X seinään

Siitä on muutama vuosi aikaa, kun olin kutosluokan opena. Olin ollut saman oppijaporukan kanssa alaluokilta asti. Vuosien aikana ihmistuntemus oli karttunut puolin ja toisin. Yksi oppija oli kova puhumaan. Hänellä oli usein ja paljon mielenkiintoisia asioita kerrottavanaan. Juttua riitti joskus tauotta. Kerran tulin sanoneeksi tälle pojalle laittavani rastin seinään, jos hän pystyy olemaan puoli tuntia hiljaa. Ihan hyvässä hengessä tämän hänelle sanoin.

Olimme lähdössä koko koulun ulkoilupäivää viettämään. Osallistuimme oppijoiden kanssa kävelyreitin kulkemiseen. Olin aivan varma, ettei tämä oppija pystyisi olemaan puolta tuntia hiljaa. Hänellä kun oli paljon kavereita luokalla ja puhuttavaa riittäisi. Ennen kuin lähdimme kävelemään ja puolen tunnin hiljaisuusaika alkaisi, kuului porukan keskeltä supinaa. Halusivat tietää tekisinkö rastin seinään ihan varmasti. Katsoimme luokastaseinän, johon rasti tulisi.

Lähdimme kävelykierrokselle koko luokka. Puolen tunnin aika alkoi. Poika oli hiljaa. Kaverit puhuivat niin kuin ennen. Aikaa kului ja kävely eteni. Kavereilla juttua riitti, mutta tämä yksi kaveri oli visusti hiljaa. Hiljaa hän oli koko vaaditun puoli tuntia.

Hämmästelin tietenkin sitä, miten ihmeessä poika kykeni olemaan hiljaa. Koska olihan hänen täytynyt haluta puuttua juttuihin, mutta miten hän sen teki olemalla hiljaa. Siihen aikaan lapsilla oli jo kännyköitä, mutta eivät ne kovin suurta roolia näytelleet ainakaan koulupäivän aikana. Niin ainakin luulin. Poika oli nimittäin osallistunut aktiivisesti kavereiden kanssa käytyihin keskusteluihin kirjoittamalla kännykän tekstiviestiosioon mielipiteensä.

Rasti luokan seinässä oli punaisella maalattu ja se oli kaksi metriä korkea ja metrin leveä.

X

Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä

Joulunaika poikkeaa koulunkin arjesta. Viimeisen kouluviikon tavallisuudesta poikkeava päivän ohjelma sekoittaa rutiinit. Vaikeeta aikaa, sanoisin. Käytäväkeskustelussa on käynyt ilmi, että muutamia lapsia alkava loma ei innosta. Joillekin lapsille tuttu ja turvallinen arki olisi suurinta juhlaa. Lapsille, joilla on elämässä epävarmuustekijöitä, koulun merkitys on erityisen suuri. Näille lapsille koulu merkitsee pysyvyyttä ja turvaa. Pidetään aktiivisesti yllä puhetta siitä, että loman jälkeen tavataan.

Joulujuhla
Joulujuhlaesityksen harjoituttaminen pienten kanssa on ollut itselle tämän syksyn yksi haastavimmista tehtävistä. Vaatimusten ja palkitsemisen tasapainoilua paineen alla lyhyessä ajassa, sitä on ollut tämä viimeinen viikko. Tiivistettynä koko syyslukukauden kaari yhdessä viikossa. Siltä se on tuntunut. Onneksi on ollut työpari, jonka kanssa on yhdessä suunniteltu ohjelmaa ja harjoituksia pidetty.

Elämme jatkuvan arvioinnin aikaa. Maanantaina harjoituksissa eräs naapuriluokan oppija kutsui minua diktaattoriksi. Tiistaina aamulla tämä samainen oppija kutsui minua homoksi ja huoraksi ja päivällä hän jo kirjoitti taululle Minaoletkiva. Tänään sain häneltä joululahjan. Rajalla kuuluu huutoa, sanon mä.

Opehuone - koulun keuhkot

Opehuoneen pöydät notkuivat herkkuja. Tänäänkin. Tarjolla oli yhden kollegan valmistujaiskakkua, toisen kollegan kiitosta hyvistä työkavereista ja kolmannen tsemppitoivotus viimeisiin päiviin. Muutenkin opehuoneessa on rento tunnelma, helppo hengittää. Ihan parasta on istua alas sohvalle ja vaihtaa kollegan kanssa muutama sananen työpäivän lomassa.

Ja onhan se ihanaa nauraa välillä myös omalle ryppyotsaisuudelle yhdessä samassa jamassa olevan kollegan kanssa. Siinä muutama ryppy oikenee ja ympäristö kiittää!

"Joulupukki matkaan jo käy..."

- Miksi se vaan käy? Miksei se mee? pohtii oppija. Samalla hän laulaa, piirtää ja juttelee, kysyy odottamatta vastausta, laulaa seuraavaa laulua ja kysyy odottamatta vastausta.

 

Kevättä rinnassa

Keväinen kukkakimppu
"Maailman parhaalle opelle"
Sille samalle, joka edellisellä viikolla
oli maailman tyhmin ope :)

Miten selviän tämän hetken. Päivässä on monta loputonta hetkeä. Hälytyskellot ovat pauhanneet jo monta hetkeä kuuroille korville, vaikka kalkatus on korvia huumaava.

Kesäloman energiavarastot oli käytetty just sillä yhdellä tietyllä hetkellä. Sitä ennen jatkuvaa ennakointia, varautumista ja havainnointia. Jossakin vaiheessa en vain enää palautunut työstä entiseen tapaan. Tilanteita, joihin reagoida ja joista piti olla jotakin mieltä, oli yksinkertaisesti liian monta. Liikaa minulle. Vajaa kaksi kuukautta ehdin olla töissä ja olin kypsä.

Hah, nopea kasvukausi tällä vihanneksella!




Sain viettää parit kappaleet marraskuuta elokuun jälkeen. Marraskuuni olivat valoisia, silti ne valmistivat minut mahlalaskua varten.

Mahalaskusta noustaan polvilleen. Kontatessa katse pysyy lähellä lattiaa, ruohonjuuritasolla. Horisonttia ei osaa edes etsiä. Alkaa keskittyminen perusasioihin kuten hengitys, lepo, ravinto ja lempeä liike. Karsiminen. Kaikesta karsiminen, että saadaan stressitasot alas ja kaikkoava ilo takas.

Minun kevääni löytyy kalenterista kohdasta marraskuu. Hengitän. Kevääni on lempeä - se on pimeä ja sateinen, eikä se vaadi mitään. Riittää, että olen.

Havaintoja

Aika pian selvisi, että kirjaamani havainnot tämän syksyn blogikirjoituksista eivät suinkaan ole otteita koulumaailmaSTA. Pikemminkin kirjoitukset ovat havaintoja oman pääni tilaSTA koulumaailmaSSA.

Ristiriitaisuus, jota näiden kahden, pään ja koulun, yhteensovittaminen synnyttää, tekee jälkikäteen katsottuna omasta työstä mielenkiintoisen. Ristiriitaisuus syntyy tietoisuuden kasvaessa omassa nupissa ja siitä, miten sovittaa ajatukset tekemäänsä työhön. HOJKS:n (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) laatimisen aikaa kun eletään, voisi tietoisuuden ilmaista pedagogisten asiakirjojen käsittein:

 

Tietoisuus on

omien oppimisvalmiuksien, vahvuuksien ja erityistarpeiden ymmärtämistä ja

niiden huomioon ottamista jokapäiviäisessä elämässä.  

 

Mitä syntyy, kun kuulee oman äänensä eikä pysty tähän huhuiluun vastaamaan haluamallaan tavalla tai kun kulkee jatkuvasti pois omalta mukavuusalueeltaan, haastavissa olosuhteissa. Tulen malttamattomaksi eikä turhautuminenkaan ole kaukana. Syntyy joko huippuosaamista ja huipputuloksia tai sitten syntyy totaali mahalasku, loppuunpalaminen. Syntyä voi myös molemmat. Huipputulokset ovat vaikeasti mitattavissa ja toteen näytettävissä koulumaailmassa. Tulokset, joiden eteen tehdään juuri nyt onnistuneesti töitä, näkyvät vasta vuosien päästä monissa tilastoissa. Mahalaskun näkee aika pian. Silloin ei ilmaannuta enää työpaikalle. Kummastakin on kokemusta työssä olon ajalta ja nyt kun ajattelen, niin mahalaskusta on seurannut aina omaan elämään jotakin hyvää.  

Itselläni suurin ristiriita koulussa työskentelyssä liittyy vaateeseen läsnäolosta ja kaikkiin tehtyihin havaintoihin liittyen oppijoihin sekä toisaalta koulujärjestelmän pyrkimyksiin vastata näihin vaatimuksiin ja haasteisiin. Tähän kuvattu ristiriita ei ole syntynyt erityisesti tänä syksynä vaan on seurausta useamman vuoden työskentelystä koulumaailmassa. Koulu pyrkii vastaamaan haasteisiin ja muuttumaan tarvittavaan suuntaan, niin sen pitääkin. Suurin osa oppijoista tulee selviämään elämässään koulussa kuin koulussa. Suuri osa oppijoista tulee kuitenkin aina tarvitsemaan hyvin konkreettista aikuisen läsnäoloa, vierellä kulkijaa. Eikä tämä ole oikeastaan ollenkaan hullumpi tarve.

 

Tarvitaan suodatinta, joka ohjaa asiat oikeille listoille: NICE to do ja MUST do. Valitse ensin ja eniten asioita NICE to do -listalta. Sitten muutama asia MUST do-listalta, jos on ihan pakko.

 

Kumpaa pystyn muuttamaan: päätäni vai koulua. - Heh. Oikeassa olet, sinä viisas lukija.

Nice and easy

Siinä tämän viikon teema. Totuus on tietenkin kaukana siitä, mitä tulee omaan pääkoppaani. Tämän opettajan touhu luokassa on näyttänyt (lue: tuntunut) lähinnä askartelukerhon vetäjän puuhastelulta. Kaikki kunnia oikeille askarelukerhon vetäjille. Heillä on suunnitelma ja päämäärä. Minullakin on suunnitelma ja päämäärää, vaan ei niihin liity näin mittavaa määrää askartelua, mitä tämän viikon toteutus on ollut. Tsiisus.. Paperin taittelua, maalaamista ja piirtämistä ja vielä kerran paperin taittelua. Sanoinko jo paperin taittelu? On ollut vain tilanteita. Näpertelyllä niistä on selvitty. Tai ainakin saatu lisää hengähdystaukoja. Se on hyvä, kun henki kulkee.

Tunnelmaa tasataan kävellessä ja käden taitoja harjoitettaessa. Ja opehuoneessa ja muutenkin aikuisten kesken. Joo, näin se on.

Opehuone on perjantaisin pitkällä välkällä aina täynnä jengiä infon takia, ja kyllä muinakin taukoina. Niin oli tänäänkin. Opehuoneessa voi jakaa ajatuksia samassa liemessä olevien kanssa. Lyhyen talossa oloni aikana olen konkreettisesti ja hyvällä tavalla elänyt todeksi sanonnan koko koulu kasvattaa. Kun rakenteet ja verkosto toimivat, toimii yksittäisen opettajankin työ. Mitä nyt vähän välillä yskii, se työ nimittäin.

Icehearts

Minulla on ollut mahdollisuus tutustua Iceheartsin toimintaan oman työni lomassa, käytännön arjessa. Heidän toiminnassaan on jotakin aivan erityistä. Läsnäolo?

Icehearts-kasvattajien toiminta näyttää toimivan koulussa lasten hyväksi ilman byrokratian tai eri hallintokuntien rajoja. Olisiko sujuvan toiminnan yksi osasyy olemisessa, läsnäolossa, että he ovat valmistautuneet sitoutumaan joukkueensa lapsiin koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan. Lapset saavat aikuisen mallia, sitoutumista, rakkautta ja rajoja ilman hylkäämisestä. 

Viimeksi tänään hämmästelin ääneen sitä, miten yksi kastavattaja ilmaantuu oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, aina kuin tilauksesta. Toinen kasvattaja taas jaksoi maanantaina kuljettaa pihalla kaikkia lapsia vuorollaan repparissa, heppakierroksella kutakin vuorollaan. Hiki valui hevosella, vaan ei väsynyt. Ja lapset nauttivat. Icehearts-kasvattajat ovat siellä, missä lapset ovat. He huomioivat kaikkia kohtaamiaan lapsia. Siis ihan kaikkia.

Kakkua ja kortteja

Opehuoneessa oli tarjolla kakkua. Hain kakkua ja siinä sählätessäni nippu oppijoiden kanssa käyttämiä tunnekortteja levähti lattialle taskustani. Siinä ne kaikki tunteet nyt tulivat yhtenä klönttinä kollegoiden silmien alla leviten pitkin lattiaa. Aivan kuin ylikeitetty spagetti kattilasta otettaessa: yrität ottaa vähän, tulee kaikki. Tunteiden keräämisessä auttoi kollega. Takaisin taskuun meni viha, ilkeys, iloisuus, lähimmäisen rakkaus/ystävällisyys, ylpeys, kipu, pelokkuus, turhautuminen ja mitä niitä nyt olikaan. Kortti missä lukee kiltti/reipas ja on kuva oikein sädekehän kanssa, on edelleen kadoksissa. Enkä taida sitä sen ihmeemmin etisiäkään.

Spagettia ja jauhelihakastiketta

Tämä tarina sai alkunsa sinä päivänä, kun Sirkus ilmestyi yhdeksi päiväksi koulun kentälle ja sitä on kerrottu aina siitä asti. ”Ope, kerro taas siitä Kokista, joka tekee spagettia ja jauhelihakastiketta”. Minulle on siunaantunut Kokin, Morsiamen, Sulhasen, Vauvan sekä Pellen roolit. Muista rooleista vastaavat oppijat. Sorminukeilla tätä mennään, sisältö hieman vaihtelee.

 

Olipa kerran koulu ja koulun pihalla hiekkakenttä ja siellä Sirkus. Oikeastaan Sirkus on se Olipa kerran, koulu ja kenttä ovat vieläkin.

Esiintyvät eläimet karkasivat hiekkakentälle pystytetystä Sirkuksesta koulun läheiseen Metsään. Pakosalla ovat ainakin Papukaija, Kirahvi, Apina, Kilpikonna, Hirvi, Tipu, Pupu ja Hevonen. Eläinten on määrä esiintyä illalla Sirkuksessa. Pelle soittaa eläinsuojeluviranomaiselle pyytäen apua eläinten takaisin saamiseksi Sirkukseen.

Eläinsuojeluviranomainen saa osan eläimistä kiinni, mutta ne karkaavat aina uudelleen. Eläimet eivät halua palata Sirkukseen, vaan haluavat jäädä vapauteen.

Tarina jatkuu koulun läheisyydessä Perheessä ja Metsässä.

Jatkon lukemista en kuitenkaan suosittele heikkohermoisille.

Koulun lähellä asuu Perhe. Perheen Sulhanen eli Isä, Morsian eli Äiti sekä heidän pieni Vauva ja Tyttö ovat kotona. Vauva itkee, Sulhanen ja Morsian lohduttavat pienokaista. Alkaa olla ruoka-aika.

Kotiin ilmestyy Kokki, joka tekee perheelle ruokaa. Kokin bravuuri on spagetti ja jauhelihakastike. Jos totta puhutaan, niin se on samalla ainoa ruoka, minkä Kokki osaa valmistaa.

Kokki tekee ruokaa perheelle. Morsian sanoo, että Vauva ei voi syödä kuin maitoa. Morsiamen ja Kokin jutellessa spagetti ja jauhelihakastike palavat pohjaan. Siitä tulee savua ja paikalle hälytetään Palomies ja Sairaanhoitaja. Pelastushenkilökunta hoitaa palon sammutuksen ja Sairaanhoitaja laittaa laastaria vaurioita saaneille perheenjäsenille.

 

********

Sirkuksesta karanneet eläimet tunkeutuvat Sulhasen ja Morsiamen kotiin, varastavat Vauvan ja syövät sen. Perheen Tyttö hukuttautuu jokeen. Sulhanen ja Morsian ovat surullisia lasten kuolemasta ja itkevät. Palomies, Sairaanhoitaja, Kokki sekä paikalle ilmestynyt Snorklaaja lohduttavat lapsensa menettäneitä vanhempia. Kaikki ovat surullisia.

Kokki ehdottaa, että hän voisi valmistaa kaikille spagettia ja jauhelihakastiketta. Näin tehdään, mutta ruoka palaa taas pohjaan. Onneksi paikalla on jo pelastushenkilöitä. Kaikki syövät Kokin tekemää ruokaa. Osa Sirkuksesta karanneista eläimistä on tullut myös paikalle lohduttamaan surevia. Eläimille annetaan siemeniä ja heinää syötäväksi.

Sen pituinen se.

 

                            

Koko koulu kasvattaa

Olen tänään koulussa..

istunut välitunnin poikien vessassa, tervehtinyt terveydenhoitajaa jälleen kerran ilolla,
jutellut kolleegoiden kanssa, soittanut puhelimella, saanut apua kolleegalta pyytämättä,
pyytänyt ja saanut apua,

pitänyt lasta kädestä, puhunut,
yrittänyt ymmärtää, ymmärtänyt,
ollut ymmärtämättä,
kuunnellut, kuullut ja päättänyt olla kuulematta,

hengittänyt,

jättänyt lounaan väliin, jutellut,
ollut miettimättä omia asioita,
paitsi miettinyt, että
mitä kaikkea opettaja työkseen tekee,

odottanut ja odottanut,
kysynyt,

ollut hiljaa.

Rauhoitellut, kävellyt ja seissyt.

Yksikään näistä asioista ei ollut sillä listalla, jonka jätän työpöydälleni itselleni aina edellisenä päivänä muistilistaksi seuraavaa työpäivää varten. Mahtava on fiilis, kun ihan konkreettisesti voi todeta sen, että koko koulu kasvattaa. Yksinään tätä työtä lasten parissa ei tarvitse tehdä. Siinä on ehkä yksi ison koulun etu, että on paljon aikuisia kasvatustyötä tekemässä. No, ja vähän sitä opetustyötäkin siinä sivussa.

Taas tänään lukaisin eilen kirjoittamani muistilistan päivän päätteeksi todeten, hymyillen, että ei menny tämäkään päivä niin kuin suunnittelin. Meni paremmin.

Pöllähtänyt Pöllö
www.tinttu.com

Luokan ovessa on ikkuna.
Ikkunassa on Pöllö.
Kovaa vauhtia Pöllö on saamassa puun,
jossa on kurkistusluukkua ja vaikka mitä kivoja juttuja.

 

 

Jättiläisten ja kääpiöiden rinnakkaiseloa




Opetusrekvisiittaa koulun pihalla.
Mikä eläin?

Seinänaapureina meillä on yläkoulun luokat. Näky käytävällä on oikeastaan koominen, kun luokkiin pääsyä odottaa iso joukko yläkoululaisia sekä minun oppijat, ekaluokkalaiset. Ysien vierellä ykköset näyttävät lähinnä kääpiöiltä.

Yhteiselo pienten ja isojen kesken on sujunut hyvin rauhaisasti. Yläkoululaiset ovat hienosti huomioineet toiminnassaan pienten läsnäolon. Isoja oppijoita ei hetkauta pienten kotkotukset. Toisaalta ekaluokkalaiset hämmästelevät vielä hyvin aidosti, jos yläkoululaiset eivät ole laittaneet kenkiä luokan ulkopuolella siististi riviin. Ja kirosanat kiinnittävät pienten huomion - miten ihmeessä niin isot ihmiset voivat sanoa niin ruman sanan!

Siinä missä yläkoululaiset viettävät taukoja sisätiloissa kännyköidensä kanssa, ekaluokkalaiset säntäävät mielellään vielä pihalle ja ilman kännyköitä. Pikku hiljaa pienetkin ovat alkaneet tehdä huomioita ympäristöstään. Yksi oppija ihmetteli, miksi yläkoululaiset eivät tule välitunnilla ulos vaan jäävät sisään istumaan. Tämä kun näytti kovin tylsältä puuhalta pienen oppijan näkökulmasta.

Varsinkin perjantaina koulun pihalle oli jännää mennä, kun sinne oli ilmestynyt eksoottisia eläimiä. Opettajan opetusrekvisiittaa, ei mahtunut omaan luokkaan..


Ka - me -li
Kuuluuko sanan lopussa i-äänne?
 



Ilon resepti

Ilo, joka kerran katosi lapselta
sen uudelleen löytämiseen tarvittiin

 

Aikuisia, jotka ottavat lapsen asiat todesta.

Aikuisia, jotka uskaltavat ottaa vastuun aikuisten asioista.

Aikuisia, jotka uskaltavat pitää aikuisen roolin ryhmässä

nujertamatta lasta.

 

Niin että lapsella on tilaa olla lapsi, sellainen kuin on.

Muutama konkreettinen muutos koulun arjessa.

Ajan viettäminen niiden kanssa, jotka näkevät lapsen ihmisenä

eikä kummajaisena eli

kääntämällä katseen pois niistä, jotka kohtelevat lasta halveksivasti.

Eli pyrkimättä muuttaa muita.

 

Itselleni uskon vahvistuksesi tämä on tarkoittanut muutamia puheluita erinäisten ihmisten kanssa, keskusteluja, viestittelyjä ihmisten kanssa, että

kuulisi

omat ajatuksensa.

 

About sillai se ilo löytyi

 

 

Kuutiokalenteri

Minkä värinen se on? Kierteillä vai ilman? Iso vai käsilaukkuun mahtuva? Olin malttamaton, odotin ensinäkemistä kuumeisesti. Parisen viikkoa sitten sain sen vihdoin omakseni.

Tänä vuonna se on turkoosin vihreä, ilman kierteitä eikä se mahdu käsilaukkuun - opettajan työkalenteri.

Uusien opettajien perehdytyspäivänä kollega, opehuoneen keltanokka siis, ihmetteli intoani kalenterin suhteen. Hän tulkitsi intoni työtehokkuudeksi. Ehkpä se on myös sitä, nyt kun ajattelen. Toivon kuitenkin, että tehokkuus tulee olemaan seurausta kalenterin käytöstä.

Halusin laittaa tärkeät asiat kalenteriin heti. Varasin aikaa itselleni. Siis tämä vanha kikka, jossa kirjataan oma meno työkalenteriin, muuten se on varattavissa palavereihin. Kokeneemmat oman elämän eläjät eivät tarvitse enää näin konkreettisia toimia toteuttaakseen sopviaa rytmiä työn ja vapaa-ajan välillä.

Mutta minä tarvitsen konkretiaa. Olen opehuoneen keltanokka. Ekaluokkalainenkin vielä. Liisa Ihmemaassa. Kesälomalla ajatukseni pyörivät tulevan työn ympärillä aivan uudella tavalla. En miettinyt työtä itsessään, vaan sitä miten löydän itseni arjessa ja kuulen oman ääneni. Työ lasten kanssa vaatii sataprosenttista läsnäoloa heti ensi kohtaamisesta alkaen. On huolehdittava, että pystyy tähän haasteeseen vastaamaan. Itselläni tämä on tarkoittanut konkreettisia toimia arjen järjestelyissä, merkintöjä kalenterissa.

Pikku lauantai
Kalenteriin on löytynyt työn asettamien ja talon toiminnan rajojen sekä oman työn suunnittelun myötä aivan upea mahdollisuus myös arjen luksukseen. Keskiviikkoisin opetus päättyy ajoissa. Sille päivälle en ota työhon liittyivä tapamisia enkä suunnitteluja. Keskiviikon kohdalla lukee Kuusijärvi. Toteutus on joko sitä tai jotain muuta itseäni virkistävää. Olen toiveikas itseni suhteen, ehkä todellakin opin uusia rutiineja. Miksi en oppisi, koska toteutan jo uutta.

Kuutioajattelua koulussa
Sisustusmaalimassa on jo tuttua ottaa käyttööm asuinpinta-alan lisäksi tilavuus. Varsinkin pienten asuntojen kohdalla asunnon tilavuusajattelu tuo paljon lisää mahdollisuuksia ja tilaa.

Kalenterissa tämä voi toimia samoin, open maksimia kun etsiskelen. Kalenteriin on merkitty toiminnan rajat (pinta-ala). Tämän jälkeen etsitään seinien korkeutta, taivas rajana (tilavuus). Miten opetus ja toiminta lasten kanssa järejstetään mielekkäällä tavalla annetuissa puitteissa. Sellaiset seinät ja katto, josta VALO ja ILO pääsevät sisään.

 

Koulussa toimimisen haaste on, ettei jäätäisi tuijottamaan reunaehtoja ja raameja vaan uskaltauduttaisiin toimimaan luovasti annetuissa puitteissa. Esimerkiksi ihan siellä käytännöön tasolla rahan vähyydestä puhuminen ei tuo lisää rahaa. Sitten toimitaan ilman rahaa. Koska toimittava on. Katse siihen, mitä on. Ja sitä on paljon. Tai oikeammein heitä on paljon ja jokaisella on nimi. Koulussa on lapsia, nuoria ja aikuisia ja kaikilla pääkoppa.

Ilo
Työmatkarutiinit ovat menneet tyystin uusiksi. Työmatkani on pidentynyt moninkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Kiitos siitä. Nyt saan pyöräillä joka päivä 16 km, jos vain haluan. Tähän asti olen polkenut, välillä jopa halunnut polkea.

Työmatkojen aikana olen pyytänyt iloa kyytiini, niin että se kulkisi kanssani töihin ja töistä kotiin. Parhaiten sen on saanut houkuteltua kyytiin miettimällä iloa tuottavia asioita ja kohtaamalla matkalla mukavia ihmisiä. Pii-paa-pii-paa-viu-viu-viun hokeminen on myös auttanut, jos muuta ei ole.

Oman lapsen kadoksissa olleen ilon palautuminen, pikku hiljaa, on minulle vahva muistutus siitä, miten suuri vaikutus lapsiin meillä aikuisilla on. Miten voisimme varjella iloa itsessämme sekä lapsissa ja nuorissa, joita kohtaamme päivittäin.



Pikku lauantai
Luonnosta löytyy paljon kimallusta ja bling-blingiä!

 

Keltanokka liikenteessä – varokaa!

