Villisikoja!

Siipiä selkään kasvattelee lomaa odotteleva oppija. Näin se kuulkaas on! Perhosen toukat ovat kuoriutumassa ja avaamassa kauniita siipiään lentoon lähteäkseen. Vielä kun jaksaisivat pitää siipensä piilossa pari päivää.

Kuluneella viikolla aikuisen läsnäolon vaatimus on ollut aistittavissa ihan joka solulla. Koulupäivien huvetessa ja poikkeavan päiväohjelman lisääntyessä oppijan keskittymiskyky herpaantuu ja samalla aikuisen henkisen läsnäolon vaatimus kasvaa. Ai että se on sitten haastavaa - olla läsnä! On se kyllä myös ihan puhtaasti vaikeaa, siis olla henkisesti läsnä. Yhteistä matkaa päättelemme näiden  oppijoiden kanssa ja samalla sanoitamme jokaisen tulevaa oppimispolkua. Siinä osa syistä läsnäolon haasteisiin.

Tässä yhtenä päivänä luokkaan tullessani oppijat olivat suorastaan lentoon lähdössä, metelin kanssa. Tästä hiiltyneenä, pomppasin kotelostani ja tein hyvin selväksi, aikas kovaäänisesti, että peli ei vetele. Tilanne oli kaikin puolin poikkeuksellinen: oppijat riehuivat ja minä korotin ääntäni heille. Hetken siinä luukutettuani kuvasin myös elehtien heidän toimintaansa. Tässä vaiheessa pokka alkoi pettää oppijalta toisensa perään. Pidäteltyä naurua ja tirskahtelua kuului ympäri luokkaa. Sanoin siinä huitoessani ja kuvatessani heidän ei-toivottua käyttäytymistä, että en edes tiedä millä sanalla kuvaisin sitä. Yhden oppijan ilme kirkastui entisestään, hän nosti kätensä ylös ja sanoi:"Villisikoja. Me oltiin kuin lauma villisikoja!".

Ensi viikolla on tiedossa kaksi uintipäivää, näytelmän harjoitusta ja näytelmän esittäminen. Lauantain koulupäivä on jo sitten ihan oma lukunsa. Ope on siis hyvä ja muistaa hengittää, niin läsnä oleminenkin onnistuu.

Open minimin viiden kärki kirkastuu entisestään.