Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Open 5 - LÖYTYI

Open minimi on nyt löytynyt! Kyseessä on ollut äärimmilleen viety laadullinen tutkimus, joka tuloksellaan hamuaa nollatutkimusta - ei mitää uutta auringon alla ja silti aina yhtä uusilta tuntuvia löydöksiä.

Pääsiäisloman jälkeen lukukaudesta oli jäljellä 39 koulupäivää, jotka olin päättänyt viettää ykkösluokan oppijoiden kanssa sisäilmaltaan paremmassa tilassa, mitä luokkamme sillä hetkellä oli. Evakkoretkemme tulisi kestämään aina siihen saakka, kunnes saisimme aikoja sitten luvatun sisäilmanpuhdistimen luokkaamme.

Numeroita

Evakossa olimme kaikkiaan 24 päivää, joiden aikana olimme yhden oppimistilan sijasta 11 tilassa ympäri koulua. Tutuiksi tulivat esimerkiksi ruokala, kirjasto, aula ja käytävä sekä eri luokkatilat. Sisäilmanpuhdistin tuli luokkaamme 6.5.13. Tämän jälkeen loput 15 koulupäivää luokkatilassa on ollut sisäilmanpuhdistin. Käytännössä olemme olleet kuitenkin 7 päivänä erilaisilla retkillä, joten luokassa olemista on ollut enää sen 8 päivää.


Open 5
Mitä opettaja tarvitsee selvitäkseen perustehtävästään. Tätä lähdin selvittämään, koska siihen tuli oiva tilaisuus. Tarvitaanko omaa luokkaa? Kokeilussa tahtomattaan mukana olivat yhdeksän alkuopetusikäistä luokkani oppijaa.

Open minimi:

1. Läsnäoloa maksimilla.
Katso, kuuntele, aisti tunnelmaa - näe, kuule, kohtaa ihminen ja asiat. Hengitä, hyvä ihminen! Muista ilo! (Noot, en ainakaan aina. Mitä se ainainen ilokaan olisi?  Siis pelkkää.. iloa...? Tosi yksitoikkoista, hmph!)

2. Prosessi vs. valmis tuotos
Jos pitäisi valita, kumman ottaisit? Minun valintani on ehdottomasti prosessi, matka. Vai, kuinkas monen oppijan kotiin on tullut tässä hiljakkoin repullinen sälää kevään lopulla, kun luokkia laitetaan kesäkuntoon? Papereita, jotka kotona  menevät roskiin saman tien? (Tunnustan, tänään olen teettänyt oppijoillani samaa: kotiinviemisinä on paljon A nelosia, joista usea päätyy ansaitusti jatkokäsittelyyn paperinkeräykseen. Elleivät sitten löydy vielä elokuussa repusta..). Katso kohta yksi.


Suden rakentamisen äärellä on tapahtunut isoja asioita.





3. Varo maanantaita!
Ja kaikkea, mikä aloittaa tai lopettaa ajanjaksoja. Lomien jälkeiset koulupäivät ja erityisesti lukuvuoden keskeyttävät lomat ovat tooosi vaarallisia. Katso nyt erityisesti kohta yksi.


4. Rytmi
Löytyy kaikesta ja kaikista. Kuuntele ja katsele rytmiä. Kävele, kävele ja kävele aina kun se on mahdollista. Arjen rutiinit tekee hyvää itse kullekin. Tosin niitäkin on syytä päivittää ajoittain. Uskallatko tehdä sen? Katso kohta yksi.

5. Yksin......
Oma tila - oma rauha. Sitä tarvitaan, jotta kuulee omia ajatuksia.

Suden sisällä saa olla yksin.











ja välillä yhdessä, asioiden jakaminen.
Koulussa lapset ovat kaikkien yhteisiä, jos omistajuutta niihin voi ylipäätään edes luoda. Yhdessä ja yksin tekemistä sopivassa rytmissä. Tänään näytelmä, jossa Susikin esiintyi, sai ensiesiintymisensä.
Älä katso enää kohtaa yksi. Lue eteenpäin, kiitos.


