Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Pala lukuvuotta

Näyttämö on vielä pimeänä. Ensimmäisen ohjelmanumeron esiintyjät kompastelevat aloituspaikoilleen lavalle odottamaan pienten tiimin kevätjuhlien kenraaliharjoitusten alkamista.

Muut tiimin luokat valuvat hiljalleen saliin aikuistensa johdolla. Heitä odotellessa lavalla ehditään sopimaan tappelu, joka kehkeytyi kahden kaveruksen kesken matkalla luokasta saliin. Sen verran tuore on riita, että pikasopu onnistuu.

Näyttämö valaistaan ja se herättää suurimman osan lavalla odottavista esiintyjistä: hei, yleisö on paikalla, nyt jännittää! Keskustelukerholaisille pitää käydä erikseen kertomassa, että kenraali on ihan kohta täällä eikä enää voi kaivella nenää tai kutittaa kaveria. Yksi sanoo, että jännittää ja yrittää piiloutua paitansa alle. Kukaan ei yritä kuitenkaan karata.

Esiintymisjännitys kuuluu asiaan ja saa ihmeitä aikaan.

Yleisö istuu paikoillaan ja kenraaliharjoitus voi alkaa.

Ihme on se, että esiintymismusiikin ensitahdista alkaen lavalla tapahtuu jotakuinkin sovittuja asioita, sovitussa järjestyksessä. Lavan reunalta peukutan sen minkä kerkeän hänelle, jonka katse hakee varmistusta – ja silmät loistavat onnistumisesta ja ilosta. Toinen aikuinen johtaa koko pakettia, että homma toimii niin kuin pitää. Yhtään ylimääräistä katoamistemppua lavalla ei enää nähdä, vaikka harjoitusten perusteella siihenkin on varauduttu.

Roolit vaihtuvat vuorotellen, kun ryhmä toisensa jälkeen vaihtaa yleisöstä esiintyjäksi. Lapsen näköistä ja kokoista ohjelmaa seurataan yleisössä innostuneena ja kannustaen. Esiintymisjännitys purkautuu oman suorituksen jälkeen yleisössä välillä holtittomana nauruna tai puheripulina. Yhteislaulu tempaa kuitenkin mukaansa jokaisen vähintäänkin tuttuihin kertosäkeisiin.

Tuttu alkaa olla myös keväinen biisi, joka alkaa sanoilla Jo joutui armas aika.


mihin sinulla on kiire / mihin olet menossa /
siellä on leijona nälkäinen ja vihaMbio Za Niniinen /
ja me lauletaan / ja me lauletaan /
ole iloinen vain / ole iloinen vain /


Arnold Chiwalala san.&säv.&sov.: Mbio Za Nini
levyllä WITO; Arnold Chiwalala Band

2 kommenttia: