Meitä tarkkaillaan

Kaarran autolla koulun pihan vapaaseen parkkiruutuun. Tuttu oppija seisoskelee parkkipaikalla, vilkutan ikkunan läpi tervehdyksen. Oppija vastaa ujosti nostamalla käden puolitankoon. Mitä se nyt tuolla tavalla ujostelee? mietin, kun samassa oppija jo kipittää pingviinin poikasen askelin, siivet vartalon myötäisesti pää alakenossa takaisin koulun pihan puolelle. Ajatuskupla oppijan pään yläpuolella paljastaa, että oppija ajattelee olevansa väärässä paikassa. Parkkipaikalla ei saa viettää aikaa vaan pitää olla koulun pihalla, se on koulun sääntö, lukee kuplassa.

Totta. Mennninkäiset ovat sääntökansaa.

Minua hymyilyttää. Sanaakaan emme vaihtaneet, silti luin hänen ajatuksiaan. Vähintäänkin tulkitsin hänen elekieltään yhteisen historiamme perusteella. Vapise, Noora Karma.

Olen ajoissa työpaikalla, käyn opehuoneen kautta vaihtamassa työasuni päälle ja suuntaan luokkaan. Käytävällä oppijat ryntäävät joukolla minua vastaan ja saan päivän ensimmäiset halaukset. Vain parkkipaikalla seisoskellut oppija lymyää hieman taaempana aran näköisenä. Sanon, ei se haittaa että olit parkkipaikalla. Oli vaan kivaa, että siellä oli tuttu vastassa. Helpotuksen huokaus käy oppijan kehon läpi, ryhti suoristuu ja hän aloittaa:

- Sä tulit tänään puhtaalla autolla.
- Aimtä? Jaa mä vai??
- Sä ajoit pitkään likasella autolla, mut nyt se on pesty.

Totta. Menninkäiset ovat tarkkailijakansaa.

Auto oli käytetty pesussa edellisenä päivänä. Minä en sitä pesettänyt, enkä sen kummemmin auton puhtautta miettinyt. Minä vain ajan.

Mutta tarkkailijakansa huomaa kaiken mitä meissä on tarjolla: vaatteet, ilmeet, eleet, äänenpainot. Kaikki. Mitä enemmän yritän peittää, sitä varmemmin tarkkailijakansa haastaa pudottamaan ulkokuoreni. Ole aito ihminen, aikuinen! näkyy vaatimus lapsen silmistä.

"Naurettavat kengät sulla, ottaen huomioon että sä oot sentään opettaja."
Oppijan ensimmäiset sanat minulle ensimmäisenä koulupäivänä. Oppija on niin oikeasssa.

"Sä et oo pitkään aikaan pitäny niitä housuja, jotka sulla oli ekana koulupäivänä."
Minulla on ollut tapana ekaluokkaa aloittaessani pitää ainakin ensimmäiset pari viikkoa samoja vaatteita ylläni (onneksi on pesukoneet ja deodorantit keksitty). Viime syksynä asuni oli lappuhaalarit. Ajattelen, että lapsi löytää helpommin oman open kun ei ole aina jotain uutta päällä. Samalla se on ainoa syy yksitotiseen pukeutumiseeni. (Mikä selittäisi yksitoikkoisen pukeutumiseni vapaa-ajalla..)

Onneks olkoon!
Olen hämilläni mutta iloinen saamastani onnitteluhalauksesta ruokalassa kesken ruokailun yhdeltä oppijalta, jota en vielä tunne. Onnittelun syy on Icehearts-logo, joita on päässäni olevassa tuubihuivissa.

 

"Ope, mikä sun murheesi on?"

Keskustelemme runoista, riimittelimme. Yksi runo päättyy sanoihin ja murheet tehty huomista varten. Oppija, jonka kuvittelen olevan muissa maailmoissa, paljastaa kysymyksellään kumpi meistä on sillä hetkellä enemmän läsnä.

Nyt jos koskaan - vapise, mentalisti Noora Karma.