Aloitin aikanaan kirjoittamaan tätä blogia tarkoituksena tutkia tapaani tehdä erityisluokanopen työtä. Pidän työstäni, mutta voisinko oppia tai tehdä asioita jotenkin toisin, paremmin, mietin jatkuvasti.
Vuoden 2014 aikana kirjoitin kaikkiaan 55 blogitekstiä: pieniä havaintoja, kohtaamisista arjessa; tilanteista jotka ovat yllättäneet minut.
Ja myönnän, aina ei ole ollut helppoa huomata ja hyväksyä kasvun paikka ja mahdollisuus itsessä, ja jotkin opinpaikoista on täytynytkin käydä ihan kahden kesken itseni ja peilin kanssa.
Kirjoittaessani näitä tekstejä, ja nyt jo muitakin tekstejä, minulle on käynyt niin kuin monelle muullekin – kirjottaminen on vienyt mennessään. Enpä ikinä olisi uskonut, vaikka monesti sen kyllä kuullut ja lukenut, että kirjoittaessaan ”päätänsä tyhjäksi”, jos niin voi edes sanoa, niin tarve kirjoittaa vaan lisääntyy.
Vähän niin kuin rakkaus – mitä enemmän sitä tuhlaa, sitä enemmän se lisääntyy. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän on tarve sanoa, tai jotain sen sorttista.
Mitä menneessä vuodessa on ollut sellaista, joka on kantanut työn arjessa, ja ottaisin sen mukaan vuoteen 2015. Ainakin nämä viisi teemaa otan:
1. Kohtaaminen - siitä kaikki alkaa; aina on mahdollisuus
2. Hiljaisuus - tauko on myös musiikkia
3. Tietoisuus - mm. siitä, että oppijoiden ikä vaikuttaa valtavasti siihen, mitä tapahtuu tässä ja nyt (huh! ja välillä hih!)
4. Arjen rutiinit - luovat turvaa; tekevät juhlan
5. Kirjoittaminen - hengittäminen; jatkuu osaltani ainakin kolmessa eri muodossa
On ollut ihan älyttömän nasta tunne, että juttujani on luettu! Kiitos, sinulle lukija!
Jatkan tänne kirjoittelua, jos vielä havaitsen kirjoittamiseksi taipuvaa työssäni erkkaopena.
Eli, mikäli ennustukseni pitävät kutinsa, niin pian taas tavataan blogitekstien merkeissä!
Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta 2015!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
lauantai 13. joulukuuta 2014
Armas arki
On siis sovittu (lue: lähinnä ope käskenyt ja ennen kaikkea hyvät tavat niin velvoittavat) että koulun tiloissa ei hillutta ihan miten sattuu ja että tavaroita lainataan luvan, pois lukien oma lupa, kanssa.
- Joo, saat. Hyvä kun kysyit, vastaa ope. Aina sama vastaus opelta, joka ajattelee että toisto se on tässäkin tapauksessa paras tie oppimiseen.
Ja aivan kuin varkain, huomaamatta, kysymys-vastaus vuorosanat ovat toistuneet ainakin kerran päivässä jo viikkojen ajan muodostuen tavaksi. Rutiiniksi.
Oppija tai oppijat käyvät lainaamassa pikkuluokasta Iceheartsin pallon ja pelaavat välkän fudista aina viimeiseen minuuttiin saakka. Peli rakentuu ilmeisen toimivien kuvioiden varaan, kun tunnille saapuu pääsääntöisesti punaposkisia poikia hiki pipossa ja jälkipelikin käydään yleensä pihalla, ehkä vielä naulakoilla, mutta harvoin enää tunnilla. Kivat leikit ja pelit välkällä luovat hyvät puitteet opiskelulle, ope kiittää.
Koulu on ihmeellinen, oikeastaan aika ihana keksintö. Koulu kokoaa lapsia ja aikuisia yhteen saman katon alle. Koulu on paikka joka luo rutiineja, pysyvyyttä arkeen. Rutiinit pitävät yllä toimintakykyä ja tulevat näkyviksi, kun arki poikkeaa totutusta.
Tällä viikolla arki koulussamme on poikennut rajulla tavalla.
Oman luokan oppijat tarvitsevat tavallisia rutiineja. Näin on aina ja myös juhlakauden lähestyessä, mutta erityisesti tällä viikolla, rutiinien merkitys on korostunut. Koulupäivän aikana oppija lepää tutuissa toimissa. Ja kun koulupäivä päättyy, on tärkeä kuulla, että huomenna nähdään.
Meille koulun aikuisille on luotu puitteet koulun toimivilla käytänteillä kohdata tavallinen arki oppijoiden kanssa. On ilo tehdä työtä työyhteisössä, joka kannattelee myös silloin, kun arki poikkeaa totutusta. Siis todella ilo, vaikka ei aina naamasta näy ;)
tiistai 9. joulukuuta 2014
Tyttöä muistaen
Vuosi sitten joulukuussa koulumme itsenäisyyspäivän juhlapäivänä kirjoitin tytön kohtaamisesta bussissa. Tänään sain kuulla, että tyttö kuoli eilen. Näin kirjoitin silloin vuosi sitten:
"Siinä hän istui minua vastapäätä, ihastuttava pieni koululainen reppunsa kanssa, pipo päässä. Hetkeä aiemmin tyttö oli astunut bussiin, äiti saattamassa ja pyytämässä kuskia kertomaan tytölle, kun kyyti on oikean koulun kohdalla. Sanoin, että meillä on sama määränpää. Voin kertoa tytölle oikean pysäkin.
Esittäydyimme etunimillä ja vaihdoimme muutaman sanan matkan aikana. Oli tytön ensimmäinen bussimatka kouluun. Emme olleet tavanneet toisiamme aiemmin. Kävi ilmi, että olemme olleet kuitenkin samassa koulussa jo pari kuukautta. En tunne häntä vieläkään. Kohtaamisemme oli lyhyt ja silti siitä jäi äärimmäisen hyvä ja iloinen olo.
Tietämättä tytön murheista tai iloista yhtään mitään, tuntematta ihmistä ollenkaan, minulle tuli kuitenkin sellainen tunne, että hän on elämässään tyytyväinen. Onnellinenkin ehkä. Tytöstä välittyi ilo, luottavaisuus ja miten sen sanoisi, tavallisuus? Hyvällä tavalla tavallisuus.
Bussi oli pian perillä. Toivotimme mukavat koulupäivät ja lähdimme omille tahoillemme kouluun.
* * *
Siinä hän taas oli. Tyttö, jonka tapasin aamulla bussissa. Minä istuin oppijoitteni kanssa koulun salissa osana itsenäisyysjuhlayleisöä. Moni oli päivän aikana pukeutunut parhaimpiinsa. Tyttö oli vaihtanut päällensä juhlamekon. Nyt hän seisoi kuoronsa eturivissä laulamassa meille, yleisölle. Sama ilo, läsnäolo olivat taas läsnä."
Jokainen ihminen jättää jäljen elämään.
kuvan nimi: "Rakastan", tekijä: satutaiteilija Petronella Grahn
"Siinä hän istui minua vastapäätä, ihastuttava pieni koululainen reppunsa kanssa, pipo päässä. Hetkeä aiemmin tyttö oli astunut bussiin, äiti saattamassa ja pyytämässä kuskia kertomaan tytölle, kun kyyti on oikean koulun kohdalla. Sanoin, että meillä on sama määränpää. Voin kertoa tytölle oikean pysäkin.
Esittäydyimme etunimillä ja vaihdoimme muutaman sanan matkan aikana. Oli tytön ensimmäinen bussimatka kouluun. Emme olleet tavanneet toisiamme aiemmin. Kävi ilmi, että olemme olleet kuitenkin samassa koulussa jo pari kuukautta. En tunne häntä vieläkään. Kohtaamisemme oli lyhyt ja silti siitä jäi äärimmäisen hyvä ja iloinen olo.
Tietämättä tytön murheista tai iloista yhtään mitään, tuntematta ihmistä ollenkaan, minulle tuli kuitenkin sellainen tunne, että hän on elämässään tyytyväinen. Onnellinenkin ehkä. Tytöstä välittyi ilo, luottavaisuus ja miten sen sanoisi, tavallisuus? Hyvällä tavalla tavallisuus.
Bussi oli pian perillä. Toivotimme mukavat koulupäivät ja lähdimme omille tahoillemme kouluun.
* * *
Siinä hän taas oli. Tyttö, jonka tapasin aamulla bussissa. Minä istuin oppijoitteni kanssa koulun salissa osana itsenäisyysjuhlayleisöä. Moni oli päivän aikana pukeutunut parhaimpiinsa. Tyttö oli vaihtanut päällensä juhlamekon. Nyt hän seisoi kuoronsa eturivissä laulamassa meille, yleisölle. Sama ilo, läsnäolo olivat taas läsnä."
Jokainen ihminen jättää jäljen elämään.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Koska mul on tää adhd
Kaverukset juttelevat koulun käytävällä. En tunne näitä alakouluikäisiä tyyppejä entuudestaan, mutta kiinnitän huomioni heidän jutusteluunsa. Keskustelun aihe on nimittäin niin ajankohtainen, että se pyörii aika monen meistä opettajan mielessä, myös minun.
Se on tietenkin arviointi. Kaverukset juttelevat ennen joululomaa annettavista väliarvioinneista. Siis näistä, joissa arvioidaan opittuja asioita sanallisen väittämän perässä kirjaimin: A on ylin tai paras ja E sitten siellä arviointiasteikon toisessa päässä. Jotkut opet lisäävät omia lauseita arviointeihin.
Keskustelussa kaveri toteaa toiselle: ”En voi koskaan saada A:ta mistään.” Toinen ihmettelee moista, että mitenkä niin et voi. ”No, koska mul on tää adhd. Ja ilman lääkkeitä mä en pysy paikalla” vastaa kaveri.
Miten niin et voi saada?! mietin, tietäen myös varsin hyvin kysyväni asiaa itseltäni. Lapsen sanat ovat kaikuneet mielessäni monta päivää.
Sillä enhän vain arvioinneissa arvioi lasta ja hänen ominaisuuksia tai persoonaa? Osaanko arvioida sitä mitä pitää? Ikuisia kysymyksiä risteilee päässäni, vaikka lukuisia arviointeja on jo tullut tehtyä vuosien varrella tässä työssä.
Koulussa opitaan asioita, tietoja ja taitoja, joiden etenemistä tulee arvioida. On paljon helpostikin mitattavia asioita: osaa kertotaulut tai ei osaa. Olipas karkea esimerkki. No, joka tapauksessa.
Mutta yhtä totta on myös se, että koulussa opitaan asioita, joiden mittaaminen ja edistymisen näkyväksi tekeminen tehdään päivittäisissä kohtaamisissa. Miten ollaan ihmisiksi? Mikä on sopivaa käytöstä? Mitä kuuluu? Kuinka voit? Ne opitaan, kun kohdataan ihminen ihmisenä. Tähän arviointiin tarvitaan läsnäoloa ja ihmisiä.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Movemberit silmien alla
Opehuoneen naistenhuoneessa
joulukuun ekana
peilikuva edessäni kertoo:
marraskuu on takana.
Alla silmien on
mustaa hohtavaa,
se muistona on movemberin.
Marraskuu on murhaa –
tappaa kaiken
turhan,
joskus kauniinkin.
Aja pois movemberit alta silmien,
koska alla kovan maan
uinuu uusi, huudetaan.
Mut' on se siellä turvassa,
alla movemberin,
ja joskus itää
kesken pimeimmän.
Siis, älä leikkaa
vielä - mustaa tarvitaan!
Eihän muuten näy
valo
heikoin.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Olipa kerran pitkäpiuhainen ope
Olipa kerran kauan, kauan sitten lähihistoriassa, kun ope ja luokan oppijat olivat lopettelemassa matikan tuokiota ja tekemässä lähtöä pian ruokailemaan.
Tarinan ope on hieman sellainen pitkäpiuhainen tyyppi – tajuaa kyllä asioita, mutta joskus tämän lamppu syttyy vasta ajan kanssa.
Oppijat ovat opeensa jo tottuneet ja ovat kovin ymmärtäväisiä opensa suhteen. Mutta oppijat sitä vastoin ovat jatkuvasti hereillä ja lähettävät tiuhaan lähetystä ympäristölleen kysymysten, kommenttien, tunteiden ja toiminnan muodossa! Aivan niin kuin pienen ihmisen kuuluukin tehdä. Lasten avoimuudesta ope on kovin kiitollinen.
Ope istuu oppijan matikankirja kädessä työtuolissaan oven tuntumassa. Tuoli on sellainen, jossa on pyörät alla ja mukava selkänoja. Kirjaan ope kirjoittaa vastauksia kuuliksella.
Jos tulisit luokkaan juuri nyt, ihmettelisit, mitä ihmettä ope tekee. Mutta niin tekee opekin. Mitä hittoa minä oikein teen! Luokassa ei näy olevan enää ketään muita open lisäksi, muut ovat lähteneet jo hetki sitten ruokailemaan icehearts-kasvattajan kanssa. Ope menee hetken päästä perässä syömään.
Kunhan olen saanut ensin hommat hoidettua, miettii ope. Minulla on nyt kirjurin tehtävä hoidettavana. Täytyy olla ihan hiljaa, että kuulen vastaukset!
Luokan lattialla lojuvan BigBoy –säkkipatjan päällä on mukava välillä ihmisten pötkötellä, tehdä tehtäviä tai lueskella (ja hypätä sen päälle täysii!). Nyt ei patjalla ei ole ketään.
Mutta jos tarkkaan kuuntelee, patjan alta kuuluu vaimea ääni, joka kuuluu oppijalle, joka on kömpinyt patjan alle suojaan. Oppija luettelee open sanelemiin laskutehtäviin oikeita vastauksia salamannopeasti. Voi, miten ope iloitsee taitavasta oppijastaan, sanoo sen ääneen ja piirtää hymynaaman kirjan sivulle tyytyväisyytensä vakuudeksi.
Oliko tämä nyt sitten parasta pedagogiikkaa, miettii pitkäpiuhainen ope, tietäen että parempaan hän ei tainnut kyetä tällä kertaa. Kaikki vuosien opiskelut ja löydän itseni kirjurina, ja oppija patjan alle jemmattuna! huokaisee ope.
Tehtävät on nyt tehty, oppija kömpii esiin patjan alta ja käy pesemässä kädet. Ope ja oppija lähtevät yhdessä syömään ja liittyvät muun luokan joukkoon nauttimaan lihapullista ja perunamuusista.
Sen pituinen vähäksi aikaa se.
Tarinan ope on hieman sellainen pitkäpiuhainen tyyppi – tajuaa kyllä asioita, mutta joskus tämän lamppu syttyy vasta ajan kanssa.
Oppijat ovat opeensa jo tottuneet ja ovat kovin ymmärtäväisiä opensa suhteen. Mutta oppijat sitä vastoin ovat jatkuvasti hereillä ja lähettävät tiuhaan lähetystä ympäristölleen kysymysten, kommenttien, tunteiden ja toiminnan muodossa! Aivan niin kuin pienen ihmisen kuuluukin tehdä. Lasten avoimuudesta ope on kovin kiitollinen.
Ope istuu oppijan matikankirja kädessä työtuolissaan oven tuntumassa. Tuoli on sellainen, jossa on pyörät alla ja mukava selkänoja. Kirjaan ope kirjoittaa vastauksia kuuliksella.
Jos tulisit luokkaan juuri nyt, ihmettelisit, mitä ihmettä ope tekee. Mutta niin tekee opekin. Mitä hittoa minä oikein teen! Luokassa ei näy olevan enää ketään muita open lisäksi, muut ovat lähteneet jo hetki sitten ruokailemaan icehearts-kasvattajan kanssa. Ope menee hetken päästä perässä syömään.
Kunhan olen saanut ensin hommat hoidettua, miettii ope. Minulla on nyt kirjurin tehtävä hoidettavana. Täytyy olla ihan hiljaa, että kuulen vastaukset!
Luokan lattialla lojuvan BigBoy –säkkipatjan päällä on mukava välillä ihmisten pötkötellä, tehdä tehtäviä tai lueskella (ja hypätä sen päälle täysii!). Nyt ei patjalla ei ole ketään.
Mutta jos tarkkaan kuuntelee, patjan alta kuuluu vaimea ääni, joka kuuluu oppijalle, joka on kömpinyt patjan alle suojaan. Oppija luettelee open sanelemiin laskutehtäviin oikeita vastauksia salamannopeasti. Voi, miten ope iloitsee taitavasta oppijastaan, sanoo sen ääneen ja piirtää hymynaaman kirjan sivulle tyytyväisyytensä vakuudeksi.
Oliko tämä nyt sitten parasta pedagogiikkaa, miettii pitkäpiuhainen ope, tietäen että parempaan hän ei tainnut kyetä tällä kertaa. Kaikki vuosien opiskelut ja löydän itseni kirjurina, ja oppija patjan alle jemmattuna! huokaisee ope.
Tehtävät on nyt tehty, oppija kömpii esiin patjan alta ja käy pesemässä kädet. Ope ja oppija lähtevät yhdessä syömään ja liittyvät muun luokan joukkoon nauttimaan lihapullista ja perunamuusista.
Sen pituinen vähäksi aikaa se.
torstai 2. lokakuuta 2014
Vain Työtä – ai jai jai jai jaa…
Vain Elämää – ohjelmasarjan innoittamana, katsaus open viikkoon.
Mikä saa open kyyneliin ja ihon kananlihalle?
Jalat pöydällä
.jpg)
Tunti on jo lopuillaan. Läksyjen lukuhetki venyy huomaamatta suunniteltua pidemmäksi, kun tyypit – siis kaksi oppijaa – lukevat kirjan tekstiä vuorotellen.
Lukijat valuvat istuimillaan epämukavissa tuoleissaan ja pulpeteissaan, ihan samalla tavalla kun itse valun kotisohvallani hyvän kirjan kanssa uppoutuen tarinaan, jatkavat lukemista aina vaan, hitaasti mutta varmasti. Ja kaverit kuuntelevat antaen lukurauhan.
Kesken lukunautinnon en voi sanoa, että otas jalat pois pöydältä! vaikka jossain toisessa tilanteessa niin sanoisinkin.
Snif.
Apuope
On viikon ensimmäisen päivän ensimmäinen tunti. Ovesta kurkistaa hieman vanhempi oppija, joka oli viime viikolla luokassani ’lainassa’ yhden tunnin apuopena: ”Mä voin tulla taas joskus auttamaan teitä.”.
Tokaluokkalaiset kuuntelivat tarkasti vanhempaa kollegaansa, jolta lukeminen sujui jo useamman vuoden kokemuksella. ”Tervetuloa uudestaan!” huikkasi yksi luokkani oppijoista apuopelle, kun tunti oli päättynyt.
Snif.
Heinäpilli
.jpg)
En saanut heinäpillistä ääntä.
En edes muistanut, että heinästä voi tehdä pillin.
En muistanut sitä mitä olen lapsena tehnyt, ennen kuin lapsi minua siitä muistutti.
Snif.
Lihapullat livemusalla
.jpg)
Ruokana oli lihapullia vai olisiko ollut ohrapuuroa, en muista. No, joka tapauksessa, kumpikaan niistä ei vielä saanut minua kyyneliin, vaikka ruokakin on iloinen asia.
Mutta kun näin musaluokkalaisten saapuvan opensa kanssa ruokalaan, ope istuutui pianon ääreen ja lapset lauloivat.. niin kyllä ruuan kanssa yllärinä esitetty live-musa nostatti tipan linssiin.
”No, sitä mäkin meinasin sanoa, että oli kaunista musiikkia. ” sanoi oppija, kun kerroin syyn kyynelilleni.
Ja muutama muu tilanne, joista ehkä lisää myöhemmin. Snif!
Mikä saa open kyyneliin ja ihon kananlihalle?
Jalat pöydällä
.jpg)
Tunti on jo lopuillaan. Läksyjen lukuhetki venyy huomaamatta suunniteltua pidemmäksi, kun tyypit – siis kaksi oppijaa – lukevat kirjan tekstiä vuorotellen.
Lukijat valuvat istuimillaan epämukavissa tuoleissaan ja pulpeteissaan, ihan samalla tavalla kun itse valun kotisohvallani hyvän kirjan kanssa uppoutuen tarinaan, jatkavat lukemista aina vaan, hitaasti mutta varmasti. Ja kaverit kuuntelevat antaen lukurauhan.
Kesken lukunautinnon en voi sanoa, että otas jalat pois pöydältä! vaikka jossain toisessa tilanteessa niin sanoisinkin.
Snif.
Apuope
On viikon ensimmäisen päivän ensimmäinen tunti. Ovesta kurkistaa hieman vanhempi oppija, joka oli viime viikolla luokassani ’lainassa’ yhden tunnin apuopena: ”Mä voin tulla taas joskus auttamaan teitä.”.
Tokaluokkalaiset kuuntelivat tarkasti vanhempaa kollegaansa, jolta lukeminen sujui jo useamman vuoden kokemuksella. ”Tervetuloa uudestaan!” huikkasi yksi luokkani oppijoista apuopelle, kun tunti oli päättynyt.
Snif.
Heinäpilli
.jpg)
En saanut heinäpillistä ääntä.
En edes muistanut, että heinästä voi tehdä pillin.
En muistanut sitä mitä olen lapsena tehnyt, ennen kuin lapsi minua siitä muistutti.
Snif.
Lihapullat livemusalla
.jpg)
Ruokana oli lihapullia vai olisiko ollut ohrapuuroa, en muista. No, joka tapauksessa, kumpikaan niistä ei vielä saanut minua kyyneliin, vaikka ruokakin on iloinen asia.
Mutta kun näin musaluokkalaisten saapuvan opensa kanssa ruokalaan, ope istuutui pianon ääreen ja lapset lauloivat.. niin kyllä ruuan kanssa yllärinä esitetty live-musa nostatti tipan linssiin.
”No, sitä mäkin meinasin sanoa, että oli kaunista musiikkia. ” sanoi oppija, kun kerroin syyn kyynelilleni.
Ja muutama muu tilanne, joista ehkä lisää myöhemmin. Snif!
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Välkällä on väliä
Ainakin alakoulun oppijat löytävät vielä tiensä hyvin pihalle välituntisin.
Välkälle tuli entistäkin kiiruumpi, kun kaikkiin luokkiin jaettiin taannoin välkkävälinepussit. Meidän luokan pussukasta löytyy fudis, koris, twisti, hyppis ja frisbee.
SIK-SAK SOKKELO
Lisäksi koulun isommat oppijat järjestävät Välkkäri –toimintaa eli leikittävät kolmena päivänä viikossa pitkällä välkillä nuorempiaan.
Välkällä leikki syntyy myös ilman valmisteluita ja ohjausta. Vakkarileikkejä näyttäisivät olevan ainakin kirkkis, hippaleikit ja vaklaamiset sekä kiipeily, keinuminen ja tasapainoilu. Pihalla on rakennettu käpyeläimiä ja on leikitty kotoa tuoduilla muovihepoilla.
"PARCOURIA" - PENKILTÄ VAUHTIA JA FLENGATEN KATULAMPPUUN
Omassa luokassa uusin villitys on narutemput – nämä ikivanhat, eri puolilla maailmaa syntyneet temput naruilla. Sanooko teekuppi, Eiffel-torni tai kalaverkko sinulle mitään? Otapa pitkä narulenkki käteesi ja katso mitä lihasmuistisi kertoo. Voit yllättyä.
KALANVERKKO - KUN SEN OSAA!
Lisää narutemppuja www.alysion.org/figures/introkids.htm
Jos lapsi kertoo pitävänsä koulupäivissä eniten välitunneista, vastaus ei kerro koulua vieroksuvasta, vaan liikkumiseen, toimintaan ja leikkiin orientoituneesta tyypistä.
Välkälle tuli entistäkin kiiruumpi, kun kaikkiin luokkiin jaettiin taannoin välkkävälinepussit. Meidän luokan pussukasta löytyy fudis, koris, twisti, hyppis ja frisbee.
SIK-SAK SOKKELO
Lisäksi koulun isommat oppijat järjestävät Välkkäri –toimintaa eli leikittävät kolmena päivänä viikossa pitkällä välkillä nuorempiaan.
Välkällä leikki syntyy myös ilman valmisteluita ja ohjausta. Vakkarileikkejä näyttäisivät olevan ainakin kirkkis, hippaleikit ja vaklaamiset sekä kiipeily, keinuminen ja tasapainoilu. Pihalla on rakennettu käpyeläimiä ja on leikitty kotoa tuoduilla muovihepoilla.
"PARCOURIA" - PENKILTÄ VAUHTIA JA FLENGATEN KATULAMPPUUN
Omassa luokassa uusin villitys on narutemput – nämä ikivanhat, eri puolilla maailmaa syntyneet temput naruilla. Sanooko teekuppi, Eiffel-torni tai kalaverkko sinulle mitään? Otapa pitkä narulenkki käteesi ja katso mitä lihasmuistisi kertoo. Voit yllättyä.
KALANVERKKO - KUN SEN OSAA!
Lisää narutemppuja www.alysion.org/figures/introkids.htm
Jos lapsi kertoo pitävänsä koulupäivissä eniten välitunneista, vastaus ei kerro koulua vieroksuvasta, vaan liikkumiseen, toimintaan ja leikkiin orientoituneesta tyypistä.
lauantai 20. syyskuuta 2014
Kun opettaja mustekalaksi muuttui
- Sun pitäisi olla mustekala, tuumasi oppija odottaessaan vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun aloitukseen.
Ja koska open kädet olivat varatut juuri sillä hetkellä, sai oppija avun kaverilta, joka odotti vuoroaan saadakseen apua opelta ryijysolmun sotkun selvittämiseen.
Käsityötunnit - ah - nuo monikerrokselliset oppimistilanteet! Ryijysolmuja solmiessa tapahtuu vaikka mitä.
Mahdumme menninkäisten kanssa ison pöydän ääreen työskentelemään. Istumme (lue: oleilemme) puhe-etäisyydellä toisistamme - etäällä ja lähellä samaan aikaan. Ryijysolmun vääntämisen lomassa vaihtuu kuulumiset, menee lanka solmuun ja jollakin välillä myös hermo.
Ope auttaa solmut auki. Jos ope ei ehdi, niin kaveri auttaa, jos vaan viitsii, osaa ja haluaa. Joskus avun saa pyytämättä kaverilta, mikä joko helpottaa tai hermostuttaa avun saajaa, tilanteesta riippuen.
Yksi menninkäinen on keksinyt magneetin voiman. Kun neula tipahtaa lattialle, katoaa oppija maan tasoon etsimään kadonnutta neulaa taulumagneetin avulla. Siinä samalla oppija tutkii kaikki luokasta löytyvät pinnat, joihin magneetti tarttuu. Pöydän ja tuolien jalat, ovien kahvat ja terottimet – kaikki tulee testattua.
