mutta kun näin musaluokkalaisten saapuvan opensa kanssa ruokalaan, ope istuutui pianon ääreen ja lapset lauloivat.. niin kyllä ruuan kanssa yllärinä esitetty live-musa nostatti tipan linssiin.

”No, sitä mäkin meinasin sanoa, että oli kaunista musiikkia. ” sanoi oppija, kun kerroin syyn kyynelilleni.


Ja muutama muu tilanne, joista ehkä lisää myöhemmin. Snif!

4 kommenttia:

  1. Ihana snif-juttu. Mie itkin usein luokassa ja siis aina liikuttuneena oppilaitten jostain tilanteesta. Oppilaat eivät sitä koskaan hämmästelleet ja olivat kovin tyytyväisiä, kun heidän tekemisiinsä niin vahvalla tunteella reagoin. Tiedän, ettei ole ns yleistä opelle olla niin tunteikas. Terveisin Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annikki, kun jätit tänne kommenttisi! Luokassa on läsnä koko elämän kirjo ja tunteita tulee ja menee. Joskus jokin yksittäinen tapahtuma yltää vain syvemmälle kuin jokin toinen. Onneksi ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida, että opekin saa olla itsensä oloinen, vaikka onkin ope ;)

      Poista
  2. Voi snif! Sait minut äitiyslomalaisen kaipaamaan taas liitutaulun ääreen! Muistui myös mieleen yksi viimeisimmistä snif-hetkistäni. Luokka, jolle opetin liikkaa, oli opetellut musanopensa johdolla kappaleen "Maailman toisella puolen". Sen he sitten yllätyksenä esittivät minulle viimeisenä työpäivänäni. Ns. "raggaripojatkin" vetivät tunteella, kaulakkain: "Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen.." Voi liikutuksen määrää!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista