Sivut

torstai 6. maaliskuuta 2014

Monikanavainen opetus

Liikkatunnit ovat keskiviikkoaamun ensimmäiset. Koulun kello on soinut aherruksen alkamisen merkiksi. Muutamaa oppijaa vielä odotellaan, ennen kuin lähdetään saliin säbää pelaamaan. Odotellessa teippaan oppijan pyynnöstä säbämailaa käteen istuvammaksi. Siinä teipatessa on hyvää aikaa päivittää kuulumiset lähes kahden kesken.

Keskustelemme tämän yhden oppijan kanssa ajankohtaisesta aiheesta tietokoneella pelaamisesta ja sen vaikutuksista ihmismieleen. Siinä ei paljoa tiedettä tarvita tueksi perustelemaan, mitä liiallinen pelaaminen aiheuttaa. Vaikutukset tietää oppija omassa kehossaan. Silmät tapittavat siihen malliin, että kanava on apposen auki. Ope on hyvä ja asettelee sanansa viisaasti.

Keskustelumme pelaamisesta on vielä käynnissä, kun toisella kanavalla oppija kysyy, haluanko kuulla miten vesisade syntyy. Mielläni kuulen, mutta en nyt, koska on keskustelu tässä vielä kesken. Kuulen sen silti, en saa suljettua tai edes hiljennettyä kanavaa: "Vesisade syntyy kun lämpimällä ilmalla vesihöyry nousee taivaaseen ja niistä muodostuu pilviä. Sitten pilviä on paljon ja ne sataa vesipisaroina maahan ja imeytyy vaikka multaan.".

Kaikkien lähetys kanavilla ei ole alkanut. Taajuudelle virittäytyminen on menossa, pelkkää suhinaa kuuluu. Saliin päästyämme ovat kanavat auki, monella omansa.

Peli näytti tälläkin kertaa vielä paikoin joukkuepeliltä, jossa on yhtä monta joukkuetta kuin on pelaajia. Oman joukkueen jäsen on yhtä potentiaalinen vastustaja kuin vastapuolen pelaaja. Pallo toimii lapsimagneettina. Yhteen oppijaan magneetti ei tehoa: hän luistelee mailalla siellä missä ei ole muita pelaajia eikä palloa. Kehitys on ollut kuitenkin huimaa viime viikosta, jolloin pelasimme vasta ensimmäisen kerran. Jos näin huima kehitys jatkuu ensiviikkoon, olemme silloin hyvässä iskussa kun on säbäturnauksen aika.

Joskun on vain pakko nukkua. Tällainen ajatus, sanoisin jopa alkuajatus, on seilannut päässäni monta päivää. Eilen ajatuksen ääni voimistui, kuuntelin sitä. Nukuin.

Omalta kohdalta olen oppinut sen, että kun kuulen monen oppijan kanavat samanaikaisesti, enkä pysty niitä omassa päässäni hiljentämään enkä sulkemaan, tiedän siihen olevan kaksi vaihtoehtoista syytä. Joko olen työstäni uupunut tai olen tulossa flunssaan.

Minulla on flunssa.

2 kommenttia:

  1. Tervehdys sairasvuoteelle! Kanavat ja taajuudet kaikuvat vielä korvissa. Oli tänään taas jos jonkinmoista lähetystä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Meri :)
      Kuulostaa siltä, että viikonloppu tuli juuri sopivaan aikaan ;)
      Hyvää viikonloppua sulle!

      Poista