Sivut

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Oman tilan ottaminen

Ykkösluokkani sijaitsee yläkoulun käytävän päässä lähellä ulko-ovea, ramppia ja inva-vessaa. Lukuvuotta aloitettaessa luokalleni oli tulossa pyörätuolilla liikkuva oppija ja silloin nämä ulkoiset kriteerit olivat ensisijaisia luokan sijaintia mietittäessä. Sittemmin oppija muutti toisaalle, mutta luokkani jäi paikoilleen. Viereisellä käytävällä on alakoulun luokkia, joten yläkoulun käytävällä liikkuu muitakin pienempiä minun oppijoitteni lisäksi.
 
Päivän aikana naapurimme vaihtuvat monta kertaa. Oppijoiden ikäero seinänaapurusten kesken on kuudesta kahdeksaan vuotta. Puhumattakaan pituuserosta: ykköset näyttävät lähinnä menninkäisiltä ja yläkoululaiset korkeilta puilta pitkine oksineen ja juurakoineen.
 
Alussa mietitytti, miten rinnakkaiselo mahtaa sujua isojen ja pienten kesken. Ettei vaan pienet jää isojen jalkoihin? ajatus käväisi kouluvuoden alussa mielessäni. Aika pian ajatus kaikkosi, viimeistään tällä viikolla.
 
Tuntien päätyttyä alakoululaiset säntäävät pihalle siinä missä yläkoululaiset jäävät käytäville viettämään taukoansa. Minä suuntaan opehuoneeseen.
 
Välitunnin alkaessa näkymä käytävällä on kuin kapea kaistale metsää: puita, juurakoita ja menninkäisiä. Puut seisoskelevat ryhmittäin. Ryhmä puita huojuu ja humisee. Juurakot istuvat seinää vasten vallaten lonkeroillaan maanpinnan. Opettajanhuone on käytävän toisessa päässä ja sinne pääseminen on tavoite itsessään. Linnuntietä matka on lyhyt, suorin tie ei vaan ole mahdollinen. Kävely metäsän poikki tuntuu hoippumiselta myrskyssä Ruotsin laivalla. Puiden väistely pystyasennossa ja samaan aikaan maanpinnassa juurakoiden varominen vaatii koordinaatiota ja keskittymistä. Menninkäiset puikkelehtivat puiden välissä, juurakoiden yli hyppien päästäkseen välkälle puiden ja juurakoiden jäädessä metsää asuttamaan.
 
Eräänä päivänä tällä viikolla pari ryhmää nuoria oli asettautunut luokkamme läheisyyteen oven ja naulakon tuntumaan. Nuoret viettivät kaikessa rauhassa, pahaa aavistamatta, taukoansa asemissaan.
 
Välkän loputtua, menninkäiset ampaisevat sisään ja aloittavat välittömästi harvennushommat:
"Hus siitä! Menkää pois miedän luokan edestä!" selostaa puita puolet lyhyempi menninkäinen pää takakenossa puun latvaan huhuillen, tukka täristen. Etusormi on nostettu pystyyn ja menninkäinen heristää sitä sanojensa vakuudeksi, toinen käsi lentää lanteille nyrkkiin. Seison luokkamme ovensuussa, yläkoululaiset katsovat hämmentyneenä ensin harventajaa, sitten minua. En sano mitään, puren huultani ja yritän näyttää asiallisen vakavalta, että tosissaan tässä ollaan.
 
"Hus! Mä oon tosissani!" jatkaa menninkäinen ja ottaa askelen lähemmäksi huojuvia puita ilmekään värähtämättä, kädet ilmaa lakaisten.
 
Samaan aikaan toinen menninkäinen pujahtaa toisen ryhmän välistä naapuriluokan oven tuntumaan ja opastaa:  
 
"Teidän pitää tulla tääääään viivan toiselle puolelle." ja piirtää sormellaan viivaa lattiaan. Sitten hän viittelöi puita ja juurakoita siirtymään sivummalle.
 
Pokkani piti. Yläkoululaisia huvitti, mutta hivuttautuivat silti hiljalleen sivummalle. 
 
Luokkaan päästyämme lapset huomaavat lattialla isoja muurahaisia, joita on nähty siellä jo pidemmän aikaa. Niihin suhtautuminen vaihtelle ja tällä kertaa ne säikäyttivät puiden harventajamenninkäiset: "Iiiiik!!!!"  huutavat molemmat. Toinen hyppää syliin ja toinen kiipeää tuolille turvaan.
 
Koulupäivä on päättynyt.
Naulakon varustuksesta päätellen koulussa asutaan.
Oma tila on otettu ja ollaan kotiuduttu.


 

4 kommenttia:

  1. Kiva, että on tullut uusi arkimaikkablogi! Blogisi on erityinen, koska kuvailet erityisluokan elämää.

    t. Enkeliporsas

    http://www.properuskoulu.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, Enkeliporsas :) !!

      Poista
  2. Laitoin blogisi oman blogini linkkilistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin jo pidemmän seurannut blogiasi. Olet nostanut tärkeitä teemoja esiin koulun arjesta.

      Poista