Revennyt kalenteri

Lukuvuosikalenteri on ratkennut liitoksistaan. Kansien välistä papereiden helmat vilkuttavat, että yhtä täyttä täällä on kuin omistajansakin päässä. Kalenterin omistava ope on liimaillut auringonkeltaisia ja keväisen vihreitä Post-it lappuja somistamaan kalenterinsa sivuja yrittäen samalla jäsentää omaa päätään ja houkutella toimimaan asioiden hoitamisessa hyvissä ajoin.

Tarralappusia on kätevä siirrellä aukeamalta eli viikolta toiselle: jos et ehdi hoitaa tänään, siirrä huomiseksi. Tai mikset tekisi sitä vasta ensi viikolla. Jätä viimehetkeen, kuiskii houkutus.

Ope on houkutusta ovelampi: hän pistää posti-it laput roskiin, jos ne huutelevat liian ikävään sävyyn tekemättömistä töistä! Vielä parempi on, ettei kirjoita to do -listaa ollenkaan vaan yrittää pitää asiat omassa päässään. Sieltä ne häipyvät hyväksi havaitulla taktiikalla: sitä mitä et tarvitse, et muista. Vai miten se nyt olikaan? ope miettii, mutta ei taida muistaa.

No, joka tapauksessa. On toukokuu, nyt jo lopuillaan, ja kouluissa aikuisten ajatukset ovat suunnanneet vahvasti menneeseen arviointien muodossa. Millainen lähihistoria on tuottanut tällaisen nykyhetken? pohditaan.

Tässä kuussa mietitään myös jo tulevaa: ensi lukuvuoden lukujärjestykset alkavat olla selvillä, materiaaleja on saapunut koululle ja niitä ollaan lajiteltu oikeisiin luokkiin. On ollut tulevan luokan oppijoiden tutustumispäivä, että tällaisella porukalla sitten jatketaan kolmannella. Kalenterimerkintöjä kertyy viimeisiin koulupäiviin saakka.

Millaisen tulevaisuuden lähihistoriaa kirjoitamme tässä hetkessä?

On toukokuinen ja vaihteeksi sateeton päivä. Aurinko paistaa ihan oikeasti, eikä vain piiloutuneena pilkistele pilvien takaa.

Auringon valo tuntuu iholla ja mielessä, ulkona pärjää jo ilman takkia. Välkällä lapset leikkivät purkkista, keinuihin riittää kiikkujia jonoksi asti. Hiekoituslaatikot seinän vierustalla keräävät lämmön talteen. Lämmenneet laatikoiden kannet ovat houkutelleen pari auringonpalvojaa makoilemaan lämpimille alustoille.

Meillä välkkävalvojilla on myös hyvä hetki hengähtää tässä hetkessä.

Kaikki on hyvin.

Yksi leikkii hyrrällä. Lähettimestä vauhdin saatuaan hyrrä liitää korkeuksissa. Pian se lentää korkealle puun oksaan, eikä se tule sieltä omin voimin alas. Lapsi tulee toisen meistä aikuisen luokse ja pyytää apua hyrrän alas saamiseksi. Apuun pyydetty kollegani lähtee oitis lasta auttamaan ja yhdessä muiden lasten kanssa pohtimaan, miten hyrrä saataisiin pois korkeuksista. Puun oksan ravistelu ei näytä auttavan, eikä liioin keihäästä ole apua. Aikuinen soittaa kouluisännälle, joka tulee tikkaineen paikalle ja saa hyrrän alas takaisin nyt jo onnelliselle omistajalleen.

Kello soi. Välkkä päättyy ja piha tyhjenee, lapset siirtyvät sisään seuraavalle tunnille.

Repaleisen kalenterin omistaja on seurannut vierestä kollegansa toimintaa ja on vaikuttunut. Nämä pienet arjen tapahtumat ja kohtaamiset ovat aikanaan hyvää lähihistoriaa.