Viikon ajan on voitu seurata eri puolilla Suomea, miten keltanokat ovat vallanneet koulut ja oppilaitokset. Tiedätte nämä uudet opinahjon asukit, jotka ovat usein väärään aikaan väärässä paikassa. Ja kun saapuvat sinne minne pitää, myöhässä, istuvat hiljaa. Tai jos uskaltavat kysyä jotakin, unohtavat annetun vastauksen saman tien. Oikein rohkeat uskaltavat kysyä samaa asiaa uudestaan. Siltikään muistijälkiä ei jää.

Tutustumistilanteet saattavat olla yhtä piinaa keltanokille. Oman nimen he muistavat, mutta kun vierustoveri kertoo nimensä, unohtuu se saman tien. Nimiä vilisee ja uusia kasvoja, mikään ei tunnu jäävän mieleen. Samat ihmiset näyttävät yhtä uusilta tuttavuuksilta vielä seuraavanakin päivänä, mitä olivat ensikohtaamisella. Nimetkin kuulostavat aina yhtä tuoreilta.

Keltanokille on tunnusomaista eksyminen, myöhästyminen, silmiinpistävä arkuus tai säntäily paikasta toiseen. Päässä voi suorastaan surista, niin kokonaisvaltaista kaikki uuden kokeminen on. Näin osuvasti kuvasi yksi keltanokka oloaan tällä viikolla.
 
Miten pitkään tällaisia oireita on syytä pitää normaalina, lienee hyvin yksilöllistä. Yksi määritelmä kuului, että jos oireet alkavat haitata normaalia elämää, on syytä pyrkiä muuttamaan tilannetta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että keltanokkien tuntemukset ovat hyvin inhimillisiä – siis ihan normaaleja tuntemuksia uusissa tilanteissa.

Osa keltanokista oppii uudet käytänteet muutamassa viikossa, osalla kestää pidempään. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Lohdullista on, että moni kollega uudessa työyhteisössäni on samassa tilanteessa kanssani. Surina on yhteinen!




Pinkit kroksit

"Sulla on lapsen kengät! Naurettavat kengät ottaen huomioon, että sä olet opettaja."

Näin on First Class Person alias Minna-ope saanut lukuvuoden ensimmäisen minuutin aikana ensimmäisen arviointinsa ihastuttavalta, koulutuietään aloittavalta oppijaltaan. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että arviointi ei jää tähän. I LIKE !!!!

 

 

Open 5 - LÖYTYI

Open minimi on nyt löytynyt! Kyseessä on ollut äärimmilleen viety laadullinen tutkimus, joka tuloksellaan hamuaa nollatutkimusta - ei mitää uutta auringon alla ja silti aina yhtä uusilta tuntuvia löydöksiä.

Pääsiäisloman jälkeen lukukaudesta oli jäljellä 39 koulupäivää, jotka olin päättänyt viettää ykkösluokan oppijoiden kanssa sisäilmaltaan paremmassa tilassa, mitä luokkamme sillä hetkellä oli. Evakkoretkemme tulisi kestämään aina siihen saakka, kunnes saisimme aikoja sitten luvatun sisäilmanpuhdistimen luokkaamme.

Numeroita

Evakossa olimme kaikkiaan 24 päivää, joiden aikana olimme yhden oppimistilan sijasta 11 tilassa ympäri koulua. Tutuiksi tulivat esimerkiksi ruokala, kirjasto, aula ja käytävä sekä eri luokkatilat. Sisäilmanpuhdistin tuli luokkaamme 6.5.13. Tämän jälkeen loput 15 koulupäivää luokkatilassa on ollut sisäilmanpuhdistin. Käytännössä olemme olleet kuitenkin 7 päivänä erilaisilla retkillä, joten luokassa olemista on ollut enää sen 8 päivää.


Open 5
Mitä opettaja tarvitsee selvitäkseen perustehtävästään. Tätä lähdin selvittämään, koska siihen tuli oiva tilaisuus. Tarvitaanko omaa luokkaa? Kokeilussa tahtomattaan mukana olivat yhdeksän alkuopetusikäistä luokkani oppijaa.

Open minimi:

1. Läsnäoloa maksimilla.
Katso, kuuntele, aisti tunnelmaa - näe, kuule, kohtaa ihminen ja asiat. Hengitä, hyvä ihminen! Muista ilo! (Noot, en ainakaan aina. Mitä se ainainen ilokaan olisi?  Siis pelkkää.. iloa...? Tosi yksitoikkoista, hmph!)

2. Prosessi vs. valmis tuotos
Jos pitäisi valita, kumman ottaisit? Minun valintani on ehdottomasti prosessi, matka. Vai, kuinkas monen oppijan kotiin on tullut tässä hiljakkoin repullinen sälää kevään lopulla, kun luokkia laitetaan kesäkuntoon? Papereita, jotka kotona  menevät roskiin saman tien? (Tunnustan, tänään olen teettänyt oppijoillani samaa: kotiinviemisinä on paljon A nelosia, joista usea päätyy ansaitusti jatkokäsittelyyn paperinkeräykseen. Elleivät sitten löydy vielä elokuussa repusta..). Katso kohta yksi.





Suden rakentamisen äärellä on tapahtunut isoja asioita.









3. Varo maanantaita!

Ja kaikkea, mikä aloittaa tai lopettaa ajanjaksoja. Lomien jälkeiset koulupäivät ja erityisesti lukuvuoden keskeyttävät lomat ovat tooosi vaarallisia. Katso nyt erityisesti kohta yksi.


4. Rytmi
Löytyy kaikesta ja kaikista. Kuuntele ja katsele rytmiä. Kävele, kävele ja kävele aina kun se on mahdollista. Arjen rutiinit tekee hyvää itse kullekin. Tosin niitäkin on syytä päivittää ajoittain. Uskallatko tehdä sen? Katso kohta yksi.

5. Yksin......
Oma tila - oma rauha. Sitä tarvitaan, jotta kuulee omia ajatuksia.


Suden sisällä saa olla yksin.

ja välillä yhdessä, asioiden jakaminen.
Koulussa lapset ovat kaikkien yhteisiä, jos omistajuutta niihin voi ylipäätään edes luoda. Yhdessä ja yksin tekemistä sopivassa rytmissä. Tänään näytelmä, jossa Susikin esiintyi, sai ensiesiintymisensä.
Älä katso enää kohtaa yksi. Lue eteenpäin, kiitos.


Ikkunalta ovelle...
Katsoin ensin ihan väärään suuntaan tuijottaessani luokan toimimattomia ikkunoita (mitä nyt vähän tuli pakkasella viileähköä ilmaa ikkunan väleistä sisään sekä sisäilma kutitti kurkkua). Käänsin tälle kaikelle selkäni ja mitä näinkään - OVEN! Luokan ovi, jonka kahva oli ihan täydessä terässä ja teki sitä mitä pitikin. Kahva kääntyi ja ovi avautui käytävälle, vapauteen. Siitä se sitten lähti tämä  blogin kirjoittelu ja tähän se toistaiseksi päättyy.

ja siitä vähän eteenpäin
Sisäilma on inspiroinut ihan loputtomasti. Ensi viikolla lähden pullottamaan raitista vuoristoilmaa Sveitsiin. Myydänhän nykyään jo vettä pulloissa, miksei sitten ilmaakin (epäilit kuitenkin). Air Free Team on ensimmäisen myyntityökeikan jo tehnyt, joten kokemusta on.

Sen aikaa, kun hiomme vielä Air Free Teamin kanssa raittiin ilman myyntiverkostoa, pitäydyn toistaiseksi opettajan hommissa.
Ja mitään en o ottanu.. vain Air Free pullosta poistanu korkin, mutta siinä kaikki!

Feel Free! -
Air Free Team

Presidenttejä!

Niitä on luokat pullollaan. Ja tanssijoita, kuvataiteilijoita, kassatyöntekiöitä, siistijöitä, hoitajia ja niitä, joiden työtä ei ole vielä keksittykään!

Oppija antoi toiselle palautetta sanomalla, että tämä, luokkakaveri siis, voisi olla joskus presidentti. Perusteluna oli se, että tämä mahdollinen tuleva presidentti on niin hyvä tarinankertoja. Tottahan se on: hän tietää niin paljon asioita, jakaa tietoaan auliisti muille ja muut kuuntelevat mielellään. Ope mukaan lukien on kuulijoiden  joukossa. Tarinan kertojaa ei kuitenkaan presidentin hommat kiinnosta, koska arveli presidentillä olevan paljon paperitöitä, eikä ne olleet kovin mieleen.

Hienoa, miten oppijat näkevät toisissaan potentiaalia ja antavat kannustavaa palautetta, spontaanisti. Vatsat täynnä uinnin jälkeen on mukava olo. Ruokalassa on käyty ennenkin mielenkiintoisia keskusteluja.

Kävely, kouluruokailu... hmmm... Tärkeitä juttuja molemmat..

Villisikoja!

Siipiä selkään kasvattelee lomaa odotteleva oppija. Näin se kuulkaas on! Perhosen toukat ovat kuoriutumassa ja avaamassa kauniita siipiään lentoon lähteäkseen. Vielä kun jaksaisivat pitää siipensä piilossa pari päivää.

