Kaunista kahdeksikkoa

Käytävällä poikien vessan ovi on auki. Tuttu hahmo vilahtaa oven raosta, en ole häntä vähään aikaan nähnyt.

 

Mutta siellä hän nyt on. Työn touhussa. Toiveeni on toteutunut, vieläpä heti aamusta, ennen kuin ehdin avata edes luokkani ovea. Tiedän, että tänään lähtee! Tänään lähtee kaikki pois, kaikki pöly pois.

Päivällä luokan lattia on vielä lian peitossa edellisen viikon jäljiltä. Suolisuoraksi lepohetki jää väliin. Ei edes makuualusta auta. Lattiapintaa tulee välttää, sen sanoo silmä. Ja nenäkin kertoo sen päivän aikana: yksi yskii, toinen niiskuttaa ja hiekka rahissee jaloissa, eikä luokan siivo ainakaan helpota oloa.

 

Oppijoiden lähdettyä nautin tilan hiljenemisestä, olihan taas maanantai. Laitan päivää pakettiin, raivaan laivan kantta tyhjäksi. Samalla varmistan osuuteni siivoojan työn onnistumisesta nostamalla luokan loputkin tuolit pöydille, siirrän opepöydän alta rullakot sivummalle, laitan pulpetteja väljemmin.

 

Siivooja lipuu kärrynsä kanssa paikalle. Mopin pitkät palmikot piirtävät rauhallista kahdeksikkoa lattian pinnalla. Hiekka ja pöly kerääntyvät keoksi ja siitä kohti roskista. Moppi soi kauniisti hiljaisessa luokassa.



Rauhoittava näky koulun käytävällä.
Ja mikä parasta, kärryä ohjaa ihminen:
Onni on siivoja koulussa!