Toisinaan lattialla konttaava tutkija-menninkäinen kerää niin aktiivisesti tietoa ympäristöstään ja tarvitsee avukseen toisen menninkäisen, ettei ryijysolmuja valmistu oikeastaan mihinkään tahtiin, kun neula kilahtaa vähän väliä lattialle ja oppija magneetteineen ja apurinsa kanssa perässä.
Odotellessa voi myös lukea lukuläksyn ääneen tai vain toljottaa neula kädessä tyhjyyteen ja kuunnella hämmästyneenä keksijä-menninkäisten ideoita siitä, että opettajan pitäisi olla mustekala:
- Mustekalalla olisi yksi lonkero jokaista lasta varten. Lonkeron päässä olisi kaksi silmää, kaksi korvaa ja kaksi kättä. Sitten ope ehtisi auttaa jokaista, ideoivat menninkäiset opettajan muuttumista mustekalaksi ja saavat kannatusta kuulijoilta.
Arki on alkanut. Sen näkee, kuulee ja tuntee koulussa. Arki on hyvä asia siinä missä se tarkoittaa rullaavia rutiineja. Arjen alkaminen tarkoittaa entistä enemmän läsnäolon vaatimuksia siellä missä kasvavat ihmiset aikaansa viettävät.
Kovin inhimillisiä piirteitä toivotaan opettajalta mustekalana. Peilistäni tuijottaa yksi, ja vain yksi, mustekalan lonkeroksi tunnistettava tyyppi. Onkin onni, että inhimillisiä mustekalan lonkeroita on koko koulu täynnä, jos niin halutaan. Viimeksi tällä viikolla olen elänyt todeksi sen, että oppijan lähiaikuinen koulussa on lähin koulussa työskentelevä aikuinen.
Vaikka perusopetus onkin ryhmässä annettavaa opetusta, niin ainakin menninkäiset eli nämä pienet oppijat odottavat aikuisen ihmisen silmäparia, kuulevia korvia ja auttavia käsipareja, jotka näkisivät, kuulisivat ja auttaisivat juuri häntä. Tämä on suunnitelma, jonka lasten läsnäolo kertoo kaikille meille, jotka olemme lasten kanssa. Nuorilla tämä sama tarve ilmenee toisella tavalla. Uutiset opettajien lomautuksista pistää mietteliääksi.
Millainen onkaan mustekala, jolla menninkäisten logiikan mukaan pitäisi olla peräti 78 lonkeroa silmäpareineen, korvineen ja käsineen? – Satuolento. Tai sitten se on Vaan Ihan Tavallinen Opettaja.
torstai 11. syyskuuta 2014
Persoona liossa
Minulla on erityinen taito: osaan puhua Neposen äänellä.
En edes muistanut omaavani tätä (hieman noloa) taitoa. Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun olen edellisen kerran äännellyt Neposena, mistä erityisesti oma jälkikasvu on tyytyväinen, ettei Neposta ole kuulunut pitkään aikaan. Mutta tarvittaessa voisin varmasti hakeutua äänistuntiksi Neppajymykerhoon, jos Neponen joskus sairastuu. Ainakin omasta mielestäni olemme ääniltämme samanlaisia Neposen kanssa.
Neponen on käsinukkehahmo Pikku Kakkosessa. Voisin olla siis käsinuken sijainen..
No, tänään kuitenkin lainasin hetkeksi Neposen ääntä. Tilanne tuli itsellenikin hieman yllättäen, pyytämättä, kun käsinuken ääni tulla tupsahti ilmoille kesken tunnin. Olin luokassa hetken kahdestaan yhden oppijan kanssa, joka örisi möreällä kurkkuäänellä ja oli (ehkä) suojassa äänensä takana. Hän etsiskeli hahmollensa nimeä, ja jostakin se Neponen siihen sitten tupsahti.
Vastasin oppijalle Neposena. Pokka ei enää pitäny oppijalla ja hän facepalmasi (ei, ei oo totta!) ja kun lopetin nepostelun, hän pyysi lisää. Jää oli väliltämme rikottu, jos sitä ylipäätään oli edes ollut ja pääsimme siitä mukavien aasinsiltojen ja köysiratojen kautta uskonnon aiheeseen, rukoukseen.
Opettajan työssä lasten kanssa on päivittäin tilanteissa, joissa joutuu tekemään tilannearviota ja kyettävä reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ihmissuhdetyötä, sitähän se.
Mutta että Neponen. Eikö mitään hienompaa, tutkimuksissa hyväksi havaittua pedagogista toimintamallia olisi voinut selkäytimestäni tulla, vaan jonkun hiivatin käsinuken ääni. Selkäytimessä sekoittuu kivasti kaikki eletty elämä erottelematta sen enempää työtä tai vapaa-aikaa ja vaatii ammattitaitoa ja tilannetajua luotsata jokainen tilanne hyvin.
Tapaus Neponen on harmiton ja hauskakin (minulle sai nauraa luvan kanssa). Mutta silti jäin sitä miettimään. Neponen muistutti minua erittäin lempeällä tavalla siitä, että tässä työssä persoona on liossa.
Pitää varoa liottamasta liikoja.
En edes muistanut omaavani tätä (hieman noloa) taitoa. Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun olen edellisen kerran äännellyt Neposena, mistä erityisesti oma jälkikasvu on tyytyväinen, ettei Neposta ole kuulunut pitkään aikaan. Mutta tarvittaessa voisin varmasti hakeutua äänistuntiksi Neppajymykerhoon, jos Neponen joskus sairastuu. Ainakin omasta mielestäni olemme ääniltämme samanlaisia Neposen kanssa.
Neponen on käsinukkehahmo Pikku Kakkosessa. Voisin olla siis käsinuken sijainen..
No, tänään kuitenkin lainasin hetkeksi Neposen ääntä. Tilanne tuli itsellenikin hieman yllättäen, pyytämättä, kun käsinuken ääni tulla tupsahti ilmoille kesken tunnin. Olin luokassa hetken kahdestaan yhden oppijan kanssa, joka örisi möreällä kurkkuäänellä ja oli (ehkä) suojassa äänensä takana. Hän etsiskeli hahmollensa nimeä, ja jostakin se Neponen siihen sitten tupsahti.
Vastasin oppijalle Neposena. Pokka ei enää pitäny oppijalla ja hän facepalmasi (ei, ei oo totta!) ja kun lopetin nepostelun, hän pyysi lisää. Jää oli väliltämme rikottu, jos sitä ylipäätään oli edes ollut ja pääsimme siitä mukavien aasinsiltojen ja köysiratojen kautta uskonnon aiheeseen, rukoukseen.
Opettajan työssä lasten kanssa on päivittäin tilanteissa, joissa joutuu tekemään tilannearviota ja kyettävä reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ihmissuhdetyötä, sitähän se.
Mutta että Neponen. Eikö mitään hienompaa, tutkimuksissa hyväksi havaittua pedagogista toimintamallia olisi voinut selkäytimestäni tulla, vaan jonkun hiivatin käsinuken ääni. Selkäytimessä sekoittuu kivasti kaikki eletty elämä erottelematta sen enempää työtä tai vapaa-aikaa ja vaatii ammattitaitoa ja tilannetajua luotsata jokainen tilanne hyvin.
Tapaus Neponen on harmiton ja hauskakin (minulle sai nauraa luvan kanssa). Mutta silti jäin sitä miettimään. Neponen muistutti minua erittäin lempeällä tavalla siitä, että tässä työssä persoona on liossa.
Pitää varoa liottamasta liikoja.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
"Vuoden paras koulupäivä!"
”Vuoden paras koulupäivä!” kuvasi oppija tunnelmiaan Mikkola –päivässä lauantaina.
Sukkulaviestejä, yläkoululaisten ohjaamia liikunta- ja askartelupisteitä, kasvomaalausta, poniajelua ja pomppulinnaa. Iceheartsin jengi liikuttamassa, sammutusharjoituksia vpk:n pisteellä ja nutan avoimet ovet. Vanhempainyhdistyksen ja luokkatoimikuntien buffetteja ja kirppiksiä. Vanhempia mukana lasten ja nuorten kanssa.
Koko kylä taisi olla koulussa lauantaina – ilmankos ihmisvilinässä oli turvallinen olo ja rento tunnelma.
Liikkatunnilla juoksuharjoituksissa yksi oppija ehti bongailla myös pilviä. Sydänpilven alla harjoiteltiin tiistaina..
Pilviäkin bongailemaan ehtinyt oppija pinkoi sukkulaviestissä täysin juoksuun keskittyen - ja lujaa! Kannustusjoukko hurrasi rytmikkäästi koko joukkueen voittoon.
Koulupäivä kun on, niin tarjolla oli myös ruokaa oppijoille.
Pop-up
Päivän aikana oli havaittavissa siellä täällä keskustelupisteitä, kun vaikkapa buffetin liepeillä tai pomppulinnaan oppijan odotellessa omaa vuoroa, oli helppo kohdata toinen ihminen.