Kuluneella viikolla aikuisen läsnäolon vaatimus on ollut aistittavissa ihan joka solulla. Koulupäivien huvetessa ja poikkeavan päiväohjelman lisääntyessä oppijan keskittymiskyky herpaantuu ja samalla aikuisen henkisen läsnäolon vaatimus kasvaa. Ai että se on sitten haastavaa - olla läsnä! On se kyllä myös ihan puhtaasti vaikeaa, siis olla henkisesti läsnä. Yhteistä matkaa päättelemme näiden  oppijoiden kanssa ja samalla sanoitamme jokaisen tulevaa oppimispolkua. Siinä osa syistä läsnäolon haasteisiin.

Tässä yhtenä päivänä luokkaan tullessani oppijat olivat suorastaan lentoon lähdössä, metelin kanssa. Tästä hiiltyneenä, pomppasin kotelostani ja tein hyvin selväksi, aikas kovaäänisesti, että peli ei vetele. Tilanne oli kaikin puolin poikkeuksellinen: oppijat riehuivat ja minä korotin ääntäni heille. Hetken siinä luukutettuani kuvasin myös elehtien heidän toimintaansa. Tässä vaiheessa pokka alkoi pettää oppijalta toisensa perään. Pidäteltyä naurua ja tirskahtelua kuului ympäri luokkaa. Sanoin siinä huitoessani ja kuvatessani heidän ei-toivottua käyttäytymistä, että en edes tiedä millä sanalla kuvaisin sitä. Yhden oppijan ilme kirkastui entisestään, hän nosti kätensä ylös ja sanoi:"Villisikoja. Me oltiin kuin lauma villisikoja!".

Ensi viikolla on tiedossa kaksi uintipäivää, näytelmän harjoitusta ja näytelmän esittäminen. Lauantain koulupäivä on jo sitten ihan oma lukunsa. Ope on siis hyvä ja muistaa hengittää, niin läsnä oleminenkin onnistuu.

Open minimin viiden kärki kirkastuu entisestään.

Toukokuu - elätkö sen, opettaja?

Luokasta evakossa olimme kaikkiaan 25 päivää. Sisäilmanpuhdistimen saapumisen jälkeen, olemme viettäneet luokkahuoneessa seitsemän koulupäivää. Mistä lie johtuu, mutta silmäoireeni ovat palanneet.
Open minimin jäljillä olen vielä kevään loput 11 koulupäivää.

Open minimin viiden kärki alkaa hahmottua.

 Palaan niihin asioihin tulevissa kirjoituksissa.

.......

 

Toukokuu on kouluissa ihan spesiaalia aikaa. Osa meistä opettajista kuvaa tätä kiireisenä ja stressaavana aikana. On arviointeja, palavereita, läsnäolon vaatimuksia lasten kanssa ja jo tulevaan lukuvuoteen suuntamista. Ja kaikki kiire loppuu kuin seinään lukuvuoden viimeisenä päivänä. Rehtoreilla tämä kuulemma tarkoittaa keskeytyksetöntä työntekoa koulussa, joka hiljenee päättäjäisten jälkeen. Ja tämä taas on ilmeisen tervetullut asia myös.

Jollakin kierolla tavalla nautin tästä ajasta. Tunnistan kyllä nämä vaatimukset eri suuntiin, kun nykyinen työ pitää tiukasti tässä hetkessä ja samaan aikaan uusi työ on tullut kuvioon. Olen tavannut jokaisen tulevan luokan oppijan vanhemmat parin viikon aikana.

Olen joskus sanonut ääneenkin, että suorastaan sytyn pedagogisten asiakirjojen laatimisesta. Niinpä olenkin ihan liekeissä koko toukokuun!

Onko vähän köyhää elämää?

 Nyt kohti mökkiä ja yli pari vuosikymmentä  pitkät perinteet omaava Tyttöjen viikonloppu voi alkaa! IHANAA!!!!!!!

Pää alaspäin

Tunnilla yksi oppija kyseli, miksi kaveri roikkui penkillään pää alaspäin. Tämä pää alaspäin ollut sanoi, että hän miettii ja että hänen aivonsa tarvitsevat verta. Siinä syy.

Totta tosiaan, esimerkiksi joogaajat ja tanssijat tietävät, kuinka tärkeää olisi olla ajoittain pää alaspäin. Tasaa verenpainetta ja ties mitä. En muistanut tarkkaan mitä kaikkea hyvää pää alaspäin olemisesta oli, mutta hyvä kaiku sillä oli. Hetken päästä olimme kaikki pää alaspäin siinä uskossa ja pian omassa kokemuksessa, että pää alaspäin oleminen teki meille hyvää.

Opetukseni etenee päähänpistojen mukaan? Ei toki, vaan tunnilla sovelletaan tutkittua tietoa ihan käytännössä. Hienointa on, että lapsella on monessa kohtaa vielä hyvin luontainen tapa esimerkiksi liikkua tai lapsi ainakin vielä ilmaisee tarvetta liikkua luontaisella tavalla. Sitä tapaa, minkä me aikuiset olemme kadottaneet ikämme myötä ja mitä opettelemme uudelleen aikuisiällä osallistumalla joogaan, feldenkraistunneille tai hakeutumalla vaikkapa aleksander-tekniikan pariin. Yhtä kaikki, kaikissa opetellaan jollakin tapaa tietoisuutta omasta kehosta ja tavasta liikkua, jopa ajatella. Ehkä  läsnäolon taito myös lisääntyy.

Pointti?
Seuraavan kerran kun näet jonkun roikkuvan pää alaspäin penkiltä, liity ihmeessä joukkoon! Aivosi tarvitsee sitä!

Kävely

Niin kuin tuli. Siinä missä nuotio lumoaa katsojansa, rauhoittaa, niin kävely rytmittää ja jäsentää ajatuksia. Uinnin opetukseen sisältyy kävelyä koululta hallille ja takaisin. Tänään alkoi uinnit. Ja kävelyt.

Ihan parasta koulupäivän antia omasta mielestäni oli kävelyt. Oppijat olivat tietenkin täpinöissään uinnista, ei liene yllätys. Mutta se käveleminen,  se on ihan parasta, kunhan ensin pääsee rytmiin. Ja kun rytmi on löytynyt, alkaa jutut.

Tulomatkalla kävimme keskustelua erilaisita perhemuodoista, esimerkkinä omani, uusperhe. Oppijat pohtivat muun muassa avioliittoa, sen solmimista, mitä tarkoittaa kun sanotaan TAHDON, miksi erotaan vaikka tahdotaan, ja entä lapsi tämän kaiken keskellä.

Lapset havainnoivat kyllä käsittämättömän tarkasti ympäristöään, jossa elävät. He tekevät havaintoja aivan kaikesta. Ja kaiken  lapsi käsittelee, jos ei muuten niin lapsen omalla tavalla. Tässä kohtaa tarvitaan meitä aikuisia - sanoittamaan tunteita, tuntemuksia ja ajatuksia. Kuinka suoraan tai hienotunteisesti tämä tapahtuu, vaatikin jo sitten sitä paljon puhuttua läsnäoloa. Ihmisen kohtaamista.

Miksi koulu palkittiin turvallisuudesta?

Hämeenkylän koululle myönnettin opetusalan turvallisuuspalkinto tänä keväänä. Miten koulun turvallsuutta on onnistuttu lisäämään? Tätä kysyttiin perjantaina ilmestyneessä Vantaan Laurissa  www.vantaanlauri.fi näköislehdessä sivulla 7, VL 16/2013.

Ihmisen kohtaaminen
Palkitun koulun rehtori Pasi Majasaari aloittaa vastaamalla:

"Miettimällä, miten ihmiset kohtaavat. Aikuisen on kuunneltava nuorta kuin ihminen ihmistä eikä korostettava auktoriteettiaan tai asemaansa."

Majasaari jatkaa:

"Yhteisöllisyyttä on lisätty myös muun muassa konserteilla ja urheilutapahtumilla."

Turvallisuuspalkinnon saaneesta koulusta ei siis löytynytkään mitään järeitä metallinpaljastimia vaan ihmisen kohtaamista. Yksinkertaista? Vaikeaa? Molempia, sanoisin. Majasaaren vastaus "Miettimällä, miten ihmiset kohtaavat." kertoo ihmistä arvostavasta asenteesta ja sanat kuvastavat mielstäni kaiken olemisen ydintä, myös koulussa.

Turvallinen ilmapiiri takaa hyvät oppimistulokset
Samalla kun teemme näkyväksi koulun onnistuneita turvallisuuskäytänteitä, teemme tietä paremmille oppimistuloksille koulussa. Kun arki sujuu, sujuu moni muukin asia.

Näin on, ainakin mutkat suoraksi sanottuna.