Ikkunalta ovelle...
Katsoin ensin ihan väärään suuntaan tuijottaessani luokan toimimattomia ikkunoita (mitä nyt vähän tuli pakkasella viileähköä ilmaa ikkunan väleistä sisään sekä sisäilma kutitti kurkkua). Käänsin tälle kaikelle selkäni ja mitä näinkään - OVEN! Luokan ovi, jonka kahva oli ihan täydessä terässä ja teki sitä mitä pitikin. Kahva kääntyi ja ovi avautui käytävälle, vapauteen. Siitä se sitten lähti tämä  blogin kirjoittelu ja tähän se toistaiseksi päättyy.

ja siitä vähän eteenpäin
Sisäilma on inspiroinut ihan loputtomasti. Ensi viikolla lähden pullottamaan raitista vuoristoilmaa Sveitsiin. Myydänhän nykyään jo vettä pulloissa, miksei sitten ilmaakin (epäilit kuitenkin). Air Free Team on ensimmäisen myyntityökeikan jo tehnyt, joten kokemusta on.

Sen aikaa, kun hiomme vielä Air Free Teamin kanssa raittiin ilman myyntiverkostoa, pitäydyn toistaiseksi opettajan hommissa.
Ja mitään en o ottanu.. vain Air Free pullosta poistanu korkin, mutta siinä kaikki!
Feel Free! -
Air Free Team

10 kommenttia:

  1. Minzu-ope! Ihanaa kesä ja lomaoloa :) Unohda koulu ja bloggaus toistaiseksi. Jos et sitten keksi kesästä kiinnostavia kysymyksiä joita voi pohdiskella. Syksyn tullen uudet opetuksen tuulet on tuotava luettavaksi jälleen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina! Koulu unohtuu huomisen jälkeen, oppijoista jääviä jälkiä makustelen vielä pitkään :) Hyvää kesää sulle myös!

    VastaaPoista
  3. Hyvää lomaa Minna ja kiitos tästä ajatuksia herättävästä blogista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kari! Ja mukava kuulla, että ajatuksia on herännyt :) Hyvää kesää sulle!

      Poista
  4. Sait piristetyksi tylsimmätkin päivät.
    Onnistunut bloggaaminen,
    en jättänyt lukuakaan väliin...
    ja kaiken ahmin kuin buli-mikko ;)

    uskomattoman älykkäitä huomioita, joita voi tehdä, kun on jalat maassa ja pää korkealla ilmassa ;)

    havaintosi ja asenteesi ovat aina inspiroineet - joten tuo

    AIR FREE TEAM

    sopii ainakin itselleni - kiinni veti.

    epäilen, että olet hyppäämässä hivenen vertaa
    "sokkoreffeille" ja et ehkä arvaa, mutta täällä
    vuoristokorkeuksien mukavasti keventämä ilma voi
    viedä ihan uusiin ulottuvuuksiin, sekoittaa loman
    työksi... hih ! Pääsi on pölkyllä ja työleiri odottaa..

    ODYSSEY on ihan hetken päästä omasi :)

    joudun vielä odottamaan moooooonta pitkää päivää, kunnes pääsemme hommiin, mutta kestän sen ritarillisesti ja urhoollisesti....

    en voisi olla ylpeämpi saadessani olla ystäväsi !!!

    sanni

    VastaaPoista
  5. Minde kuule !ihan mahdottoman hyviä, ja hauskoja, ajatuksia !! Kopsaan nuo teesit itselleni, luulen että ensi syksynä aloittaessani pienten kanssa ne tulevat tarpeeseen !!
    Rentoa kesää, ja tavataan vaikka kuplivan ääressä joku päivä. Enkä nyt tarkoita sukellusta ;)
    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, pienten kanssa testattuja teesejä ;) toimii :)

      Kuplivan ääressä kuulostaa oikein hyvältä, niin tehdään :)

      Poista
  6. Sanni, tuskin maltan odottaa ensi viikon suunnittelupalaveria siellä!! Ja kuulumisia Odyssey reissulta Jenkeistä!! Ihan täysin olen varautunut duuniimme - Odyssey of the Mind Suomeen :)

    VastaaPoista
  7. Tätä oli mukava lukea. Onnea tuleviin koitoksiin! Hyviä ilmoja ;-)

    t. kesälomalla blogisi löytänyt ovo-A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ovo-A kommentistasi :) Hyvää lomaa ja raitista ilmaa toivottelen myös ;)

      Poista