Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pää alaspäin

Tunnilla yksi oppija kyseli, miksi kaveri roikkui penkillään pää alaspäin. Tämä pää alaspäin ollut sanoi, että hän miettii ja että hänen aivonsa tarvitsevat verta. Siinä syy.

Totta tosiaan, esimerkiksi joogaajat ja tanssijat tietävät, kuinka tärkeää olisi olla ajoittain pää alaspäin. Tasaa verenpainetta ja ties mitä. En muistanut tarkkaan mitä kaikkea hyvää pää alaspäin olemisesta oli, mutta hyvä kaiku sillä oli. Hetken päästä olimme kaikki pää alaspäin siinä uskossa ja pian omassa kokemuksessa, että pää alaspäin oleminen teki meille hyvää.

Opetukseni etenee päähänpistojen mukaan? Ei toki, vaan tunnilla sovelletaan tutkittua tietoa ihan käytännössä. Hienointa on, että lapsella on monessa kohtaa vielä hyvin luontainen tapa esimerkiksi liikkua tai lapsi ainakin vielä ilmaisee tarvetta liikkua luontaisella tavalla. Sitä tapaa, minkä me aikuiset olemme kadottaneet ikämme myötä ja mitä opettelemme uudelleen aikuisiällä osallistumalla joogaan, feldenkraistunneille tai hakeutumalla vaikkapa aleksander-tekniikan pariin. Yhtä kaikki, kaikissa opetellaan jollakin tapaa tietoisuutta omasta kehosta ja tavasta liikkua, jopa ajatella. Ehkä  läsnäolon taito myös lisääntyy.

Pointti?
Seuraavan kerran kun näet jonkun roikkuvan pää alaspäin penkiltä, liity ihmeessä joukkoon! Aivosi tarvitsee sitä!

2 kommenttia:

  1. :DDDDD

    KOKEILIN HETI !!!
    Tartten lisää harjoittelua, tuli meinaan aika tukala olo.
    ehkä se johtuu duhasdani ja podkiondeloiden paineesta ! Mutta aion jatkaa harjoituksia, ehkä omatkin ajatukseni saisivat lisävirtaa ;)

    oppijasi ovat hyviä myös opettajana !!!

    VastaaPoista
  2. Joo, ei liian kauaa kerralla - kohtuus ;) Oppijat ovat opettajia parhaasta päästä, jos vaan antaa itsen altistua oppimiselle:D

    VastaaPoista