Timo Saloviita on koonnut kirjassaan Luokka haltuun! (2013) tutkimuksia ja analyysejä oppimistuloksiin vaikuttavista tekijöistä. Kirjassa on mainittu muun muassa joukko koulujen ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä hyviin oppimistuloksiin. Tässä on mainittu listan kolme ensimmäistä:

Hyvän koulun ominaisuuksia:

1. Vahva johtajuus, yhteiset tavoitteet ja sitoutuminen  niihin
2. Turvallinen ilmapiiri ja hyvä järjestys
3. Opettajilla on myönteinen asenne oppilaisiin ja korkeat odotukset oppimisen suhteen

Kääntäen ajateltuna ja yksittäisen opettajan tasolle vietynä edellä kuvatut koulujen ominaisuudet voisivat olla käytännön tasolla jotakuinkin seuraavaa:

Jos haluan olla osaltani koulussa vaikuttamassa parempiin oppimistuloksiin:

1. Sitoudun yhteisiin tavoitteisiin (taustalla tietenkin arvot, avointa keskustelua, tietoisuuden lisääntymistä tavoitteista)
2. Huolehdin osaltasi turvallisesta ilmapiiristä ja hyvästä järjestyksestä.
3. Asennoidun myönteisesti oppilaisiin ja pidän odotukset korkealla oppimisen suhteen.

Opettajan merkitys
Kaikkein tärkeimmäksi oppimistuloksiin vaikuttavaksi tekijäksi on havaittu opettaja.

Auts! Itsetutkiskelun paikka.

Onko tärkein opettajan ominaisuus opettajan pätevyys? Ei ole.

No, huh!

Tai sitten: Höh! Turhaanko opiskelin?

 

Opettajaa koskevissa tutkimustuloksissa nousi kaksi asiaa muita tärkeämmäksi: opettajan hyvä suhde oppijoihin sekä opettajan korkeat odotuksen oppimisen suhteen.Väitän kuitenkin, että ainakin viimeksi mainittua opettajan ominaisuutta pystyy nimenomaan koulutuksen myötä oppimaan, vaikka Saloviidan kirjassa opettajan koulutuksella ei esitetty olevan suurta suoraa vaikutusta oppijoiden oppimistuloksiin. Toisaalta opettajan asenne oppijoita kohtaan voi myös madaltaa odotuksia oppimisen suhteen. "Vammainen oppija, ei sille kannata opettaa, ei se kuitenkaan opi. Teoriassa kyllä, mutta kun,,," -asenne karistaa kyllä hyvätkin teoriat pääkopasta eikä oppijalta odoteta suuria oppimisen suhteen.

 

Lähikouluun pääsevät kaikki

Kun lapsi aloittaa peruskoulun, hän pääsee tätä nykyä omaan lähikouluunsa. Ainakin teoriassa on niin, että jokainen lapsi on tervetullut kouluun ihan omana itsenään, puutteineen ja vahvuuksineen.
Lapsi voi mennä samaan kouluun kun naapurin lapset. Siis aivan uskomattoman hienoa!

Eilen oli vielä aivan toisin
Vai onko siitä jo tosiaan kymmenisen vuotta. Miten aika rientääkin! Esikoistani ei silloin aikanaan huolittu  lähikouluun. Kävin käytännössä kauppaamassa rehtorilta toiselle lastani kouluihin, papereiden perusteella. Pian opin itsekin laulamaan lapseni puutelistaa, käyntikorttia kouluun. Laulun sanat kuuluivat jotakuinkin näin: Mikä koulu ottaisi vastaan sellaisen lapsen, joka ei kommunikoi samalla tavalla kuin valtaväestö? Vastauksia kuulin lähinnä rehtoreiden suulla, jotka järjestäin kertoiva sitä samaa:"Kyllä muuten, mutta...".

Olin kuullut Jokiniemen koulusta jo jotakin ja ajattelin, että olisiko siinä koulu esikoiselle. Keskustelin silloisen rehtorin SeppoTurkan kanssa ja lauloin samaa puutelistaa lapsestani, kuten olin oppinut tekemään.

Koulupaikka on lottovoitto
Mutta miten kävikään. Lapseni puutelistan sijaan rehtori oli kiinnostunut koulutiensä aloittavasta lapsestani, ihmisestä. Muistan vieläkin elävästi sen, miten luontevasti ja nikottelematta rehtori toivotti esikoiseni lämpimästi tervetulleeksi kouluun.

Siis rehtori näki ensiksi ihmisen -

Se oli mielestäni rohkeaa, mutta vielä enemmän se oli ennen kokematonta.

Kouluun kun oli päästy, esikoisen oppiminen eteni. Etenihän se, koska myös opettaja ja avustajat suhtautuivat myönteisesti ja hyväksyvästi lapseen ensi metreistä lähtien. Lapsen oppimisen mahdollisuuksiin uskottiin. Sama lapsen hyväksyvä asenne säilyi koko peruskoulun ajan.

Kiitollisin mielin muistelen sekä Jokiniemen koulun että Albertin koulun väkeä.

Samainen esikoinen sai vastaanottaa tällä viikolla opiskelupaikan toivomastaan opinahjosta. Opiskelupaikassa viittomakielen taito ja tulkin käyttö suomen kielen osaamisen lisäksi nähdään vahvuutena eikä rajoitteena. Sielläkin esikoinen kohdattiin ihmisenä. Tällainen hyväksyvä asenne on kuitenkin tänä päivänä vielä uutinen, eikä suinkaan itsestään selvyys.

Ihmisen kohtaaminen on kaiken a ja o
Olimmepa sitten kiinnostuneita oppimisesta tai koulun turvallisuudesta, törmäämme väistämättä ihmisenä olemisen perusasioihin. Miten ihmiset kohtaavat toisensa? kysymys on aina ajankohtainen. Olisiko kysymystä syytä miettiä Hämeenkylän koulun lailla muissakin kouluissa?

Onnea Vantaan Hämeenkylän koululle!

Kaupungin viherhuone

Jos kirjastot ovat kaupungin olohuoneita, niin Vantaan luontokoulu tarjoaa palan kaupungin viherhuonetta. Tiistaina teimme koko päivän retken Luontokoululle.


 

www.vantaanluontokoulu.fi

 

Maltoimme lopulta lähteä retkelle, vaikka sisäilmanpuhdistin vei aluksi kaiken huomiomme. Aamun ensi hetket meni ihmetellessä hurisevaa ja pörisevää pömpeliä luokassamme.

 

 

Matkalla oleminen

 

Ensimmäinen ja tärkein tavoite on, että yhtä monta oppijaa ja aikuista palaa retkeltä takaisin, kuin on retkelle lähtenyt. Yksinkertaista ja itsestään selvää. Toinen tavoite on retkestä nauttiminen ja sen sellaiset kuviot. Jos näin tapahtuu, se on mukavaa plussaa.

 

Molemmat tavoitteet saavutettiin. Tosin paluumatkalla yksi oppija jatkoi bussissa istumista meitä muuita pidempään. Huomasin, että yksi puuttuu, kun muut olimme nousseet jo bussista. Jalat alle ja bussin perään. Bussi pysähtyi, onneksi.

 

Yhdellä oppijalla meni kuppi nurin alkumatkasta ja suurimmat itkuraivarit tuli sopivasti toista bussia odotellessa. Bussissa olo oli jo rauhoittunut ja matkan aikana saatoimme jutella tärkeimmät asiat.

 

Matkalla oleminen on vähintään yhtä tärkeää, kuin matkakohteeseen pääseminen.

 

 

Luontokoulussa

 

Luontokoulun ohjaajat olivat suunnitelleet retken ohjelman juuri kohderyhmälle sopivaksi. Oppijat saivat ihmetellä, tonkia ja tutkailla lintuja ja ötököitä. 

 



Näkyykö lintuja? Ainakin yksi oppija löytyy kuvasta..





Hyttysen toukkia oli mielenkiintoista tutkia



 

Todella ammattitaitoisia ja mukavia ihmisiä ovat nämä luontokoulun ohjaajat. On hienoa, että meillä on kaupungissa mahdolliuus tällaiseenkin oppimisympäristöön, mitä luontokoulun ympäristö sekä osaava henkilökunta tarjoavat.

 

 

Luuppi on kätevä väline!

 

 

Sinivuokkojen lisäksi oli paljon valkovuokkoja.

Retken kuin retken yksi kohokohtia on tietenkin retkieväiden syöminen. Retkemme päättyi nuotion äärelle eväistä nauttien. Miten kaikki maistuukin niin paljon paremmalta ulkona, nuotion äärellä.

 

Tuli on maaginen juttu - se lämmittää ja vangitsee katsojan.

 

Nysse tuli - sisäilmanpuhdistin

 

Viikon luontoääni

Töihin tullessani ihmettelin, miksi luokkani ovi on auki ja missä ovat kaikki oppijat. Meidänhän oli määrä lähteä luontoretkelle heti aamusta.

 

 

? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?

 

 

Lähestyin luokkahuonetta ja kuulin, kuinka sieltä kuului iloista puheensorinaa ja jotakin hurinaa. Hurinaa? Kyllä, hurinaa se oli.