Oppijoiden oma juoksurata syntyi paikkaan, joka suorastaan kutsui juoksemaan ympyrää. Siinä samalla me aikuiset saatoimme jutella.
Päivän päätteeksi omassa luokassa syntyi kuvispiste lasten ja aikuisten kanssa. Piirtämisen lomassa oli myös mukava jutella.
Niin, mutta miksi Mikkola-päivä on paras koulupäivä. Siihen vastauksen saan oppijalta:
- No kun tänään saa kulkea ympäriinsä eri paikoissa eikä sisällä tarvitse ottaa kenkiä pois. Onko tää päivä taas vuoden päästä?
Mikkola –päivä on hieno tapahtuma ja perinne.
Sukkulaviestejä, yläkoululaisten ohjaamia liikunta- ja askartelupisteitä, kasvomaalausta, poniajelua ja pomppulinnaa. Iceheartsin jengi liikuttamassa, sammutusharjoituksia vpk:n pisteellä ja nutan avoimet ovet. Vanhempainyhdistyksen ja luokkatoimikuntien buffetteja ja kirppiksiä. Vanhempia mukana lasten ja nuorten kanssa.
Koko kylä taisi olla koulussa lauantaina – ilmankos ihmisvilinässä oli turvallinen olo ja rento tunnelma.
Liikkatunnilla juoksuharjoituksissa yksi oppija ehti bongailla myös pilviä. Sydänpilven alla harjoiteltiin tiistaina..
Pilviäkin bongailemaan ehtinyt oppija pinkoi sukkulaviestissä täysin juoksuun keskittyen - ja lujaa! Kannustusjoukko hurrasi rytmikkäästi koko joukkueen voittoon.
Koulupäivä kun on, niin tarjolla oli myös ruokaa oppijoille.
Pop-up
Päivän aikana oli havaittavissa siellä täällä keskustelupisteitä, kun vaikkapa buffetin liepeillä tai pomppulinnaan oppijan odotellessa omaa vuoroa, oli helppo kohdata toinen ihminen.
Oppijoiden oma juoksurata syntyi paikkaan, joka suorastaan kutsui juoksemaan ympyrää. Siinä samalla me aikuiset saatoimme jutella.
Päivän päätteeksi omassa luokassa syntyi kuvispiste lasten ja aikuisten kanssa. Piirtämisen lomassa oli myös mukava jutella.
Niin, mutta miksi Mikkola-päivä on paras koulupäivä. Siihen vastauksen saan oppijalta:
- No kun tänään saa kulkea ympäriinsä eri paikoissa eikä sisällä tarvitse ottaa kenkiä pois. Onko tää päivä taas vuoden päästä?
Mikkola –päivä on hieno tapahtuma ja perinne.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Vanhempainiltaa!
- Mitä sun mukissa lukee? Mistä oot saanu sen? kysyy oppija luokassa nähdessään pöydälle jääneen mukini.
Kerron saaneeni mukin pari vuotta sitten yhdeltä oppijalta, ja luen mukissa olevan tekstin oppijoille ääneen:
Elämässä on unelmia, ja opettajat auttavat tekemään niistä totta!
- Ei varmasti pidä paikkaansa! kuuluu spontaani vastaus kysyjältä. - Ei opettajat niistä unelmista totta tee. Vai mitä? ja kääntää katseensa vierustoverin puoleen saadakseen varmistuksen tiedolleen. Vierustoveri ei ihan vielä tiedä, mistä puhutaan, mutta kuuntelee tarkkaan kun kysyjä jatkaa:
- Kyllä se on vanhemmat, jotka ne lelut ostaa - ei opettaja. Eiks nii?
Nyt vierustoverikin on kärryillä ja on ehdottoman samaa mieltä ikätoverinsa kanssa.
Ja minä myös, olen niin samaa mieltä oppijoiden kanssa.
TÄLLÄ VIIKOLLA koulussamme pidettiin kaikkien alkuopetusluokkien vanhempainillat. Omassa luokassa oppijat askartelivat vanhempainiltaa varten kortin, tervehdyksen kera, yllätyksenä omille vanhemmilleen. Kortti jemmattiin omaan pulpettiin, joka oli ensin siivottu. Oppijoita jännitti etukäteen, löytävätkö äidit ja isät varmasti kortin pulpetin kätköistä.
Vanhempainillassa jokainen kortti löytyi. Illan aikana vanhemmat tekivät lapsillensa yllärinä kortin, joka vastaavasti piilotettiin pulpettiin. (Ja käytiin siinä vanhempainillassa joitakin asioitakin läpi, mutta ne ovat tässä jutussa sivuseikka.) Voi sitä riemua, kun seuraavana aamuna kerroin lapsille, että pulpetissa odottaa yllätys! Lapset penkoivat pulpettiaan: jokainen lapsi sai omalta vanhemmalta (tai vanhemmilta) postia! Korttia tutkailtiin moneen otteeseen päivän aikana.
EN ARVANNUT etukäteen, miten tärkeä juttu tämä postin vaihto oli lapsille. Aivan kuin vanhempien ja opettajan välinen yhteistyö olisi konkretisoitunut oppijoille. Silmät loistaen oppijat kuuntelivat illan kulkua siitä, kun vanhemmat olivat etsineet yllätystään (ja samalla ihastelevat siistiä pulpettia!) ja kuinka he olivat askarrelleet kortteja. Tällainen kokemus helpottaa yhteistyötä entisestään, kun oppija tajuaa aikuisten olevan samassa veneessä: kaikki toimivat lapsen parhaaksi.
ALKUOPETUSIKÄINEN LAPSI haluaa nähdä ja kuulla, että vanhemmat ovat hänestä ylpeitä. Oppija haluaa näyttää vanhemmille, että osaa asioita ja samalla haluaa kuitenkin kaiken tuen. Oppija haluaa toimia oikein. Oppija on lapsi, joka haluaa tulla hyväksytyksi. Lapsi ilmaisee kyllä toiveensa ja tarpeensa, mutta usein ilmaisussa on jonkinlainen salaus päällä. Lapsen joskus hapuilevan ilmaisun salakoodin purkamiseen tarvitaan vanhempien lisäksi kaikkia meitä aikuisia.
Vaikka vanhemman paikka on silti ihan spesiaali (eikä mikään uutinen) - auttaahan se niissä unelmien toteuttamisessa.. :)
Vanhempainillan jälkeen sateenkaari taivaalla koulun lähellä kertoo, että Täällä On Aarteita..
Kerron saaneeni mukin pari vuotta sitten yhdeltä oppijalta, ja luen mukissa olevan tekstin oppijoille ääneen:
Elämässä on unelmia, ja opettajat auttavat tekemään niistä totta!
- Ei varmasti pidä paikkaansa! kuuluu spontaani vastaus kysyjältä. - Ei opettajat niistä unelmista totta tee. Vai mitä? ja kääntää katseensa vierustoverin puoleen saadakseen varmistuksen tiedolleen. Vierustoveri ei ihan vielä tiedä, mistä puhutaan, mutta kuuntelee tarkkaan kun kysyjä jatkaa:
- Kyllä se on vanhemmat, jotka ne lelut ostaa - ei opettaja. Eiks nii?
Nyt vierustoverikin on kärryillä ja on ehdottoman samaa mieltä ikätoverinsa kanssa.
Ja minä myös, olen niin samaa mieltä oppijoiden kanssa.
TÄLLÄ VIIKOLLA koulussamme pidettiin kaikkien alkuopetusluokkien vanhempainillat. Omassa luokassa oppijat askartelivat vanhempainiltaa varten kortin, tervehdyksen kera, yllätyksenä omille vanhemmilleen. Kortti jemmattiin omaan pulpettiin, joka oli ensin siivottu. Oppijoita jännitti etukäteen, löytävätkö äidit ja isät varmasti kortin pulpetin kätköistä.
Vanhempainillassa jokainen kortti löytyi. Illan aikana vanhemmat tekivät lapsillensa yllärinä kortin, joka vastaavasti piilotettiin pulpettiin. (Ja käytiin siinä vanhempainillassa joitakin asioitakin läpi, mutta ne ovat tässä jutussa sivuseikka.) Voi sitä riemua, kun seuraavana aamuna kerroin lapsille, että pulpetissa odottaa yllätys! Lapset penkoivat pulpettiaan: jokainen lapsi sai omalta vanhemmalta (tai vanhemmilta) postia! Korttia tutkailtiin moneen otteeseen päivän aikana.
EN ARVANNUT etukäteen, miten tärkeä juttu tämä postin vaihto oli lapsille. Aivan kuin vanhempien ja opettajan välinen yhteistyö olisi konkretisoitunut oppijoille. Silmät loistaen oppijat kuuntelivat illan kulkua siitä, kun vanhemmat olivat etsineet yllätystään (ja samalla ihastelevat siistiä pulpettia!) ja kuinka he olivat askarrelleet kortteja. Tällainen kokemus helpottaa yhteistyötä entisestään, kun oppija tajuaa aikuisten olevan samassa veneessä: kaikki toimivat lapsen parhaaksi.
ALKUOPETUSIKÄINEN LAPSI haluaa nähdä ja kuulla, että vanhemmat ovat hänestä ylpeitä. Oppija haluaa näyttää vanhemmille, että osaa asioita ja samalla haluaa kuitenkin kaiken tuen. Oppija haluaa toimia oikein. Oppija on lapsi, joka haluaa tulla hyväksytyksi. Lapsi ilmaisee kyllä toiveensa ja tarpeensa, mutta usein ilmaisussa on jonkinlainen salaus päällä. Lapsen joskus hapuilevan ilmaisun salakoodin purkamiseen tarvitaan vanhempien lisäksi kaikkia meitä aikuisia.
Vaikka vanhemman paikka on silti ihan spesiaali (eikä mikään uutinen) - auttaahan se niissä unelmien toteuttamisessa.. :)
Vanhempainillan jälkeen sateenkaari taivaalla koulun lähellä kertoo, että Täällä On Aarteita..
keskiviikko 20. elokuuta 2014
NOU HÄTÄ!
Nou hätä! hokee tyyppi luokassa. Yksi oppija kysyi jo eilen hokijalta, miksi tämä toistaa jatkuvasti ”Nou hätä!” . Ja mitä se edes tarkoittaa?
Sama fingliksen puhuminen jatkui tänään. Oppija laski yhteen kaikki hokijan lausumat nou hädät ja sai tulokseksi yksitoista, kaikki vajaan tunnin aikana.
Puhutaan joko suomea tai englantia, ja mieluummin tietenkin suomea, koska ollaan suomenkielisessä koulussa, mutta ei sekoiteta kieliä. Eikä se auta, vaikka väliin sanoo englanniksi: ”Aa jyy redi?”, niin kuin tänään hokija yritti sanomisellaan pitää suomen ja englannin kielet erillään.
Kielenhuolto on alkanut luokassa oppijoiden tutkaillessa hokijan sanavarastoa. Ja koska hokija on allekirjoittanut itse, voin vain olla tyytyväinen, että kieliasuni on yhtä tarkan syynin alla kuin asuvalintanikin.
Nou hätä! -tunti
Eilen aloitimme ompelukäsityön. Ensimmäisenä tavoitteena jokaisella oli saada solmu langan päähän ja pujotettua lanka neulansilmän läpi. Monta onnistumista ja vain muutamia nou hätä –kommenttejani. Ompeluvaiheeseen päästyä, lanka irtosi välillä neulasta, lanka rispaantui pujotellessa sitä uudestaan neulansilmään ja ylimääräisiä solmuja ilmaantui lankaan, ja mitä kaikkea ompelussa tuleekaan vastaan, sai aikaan oppijoissa ymmärrettävää tuskastumista.
Apua olisi haluttu tietenkin heti. Tarkoitan ihan heti. Siihen kohtaan tulin sanoneeksi (ilmeisesti aika monta kertaa): Nou hätä! Autan sinua kohta. Joudut odottamaan vähän aikaa.
Siinä nou hätä –kommentin ja avun saamisen välissä ehdimme juttelemaan monta asiaa ja analysoiduksi tuli myös tapani aivastaa kovaa (aivastelin eilen jatkuvasti), jaoimme muutaman muiston Muumeista ja tietenkin siinä sitten kerroin, mitä nou hätä tarkoittaa.
Ei hätää, kaikki on ihan hyvin. Malta vähän. Apua tulee, eikä haittaa, jos joudut vähän odottamaan.
Ja mikä parasta, open apua odotellessa kaverin avun sai mukavasti liikkeelle.
Sama fingliksen puhuminen jatkui tänään. Oppija laski yhteen kaikki hokijan lausumat nou hädät ja sai tulokseksi yksitoista, kaikki vajaan tunnin aikana.
Puhutaan joko suomea tai englantia, ja mieluummin tietenkin suomea, koska ollaan suomenkielisessä koulussa, mutta ei sekoiteta kieliä. Eikä se auta, vaikka väliin sanoo englanniksi: ”Aa jyy redi?”, niin kuin tänään hokija yritti sanomisellaan pitää suomen ja englannin kielet erillään.
Kielenhuolto on alkanut luokassa oppijoiden tutkaillessa hokijan sanavarastoa. Ja koska hokija on allekirjoittanut itse, voin vain olla tyytyväinen, että kieliasuni on yhtä tarkan syynin alla kuin asuvalintanikin.
Nou hätä! -tunti
Eilen aloitimme ompelukäsityön. Ensimmäisenä tavoitteena jokaisella oli saada solmu langan päähän ja pujotettua lanka neulansilmän läpi. Monta onnistumista ja vain muutamia nou hätä –kommenttejani. Ompeluvaiheeseen päästyä, lanka irtosi välillä neulasta, lanka rispaantui pujotellessa sitä uudestaan neulansilmään ja ylimääräisiä solmuja ilmaantui lankaan, ja mitä kaikkea ompelussa tuleekaan vastaan, sai aikaan oppijoissa ymmärrettävää tuskastumista.
Apua olisi haluttu tietenkin heti. Tarkoitan ihan heti. Siihen kohtaan tulin sanoneeksi (ilmeisesti aika monta kertaa): Nou hätä! Autan sinua kohta. Joudut odottamaan vähän aikaa.
Siinä nou hätä –kommentin ja avun saamisen välissä ehdimme juttelemaan monta asiaa ja analysoiduksi tuli myös tapani aivastaa kovaa (aivastelin eilen jatkuvasti), jaoimme muutaman muiston Muumeista ja tietenkin siinä sitten kerroin, mitä nou hätä tarkoittaa.
Ei hätää, kaikki on ihan hyvin. Malta vähän. Apua tulee, eikä haittaa, jos joudut vähän odottamaan.
Ja mikä parasta, open apua odotellessa kaverin avun sai mukavasti liikkeelle.
perjantai 15. elokuuta 2014
Toisen luokan kansalainen
Kaikki on ennallaan ..
- Onko sun mekko sen takia kirjava, että me taas tunnistetaan sut? kysyy oppija minulta ensimmäisenä koulupäivänä kesäloman jälkeen ja jatkaa..
- Niin kuin silloin, kun oltiin ekalla, sulla oli se värikäs haalari ekana koulupäivänä, ja oli koko viikon.
Ensimmäinen koulupäivä on piirtynyt tarkasti oppijan mieleen, vaikka siita on jo vuosi aikaa.
.. ja mikään ei ole niin kuin ennen
Niin. Ilmeisesti myös tokaluokkalainen näkee, kuulee ja muistaa kaiken - ei ehkä aina sitä, mitä minä olin suunnitellut, mutta oman kasvun suunnitelman mukaan.
Kesä eikä mikään tauko pyyhi pysyviä muistijälkiä. Oppija aistii kaiken.
- Vaikuttavaa.
Monessa oppikirjassa viitataan luokkatasoon laittamalla kirjan nimen perään numero. Oppijat keskustelivat uusien (kierrätettyjen) kirjojen ääressä tutkaillen kannen numeroa kaksi ja päättelivät, että ensi vuonna kannessa komeilee numero kolme, sitten neljä, viisi jatkaen numerosarjaa pitkälle, ja lopuksi totesivat:
- Sitten lopulta me ollaan jo aikuisia!
Ajan kuluminen tuntuu joskus juuri tuolta - vuodet vain vilisevät ohi numerosarjana.
Eka kouluviikko.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Lähikoulusta on lyhyt matka kesälomalle
Seison koulun ulko-ovella, siirryn rappuselta muutaman askeleen pihalle päin, että näen varmasti vielä jokaisen.
Siellä ne menevät – koko joukko samaan suuntaan, muutama vanhempi seuranaan. Todistus on ekaluokkalaisen kädessä, askel on kepeä. Hameen helmat heiluvat menninkäisellä, jolla hame on. Pyöräilevä menninkäinen hyppää menopelinsä selkään ja tavoittaa muun joukon.
Koulun parkkipaikan kulmalla menninkäisistä uninen kääntyy vielä ympäri: viimeiset vilkutukset oven suuntaan. Vilkutan takaisin.
Loputtomiin ei voi matkustaa ensimmäisessä luokassa. Elokuussa matka jatkuu toisen luokan kansalaisena. Seura on silloinkin ihan priimaa, kun menninkäiset palaavat takaisin kouluun kesänsä kanssa. Tuolloin he valloittavat koulurakennuksen - ja kanssaihmisten sydämiä - tokaluokkalaisina.
Oppijat, menninkäiset, ovat lomansa ansainneet.
Siellä ne menevät – koko joukko samaan suuntaan, muutama vanhempi seuranaan. Todistus on ekaluokkalaisen kädessä, askel on kepeä. Hameen helmat heiluvat menninkäisellä, jolla hame on. Pyöräilevä menninkäinen hyppää menopelinsä selkään ja tavoittaa muun joukon.
Koulun parkkipaikan kulmalla menninkäisistä uninen kääntyy vielä ympäri: viimeiset vilkutukset oven suuntaan. Vilkutan takaisin.
Loputtomiin ei voi matkustaa ensimmäisessä luokassa. Elokuussa matka jatkuu toisen luokan kansalaisena. Seura on silloinkin ihan priimaa, kun menninkäiset palaavat takaisin kouluun kesänsä kanssa. Tuolloin he valloittavat koulurakennuksen - ja kanssaihmisten sydämiä - tokaluokkalaisina.