 

Astuin luokkaan. Kun näin, mistä hurina oli lähtöisin, muuttui tämä ääni heti korvissani mitä kauneimmaksi musiikiksi. Tätä musiikkia säesti oppijoiden iloiset ihmettelyt uuden laitteen ympärillä. Nyt me saadaan oma luokka takaisin, huusi yksi oppija iloisena. Tämä on siis se laite, joka puhdistaa luokkamme ilmaa.



 

Arvoisat lukijat, saanen esitellä, pitkään odotettu laite on vihdoin saapunut luokkaamme:

 



sisäilmanpuhdistin!

Laite oli saapunut luokkaamme yhtenä niistä viimeisistä lasketuista ajoista elikkäs eilen maanantaina 6.5.2013.

 

 

Sisäilma-asia sisältää mielenkiintoisia näkökulmia, ristiriitoja:

 

Lähtötilanne

 

Opettaja saa allergisia oireita syyslukukaudesta alkaen, sairastaa korva- ja poskiontelontukelhduksia, hakeutuu työterveyteen oireilujen takia ensimmäisen kerran  jo elokuussa. Opettaja syö allergialalääkkeitä hengitystieoireisiin ensi kertaa elämässään läpi syksyn ja talven, elokuusta alkaen. Lääkäri kirjoittaa opettajalle opettajan allergiaoireiden ja sairasteluiden perusteella lausunnon sisäilmanpuhdistimen hankkimista varten.

 

Sisäilmatutkimuksia tehdään kaksin kappalein

 

Koulussa tehdään sisäilmatutkimus, jonka mukaan sisäilmassa ei ole mitään poikkeavaa, hometta tai mitään millä voitaisiin selittää tässä tapauksessa opettajan kertomia allergisia oireita kuluvan lukuvuoden aikana. Todettakoon kuitenkin vielä se, että toisen tutkimuksen tuloksia ei ole vielä tullut.

 

Sisilmanpuhdistimet

 

Moneen luokkaan tuli eilen odotettu sisäilmanpuhdistin. En siis taida olla ainoa sisäilmasta oireileva työyhteisömme jäsen..

 

Ristiriita

 

Samaan aikaan kun tutkimus kertoo omaa tarinaansa luokan ja koulun sisäilman tilanteesta, ihmiset (opettajat) kertovat omia kokemuksiaan voinnistaan työskenneltyään samassa, tutkitussa, sisäilmassa.

 

Ilmeisesti ihmisen kertoma oma kokemus merkitsee vielä jotakin, koska ihmisten kertomien oireiden perusteella sisäilmanpuhdistimet on kouluun saatu, lääkärin lausunnoilla. Hyvä näin.

 

Taitaa olla niin, että tartun sisäilmanpuhdistimeen kuin hukkuva renkaaseen - kun muuta ei ole! - Mutta kyllä se vaan niin kivasti pörisee!

 

 

Niin se luontoretki...

Olipa kiva retki, mutta se onkin jo ihan toinen tarina!

 



Kaupungin olohuone

<3 Tikkurilan kirjasto <3

Ajatelkaas, mitä kaupungin olohuoneita kirjastot ovat - hyllyt täynnä kirjoja kaikkien luettaviksi tarkoitettuja. Eikä lainaaminen maksa mitään. On se vaan ihmeellistä!

Tikkurilan kirjaston lastenosaston palvelu ei pettänyt tälläkään kertaa, kun olimme eilen oppijoiden kanssa tutustumiskäynnillä kirjavinkkauksessa. Oppijat saivat oikein hyvää palvelua kirjaston väeltä.

www.vantaa.fi/kirjasto

Yksi kirjaston työntekijöistä oli minulle entuudestaan tuttu vajaa kymmenen vuoden takaa. Hän muisti silloiset oppijani vielä elävästi. Minulla oli tapana päättää maanantaikoulupäivä Tikkurilan kirjaston lastenosastolle, kirjasto kun sattui olemaan kävelymatkan päässä koulustamme. Kävimme kirjastossa säännöllisesti parin vuoden ajan, joka maanantai!

Muistoja

Tämä kirjaston työntekijä muistaa, kuinka parikymmenpäinen oppijajoukko (silloin 5.-6. luokkalaisia) istui kukin kirja nenässä kiinni ympäri salia. Ei sellaista porukkaa ole ollut sen jälkeen, kuulemma. Oppijat kuulemma toivat läsnäolollaan mukavan tunnelman kirjastoon levittäytymällä lukemaan kukin paikkaansa.

Hän muistaa nämä oppijat hyvästä käytöksestä, kun oppijat osasivat antaa lukurauhan myös muille kirjastossa kävijöille. - Pidetään mainetta yllä hyvällä käytöksellä. Näillä sanoilla astelimme kakkiin vierailukohteisiin.

Lainauskone

Eilen yksi oppija ihmetteli lainauskonetta, kun se alkoi tökkiä. Kone ei suostunut ottamaan lainauksia vastaan. Ei hätää, siitä suunta tiskille, jonka takana on työntekijä valmiina palvelemaan oppijaa ja hoitamaan lainaukset. Selvisi samalla sekin, että maksimi lainausmäärä kerralla on 40 kappaletta lainoja. Tällä nuorella oppijalla oli jo muutama lainaus kotona ja tänään tuli 40 täyteen. Siinä syy koneen tökkimiseen :).


Lue, lapsi lue: mitä vaan, kunhan luet

Samainen lukemaan oppinut oppija kysyi päivän päätteeksi, että miten minä selvitän onko viikonlopun läksy tehty. Läksynä on tällä kertaa lukea tai tutustua kotiväen kanssa kirjastosta lainattuun yhteen kirjaan tai osaan siitä. Vastasin tälle oppijalle, että vuosien saatossa tulet huomaamaan oletko läksysi lukenut. Lukutehtävä on itseä, ei opettajaa varten. Tästä läsksystä saa jopa nauttia ;).

Oppija oli erittäin tyytyväinen vastaukseeni ja läksyyn, näin tulkitsin tilanteen.

Luopuminen

Luopumista ja ryhmän muodostumista

Samaan aikaan kun hiomme ryhmäämme kasaan uusien jäsenien osalta, työstämme luopumista toinen toisistamme tai kuka nyt sitten mistäkin luopuu. Varmaa on se, että jokaisella oppijalla vaihtuu vähintään opettaja tämän lukuvuoden jälkeen. Osa oppijoista jatkaa toisiin kouluihin muuttojensa myötä. Minä siirryn toiseen kouluun kunnan sisällä.

Oma ratkaisuni vaihtaa työpaikka ainakin vuodeksi, pariksi ei yllätys yllätys liity sisäilmaan. Tähän kevääseen päättyy toistaiseksi työskentely oman lapsen kanssa samassa koulussa. Lapsi saa äitivapaan koulun ja minä voin keskittyä vain vanhemman tehtäviin tämän kuopuksemme kanssa, joten linkki nykyiseen kouluun säilyy.


Yhdessä tekemisen imu

Mukavien työkavereiden ja tiimityön sekä oppijoiden takia ei olisi kannattanut vaihtaa - työskentely on ollut antoisaa tällä jengillä! Toisaalta pääsen toivomaani työpaikkaan, eivätkä haasteet ainakaan lopu.

Niin tuosta tiimityöstä. Viimeksi tänään kollega näki ennakoivasti tilanteen, joka oli kehittymässä ei niin mukavaan suuntaan muutaman oppijani kesken. Kollegani tarjoutui pomimaan yhden kiukkuisen oppijan omaan luokkaansa siinä samalla, kun olin siirtymässä oppijoiden kanssa työskentelytilaan, joka sillä kertaa oli toisella puolella taloa, missä edellinen oli ollut. Tämä kollegan toiminta on vain yksi esimerkki siitä, että teemme työtä yhdessä näiden oppijoiden eteen. No, tämä kyseinen tilanne saatiin rauhoittumaan ja rauhoittumisen jälkeen asiasta saatettiin jo keskustella asianosaisten kesken

Väliaikaisuus

Väliaikaisuus on olotila. Se on onnellinen olotila, ajoittain. Se on rasittava olotila silloin, kun hetket häviää ja ajatus kiitää jo seuraavaan. Siis aika usein!

Väliaikaisuus tekee kuitenkin sen, että kaikki turha jää, ehkä jokin tärkeäkin. Kenkää saavat turhat oppikirjat. Hus! Aapinen on siinä rajamailla, osalle siinä on hyviä tekstejä vielä. Osa lukee mielellään kaikkea mikä ei viittaa ns. koulukirjoihin.

Aloitimme raikkaasti päivän pihalla. Luin jokaisen kanssa vuorotellen ja juttelimme siinä samassa vapun kuulumiset. Omaa lukuvuoroa odotellessa oppijoilla oli hyvä aika leikkiä. Tai tapella. Olihan tänään sentään juhlapyhän jälkeinen arkipäivä eli maanantain kaltainen päivä. :)

HYPPIS IHAN PARAS! Hiirenhäntää....

Maanantai oli yllätyksettömän yllätyksellinen. TJ muutes 23 päivää!

Maanantai ei yllättänyt tälläkään kertaa yllätyksellisyydellään.

Viikon ensimmäinen päivä suorastaan alleviivasi sen, että on kyettävä vastaanottamaan se todellisuus, mistä itse kukin koulu-nimiseen laitokseen astelee. On siis turha ruveta aakkosia tavaamaan tai plussaa laskemaan, jos lapsen päässä on suurempia asioita, elämä ite. Joskin on todettava, että arjen rutiinit vaikkapa juuri tutut tehtävät ja rutiinit pitävät ihmistä kasassa. Ehkä se oli liian voimakkaasti sanottu, mutta rutiineita tarvitaan turvaamaan tunnetta, että kaikki on ihan hyvin. Kaikki on ihan hyvin, että voimme tässä huoletta tehdä vaikkapa näitä yhteenlaskuja.

Ekalla tunnilla jouduimme, siis pääsimme, ulos oppimaan. Sisätiloissa oli sen verran liikaa meteliä näin maanantaita ajatellen, joten oli parempi ottaa ritolat. Ja jalkapallo, hyppis ja suunnitelma B. Pihalle siis.

Pihalla oli meidän lisäksi jonkun toisen luokan oppija, joka vielä siinä vaiheessa minulle uusi tuttavuus. Tämä oppija oli tullut kouluun liian aikaisin, mutta pian hän oli jo meidän porukan kanssa köyttä vetämässä ja leikkimässä. Hauskaa, että saimme lisävahvistusta muuten niin määrällisesti pieneen porukkaan! Ja oli kiva taas tutustua uuteen ihmiseen.

Tämän ilman kotiluokkaa opiskelun ehdottomasti yksi parhaimpia puolia on ollut muiden luokkien oppijoihin tutustuminen. Koska olemme yleensä ei missään eli ei kenenkään luokassa, eikä maaperällä, on meihin suorastaan mahdoton olla törmäämättä. Ehkä tämä ei kaikkien näkökulmasta ole kuitenkaan ihan parasta, että olemme aina näkyvillä. Tiedä häntä. Luulen kuitenkin, etten olisi näin moneen oppijaan tutustunut, jos olisimme nököttäneet kaiket ajat omassa luokassa.

Kommunikaatiokansion käytön opetustilanne päivän päätteeksi ei lähtökohtaisesti ole minulle paras ajankohta. Tuntuu aluksi, että pää on tyhjä. Mutta kun taas kerran tämän joukon kanssa istahdamme alas, mietimme lauseita hidastettuna, ja vielä kun jokainen meistä antaa siinä parhaansa, niin eihän opetustilanne voi olla muuta kuin plussan puolella. Meitä on pari aikuisoppijaa ja pari lapsioppijaa, iloa ja huumoria on läsnä. Todella antoisa iltapäivä. Kuinka hienoa, etten kyennyt sitä alun väsymyksellä pilaamaan.

Mitä luulette, tuliko tänään luvatut sisäilmanpuhdistimet koululle? No ei tullu. Eli vielä on tiedossa suunnitelma B:tä sun muuta hienoa seuraavat 23 koulupäivää!

Työrauhaa, kiitos.

Itseaiheutettua aistiyliherkkyyttä

Keskiviikkona ja torstaina olen altistanut oppijani ihan järkyttävälle metelille ja muutenkin tarjonnut aistiärsykkeitä ähkyyn asti. Ruokala ei ole ollut enää rauhallinen paikka työskennellä tällä viikolla. Näyttämö, joka sijaitsee ruokalassa, on ollut kovassa käytössä eri ryhmien esitysharjoituksien takia.

Työrauhaa ei ole ollut. Paljon on tullut erilaisia keskeytyksiä työskentelyymme. Se väsyttää.

Itse olen tieni valinnut olla menemättä luokkahuoneeseeni. Luokkaan menen vasta sitten, kun luvattu sisäilmanpuhdistin tuodaan tilaan. Viimeisin tieto on, että sisäilmanpuhdistimet tulevat koululle maanantaina 29.4.!


Vaihtoehtoinen työskentelytila - Teatteriin!!

Pääsimme tänään yllättäen teatteriesitystä seuraamaan. Yleisö pääsi osallistumaan esityksen tekemiseen ja yleisö oli sen verran vähän paikalla, että jokainen näyttämölle haluava katsoja pääsi mukaan moneen otteeseen. Siinä tuli liikuntaa, musiikkia ja draamaa. Hyvää oli myös se, että sen hetken oli tilaongelmani myös ratkaistu. Siitä sitten kouluun syömään ja kirjastoautolle. Aamulla olimme taas Suden kimpussa...

Susi, rakas Susi

Olemme työstäneet Sutta käytävällä. Susi kuuluu siis näytelmään, jonka on käsikirjoittanut yksi oppija. Suden työstämisen äärellä on käyty monta tärkeää keskustelua omien oppijoiden kesken. Hienosti sanottuna olen harjaannuttanut oppijoiden työskentely- ja yhteistyötaitoja. Työstämisen edetessä ideat näytelmän rekvisiitasta jalostuvat, monet ihan toteutukseksi saakka.

Väliajan Susi majailee samalla käytävällä, jossa sitä työstämme. Oppijat ovat huomanneet, että moni oppija naapuriluokasta on pysähtynyt ihmettelemään Suden valmistumisen etenemistä. Kysymyksiä, ihmettelyä eli jutunjuurta tarjoaa Susi ja omat oppijat ovat voineet kertoa itse Sudesta.

Mökötys-Susi

Oppijoita on alkanut mietityttää, kuka Suden saa esityksen jälkeen. Hetken keskusteltuamme Suden kohtalosta, yksi oppija ehdotti, että Susi voisi olla Mökötys-Susi meidän luokassa. Susi on sen verran iso, että sinne mahtuu yksi oppija kerrallaan kyyryyn tai kippuraan. Ehdotus oli, että jokainen voisi vuorollaan mennä Suden alle piiloon, jos siltä tuntuu. Siellä voisi olla rauhassa, jos on tarve mököttää.

Ei hullumpi idea!

Suden sisällä on ollut jo muutama mököttäjä tai muuten vaan piiloa tarvitseva oppija vuorollaan. Ehkäpä rakennamme kokonaisen susilauman, jokaiselle oman suden? Ja opelle myös. Sitten olisimme koko lauma yhden päivän susien sisällä ihan hiljaa. Oma tila - oma rauha.

Käsikirjoitus ja yhteistyötaidot

Käytävä on mitä mainioin oppimistila: tilaa on ja tuntien aikana työrauha on taattu. Toisin sanoen muiden ryhmien opiskelut eivät häiritse meidän ryhmän työskentelyä. Saamme metelöidä rauhassa.

 

 

NÄYTELMÄN KÄSIKIRJOITUS

 

Oppijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet itse suden, jonka maalaus oli vuorossa tänään. Yksi oppijoista on laatinut näytelmän kässärin, jonka pohjalta työstäminen on tapahtunut. Minun osuus kässärissä on ollut puhtaasti tekstin naputtaminen koneelle sanasta sanaan, tarkasti käsikirjoittajan sanelun mukaan.

 

Suden takaosa ennen ehostusta...
 

ja suden etuosa ehostuksen jälkeen. Työstäminn jatkuu huomenna......


YHTEISTYÖTAIDOT

Sutta työstettäessä on ollut tilaisuus hioa myös yhteistyötaitoja. Sivellin ja maali. pettämätön yhdistelmä, eikö? Maalatessa pääsee itse kukin toiselle levelille.

Huomasin tänään mielenkiintoisen seikan. Kaverukset joilla hetki ennen maalaamista oli erimielisyyttä, olivat sulassa sovussa vierekkäin maalaamassa sutta. Itse olin ajatellut ennakoida tilannetta ohjaamalla kaverukset työskentelemään hieman etäämmälle toisita. Yllätyksekseni toinen kaveruksista pyysi toiselta apua, kait epähuomiossa. Joka tapauksessa, hetki sitten ilmassa ollut riita oli poissa.
En aina pysy mukana!

Joka tapauksessa, sutta maalattaessa ei tarvitse tuijottaa toisen naamaa vaan mielenkiinto kohdistuu yhteiseen toimintaan. Huomio kiinnittyy hyvällä tavalla pois toisesta. Rinnakkain on helpompi tehdä töitä, ainakin tänään oli.

Näytelmän työstäminen on tuonut esille uusia piirteitä jokaisesta meistä. Työskentely on vahvistanut entisestään käsitystäni siitä, että joillakin mukaan liittyminen yhteiseen toimintaan vaatii aikaa. Vasta kun kokonaisuus alkaa hahmottua, toisilla on helpompi liittyä mukaan ja ilmaista omia mielipiteitä. Tarvitsen taas huomennakin muistutuksen tästä asiasta.