Oppijat, menninkäiset, ovat lomansa ansainneet.
perjantai 30. toukokuuta 2014
Hyvästit vain Aapisille!
Lukuvuoden päättyessä
Olen liikuttanut nihkeää rättiä pöydällä ja kaapin hyllyllä
– olen vain siivonnut.
Olen pakannut luokan kaapeista kirjoja muuttolaatikkoon ja kantanut laatikon uuteen luokkaan käytävällä kulman takana
– olen vain siirtänyt tavaroita.
En ole aloittamassa mitään enkä lopettamassa sitäkään vähää.
Olen siinä samassa muutoksessa kuin
talvisena maanantaiaamuna bussissa töihin menossa
– kaikki on ihan hyvin, ennallaan
ja siltikin ihan toisin.
Oppija, elokuussa tavataan.
Koulu on.
.jpg)
torstai 29. toukokuuta 2014
Pala lukuvuotta
Näyttämö on vielä pimeänä. Ensimmäisen ohjelmanumeron esiintyjät kompastelevat aloituspaikoilleen lavalle odottamaan pienten tiimin kevätjuhlien kenraaliharjoitusten alkamista.
Muut tiimin luokat valuvat hiljalleen saliin aikuistensa johdolla. Heitä odotellessa lavalla ehditään sopimaan tappelu, joka kehkeytyi kahden kaveruksen kesken matkalla luokasta saliin. Sen verran tuore on riita, että pikasopu onnistuu.
Näyttämö valaistaan ja se herättää suurimman osan lavalla odottavista esiintyjistä: hei, yleisö on paikalla, nyt jännittää! Keskustelukerholaisille pitää käydä erikseen kertomassa, että kenraali on ihan kohta täällä eikä enää voi kaivella nenää tai kutittaa kaveria. Yksi sanoo, että jännittää ja yrittää piiloutua paitansa alle. Kukaan ei yritä kuitenkaan karata.
Esiintymisjännitys kuuluu asiaan ja saa ihmeitä aikaan.
Yleisö istuu paikoillaan ja kenraaliharjoitus voi alkaa.
Ihme on se, että esiintymismusiikin ensitahdista alkaen lavalla tapahtuu jotakuinkin sovittuja asioita, sovitussa järjestyksessä. Lavan reunalta peukutan sen minkä kerkeän hänelle, jonka katse hakee varmistusta – ja silmät loistavat onnistumisesta ja ilosta. Toinen aikuinen johtaa koko pakettia, että homma toimii niin kuin pitää. Yhtään ylimääräistä katoamistemppua lavalla ei enää nähdä, vaikka harjoitusten perusteella siihenkin on varauduttu.
Roolit vaihtuvat vuorotellen, kun ryhmä toisensa jälkeen vaihtaa yleisöstä esiintyjäksi. Lapsen näköistä ja kokoista ohjelmaa seurataan yleisössä innostuneena ja kannustaen. Esiintymisjännitys purkautuu oman suorituksen jälkeen yleisössä välillä holtittomana nauruna tai puheripulina. Yhteislaulu tempaa kuitenkin mukaansa jokaisen vähintäänkin tuttuihin kertosäkeisiin.
Tuttu alkaa olla myös keväinen biisi, joka alkaa sanoilla Jo joutui armas aika.
mihin sinulla on kiire / mihin olet menossa /
siellä on leijona nälkäinen ja vihaMbio Za Niniinen /
ja me lauletaan / ja me lauletaan /
ole iloinen vain / ole iloinen vain /
Arnold Chiwalala san.&säv.&sov.: Mbio Za Nini
levyllä WITO; Arnold Chiwalala Band
Muut tiimin luokat valuvat hiljalleen saliin aikuistensa johdolla. Heitä odotellessa lavalla ehditään sopimaan tappelu, joka kehkeytyi kahden kaveruksen kesken matkalla luokasta saliin. Sen verran tuore on riita, että pikasopu onnistuu.
Näyttämö valaistaan ja se herättää suurimman osan lavalla odottavista esiintyjistä: hei, yleisö on paikalla, nyt jännittää! Keskustelukerholaisille pitää käydä erikseen kertomassa, että kenraali on ihan kohta täällä eikä enää voi kaivella nenää tai kutittaa kaveria. Yksi sanoo, että jännittää ja yrittää piiloutua paitansa alle. Kukaan ei yritä kuitenkaan karata.
Esiintymisjännitys kuuluu asiaan ja saa ihmeitä aikaan.
Yleisö istuu paikoillaan ja kenraaliharjoitus voi alkaa.
Ihme on se, että esiintymismusiikin ensitahdista alkaen lavalla tapahtuu jotakuinkin sovittuja asioita, sovitussa järjestyksessä. Lavan reunalta peukutan sen minkä kerkeän hänelle, jonka katse hakee varmistusta – ja silmät loistavat onnistumisesta ja ilosta. Toinen aikuinen johtaa koko pakettia, että homma toimii niin kuin pitää. Yhtään ylimääräistä katoamistemppua lavalla ei enää nähdä, vaikka harjoitusten perusteella siihenkin on varauduttu.
Roolit vaihtuvat vuorotellen, kun ryhmä toisensa jälkeen vaihtaa yleisöstä esiintyjäksi. Lapsen näköistä ja kokoista ohjelmaa seurataan yleisössä innostuneena ja kannustaen. Esiintymisjännitys purkautuu oman suorituksen jälkeen yleisössä välillä holtittomana nauruna tai puheripulina. Yhteislaulu tempaa kuitenkin mukaansa jokaisen vähintäänkin tuttuihin kertosäkeisiin.
Tuttu alkaa olla myös keväinen biisi, joka alkaa sanoilla Jo joutui armas aika.
mihin sinulla on kiire / mihin olet menossa /
siellä on leijona nälkäinen ja vihaMbio Za Niniinen /
ja me lauletaan / ja me lauletaan /
ole iloinen vain / ole iloinen vain /
Arnold Chiwalala san.&säv.&sov.: Mbio Za Nini
levyllä WITO; Arnold Chiwalala Band
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Konsertti Icehearts-toiminnan hyväksi perjantaina 23.5.!
Musiikki tekee hyvää! Perjantaina 23.5. klo 19 Lumossa konsertoidaan Icehearts -toiminnan hyväksi. Konsertissa kuullaan Mikkolan koulun musaluokkien lisäksi myös muita artisteja.
Hyvä Mikkolan koulu ja Suomen Icehearts ry konsertin järjestämisestä!
Kyllä hyvän tekeminen helppoa - ja kivaakin vielä. Lippuja konserttiin voit tiedustella Lippupalvelusta, katso lisää linkistä.
Tukikonsertti Icehearts-toiminnan hyväksi
Hyvä Mikkolan koulu ja Suomen Icehearts ry konsertin järjestämisestä!
Kyllä hyvän tekeminen helppoa - ja kivaakin vielä. Lippuja konserttiin voit tiedustella Lippupalvelusta, katso lisää linkistä.
Tukikonsertti Icehearts-toiminnan hyväksi
tiistai 20. toukokuuta 2014
Runsasta satoa korjataan viimeseen päivään saakka - ilolla!
Luokan seinien harmaa väri paljastuu alta, kun seiniä riisutaan oppijoiden töistä. Syksyllä kukaan oppijoistani ei kysellyt kuulakärkikynällä kirjoitettujen erilaisten pienten tekstien ja puumerkkien perään, joita löytyy sieltä täältä luokan seiniltä, tyyliin I was here. Nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin, oppija kysyy, miksi seinään on kirjoitettu myös ruma sana. Niin - ollaan opittu lukemaan.
Pulpettia siivotessa tavarakätköjen alta paljastuu pulpetin pohja ja monta aarretta löytyy uudestaan. Näin tapahtuu keräilijämenninkäisille ja he joutuvat kuljettamaan tavarat kotiin useana eri päivänä.
Organisoijamenninkäiset sitä vastoin pitävät ja ovat pitäneet koko lukuvuoden tavarat pulpeteissaan pinoissa koon mukaan. Pulpetissa ei ole mitään turhaa, ainakaan menninkäisen mielestä. Tavaran kuljetus hoituu kevyemmällä kalustolla: yksi pussi riittää kuljetukseen.
Minun työpöytäni sisältö kulkee kolmessa laukussa. Siinä syy pöytäpinnan tyhjyyteen. Erona menninkäisiin, minä kuljetan tavaroita edes takaisin kodin ja koulun välillä, mitään en näytä jättävän minnekään, korkeintaan hukka nimiseen paikkaan!
Minulla on vielä paljon opittavaa menninkäisiltä.
Luokkatila on palaamassa alkuasetelmiin – kaikki näyttää hiljalleen siltä, kuin viimeksi elokuussa. Seinäpinnat näkyvät ja pulpettien kannet saa taas kiinni. Luokka on pian muuttovalmis. Mitään ei ole tarttunut seiniin tästä vuosikerrasta, lukuun ottamatta sinnarin jämiä ja menninkäisten iloa. Seinät kuiskaavat: We were here!
Pulpettia siivotessa tavarakätköjen alta paljastuu pulpetin pohja ja monta aarretta löytyy uudestaan. Näin tapahtuu keräilijämenninkäisille ja he joutuvat kuljettamaan tavarat kotiin useana eri päivänä.
Organisoijamenninkäiset sitä vastoin pitävät ja ovat pitäneet koko lukuvuoden tavarat pulpeteissaan pinoissa koon mukaan. Pulpetissa ei ole mitään turhaa, ainakaan menninkäisen mielestä. Tavaran kuljetus hoituu kevyemmällä kalustolla: yksi pussi riittää kuljetukseen.
Minun työpöytäni sisältö kulkee kolmessa laukussa. Siinä syy pöytäpinnan tyhjyyteen. Erona menninkäisiin, minä kuljetan tavaroita edes takaisin kodin ja koulun välillä, mitään en näytä jättävän minnekään, korkeintaan hukka nimiseen paikkaan!
Minulla on vielä paljon opittavaa menninkäisiltä.
Luokkatila on palaamassa alkuasetelmiin – kaikki näyttää hiljalleen siltä, kuin viimeksi elokuussa. Seinäpinnat näkyvät ja pulpettien kannet saa taas kiinni. Luokka on pian muuttovalmis. Mitään ei ole tarttunut seiniin tästä vuosikerrasta, lukuun ottamatta sinnarin jämiä ja menninkäisten iloa. Seinät kuiskaavat: We were here!
tiistai 13. toukokuuta 2014
Lappu luukussa
OLEME SYÖM
ÄSÄ KAIKI TULE SINÄKIN KITOS
Ravintolan mainoslause? Voisi olla. Tänään kuitenkin teksti komeili käsin kirjoitetussa lapussa kurkistusluukussa luokan ovessa.
.jpg)
Jos joukosta puuttuva oppija sittenkin tulee kouluun.. Ja hän huomaa lapun, lukee sen niin osaa tulla oikeaan paikkaan. Lappu kiinnitetään sinnarilla ikkunaan ja luukku kiinni. Tekstin sanat on kirjoitettu pötköön upein tikkukirjaimin.
Lappu kertoo olennaisen tästä lukuvuodesta.
Kirjoittamalla voi välittää viestejä ja vaikuttaa. (Tekstissä on tietoa enemmän kuin Allu-testissä.)
Syömään menee kaikki, joka päivä - tule sinäkin. Syömisen lomassa opitaan olemaan ihmisiksi ja jutellaan. Kaverin läsnäolo noteerataan, poissaolijan perään kysellään. Osaamme olla kohteliaita, kiitos kuuluu sanavarastoomme.
ÄSÄ KAIKI TULE SINÄKIN KITOS
Ravintolan mainoslause? Voisi olla. Tänään kuitenkin teksti komeili käsin kirjoitetussa lapussa kurkistusluukussa luokan ovessa.
.jpg)
Jos joukosta puuttuva oppija sittenkin tulee kouluun.. Ja hän huomaa lapun, lukee sen niin osaa tulla oikeaan paikkaan. Lappu kiinnitetään sinnarilla ikkunaan ja luukku kiinni. Tekstin sanat on kirjoitettu pötköön upein tikkukirjaimin.
Lappu kertoo olennaisen tästä lukuvuodesta.
Kirjoittamalla voi välittää viestejä ja vaikuttaa. (Tekstissä on tietoa enemmän kuin Allu-testissä.)
Syömään menee kaikki, joka päivä - tule sinäkin. Syömisen lomassa opitaan olemaan ihmisiksi ja jutellaan. Kaverin läsnäolo noteerataan, poissaolijan perään kysellään. Osaamme olla kohteliaita, kiitos kuuluu sanavarastoomme.
lauantai 10. toukokuuta 2014
Nyt ku
avaan työpaikan ulko-oven, käytävän seinustalla seisoskelee yläkoululaisia odottamassa koulun alkamista. Tervehdin. Saan vastauksen niiltä, joita korvakuulokkeiden välityksellä tuleva input ei ole vienyt mennessään. – Ihanan aamu-unista jengiä kellon ollessa himpun vaille kahdeksan.
Jatkan käytävää kohti opehuonetta. Matkan varrella tervehdin kouluisäntää lasikopissaan. Vastaus on tuttu pään nyökkäys ja huulilta voin lukea moi.
Opehuoneessa tuoksuu tuore kahvi. Eteisessä vedän lilan työasun ylleni. Vähän niin kuin lääkäri pukee valkoisen takkinsa, mutta ei yhtään sinne päinkään. Vaihdan ulkokengät pinkkeihin feikkikrokseihin. Tervehdin työkavereita: moi! huomenta!
Viimeistään kellon soidessa suuntaan toista pitkää käytävää pitkin luokkaani. Saan innokkaan vastaanoton, kun parvi menninkäisiä lentää vastaan halatakseen minua (ekalla luokalla työskentelemisen iloja, ei sen kummempaa). Menninkäiset ovat ilmeisesti lyhytmuistisia tai muuten vaan läheisyyteen taipuvaisia, koska halausrituaali toistuu usein myös välituntien jälkeen. Joka päivä.
Päivän ensimmäisen halauksen yhteydessä saan seikkaperäisen selvityksen tapahtumista ennen koulun alkamista koulun pihalta. Selvityksessä Minä niminen hahmo on toiminut sovittujen sääntöjen mukaan. Ja jos on töpeksitty, niin silloin Se tai Toi on ollut asialla.
Menninkäisillä on olemassa ihan oma kysymyspatteristonsa niitä tilanteita varten, jos en heti, siis ihan heti kellojen soitua ilmaannu opehuoneesta kohti omaa luokkaa. Silloin menninkäiset muuttuvat toimittajiksi tiukkoine kysymyksineen. Miksi et tullut heti kun kello soi? on kysymyksistä helpommasta päästä.
Virallisesti työni alkaa vasta nyt, kun koulun kello on soinut. Oppiainejaollisesti koulupäivässä olisi vuorossa matikkaa.
No. Nythän on kuitenkin niin, että alkavan tunnin sisältö, jonka tässä tapauksessa pitäisi liittyä matikkaan, riippuu kirjaimellisesti menosta koulussa, kotona ja ties missä ENNEN kyseistä oppituntia.
Ensin täytyy kartoittaa mikä on oppijan fiilis: mitä kuuluu?, sitten siinä samalla yritetään houkuttaa oppimisen äärelle sekä oppijat että itseni. Vieläpä ilon kautta, niin päästäisiin paremmin flow-kokemuksiin.
Viimeiset kaksi vuotta peräkkäin olen opettanut kahta keskenään hyvin eri tyyppistä ekaluokan ryhmää. Yksi piirre näitä oppijoita kuitenkin yhdistää, ja se on tatuoitunut mieleeni: nyt ku.
Menninkäiset ovat nytku kansaa.
Menninkäiset elävät samaan aikaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, joskin tulevaisuutta he eivät ymmärrä samalla tavalla kuin me aikuiset. Menninkäisille tulevaisuus on jo nyt. Se mitä teet nyt, teet tulevaisuudelle.
Jos Minän ajatukset ovat tilanteessa, joka Minän mielestä on tyystin Sen syytä ja Toi kiusasi, on alkuperäinen oppimistilanne juuri sillä hetkellä katkolla. Tai sanotaanko niin, että matematiikan oppimistilanne muuttui hetkeksi sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimistilanteeksi.
Opettajan työ on oppijan oppimisen esteiden tunnistamista, niiden tunnustamista, raivaamista ja madaltamista, varmistamista, ettei uusia esteitä rakenneta ja rakennu.
Opettajan työ on oppimisen ilon virittämistä, oppimisen mahdollistamista ja varsinaiseen oppimiseen eri oppiaineissa sukeltamista. Kaikkea lueteltua jopa samanaikaisesti, ja ennen kaikkea yhteistyössä muiden aikuisten ja oppijoiden kanssa.
Sitku..
Sinä, joka olet mukana tekemässä päätöksiä koulujen ja opetuksen tulevaisuudesta rahan, ihmisten tai suunnitelmien muodossa, muistathan nytku-menninkäiset. Koska aikuisten työ lasten ja nuorten kanssa on myös toivon ylläpitämistä, tässä ja nyt.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Tietoisuus
Luulin olevani korvaamaton. No joo, olenhan minä. Sinäkin olet.
Mutta sillai arkisesti korvaamaton. Luulin, että maailma, tai vähintäänkin koulu, tai ainakin yhden luokan pyöriminen pysähtyy, jos minä en ole paikan päällä sitä pyörittämässä. Vesilasitesti kertoi totuuden, vaikka hetken olin näkeväni vedessä pienehkön kuopan etusormen upottamisen jäljiltä.
Ja koska en pode mitään vakavaa, ainoastaan vasemman käden toimimattomuutta ja ajoittaista särkyä, pää oli suuntaamassa kovaa vauhtia työpaikalle ja muihin arkiaskareisiin. Viimeinen sana oli liioittelua - lääkärin haastattelussa tulin tietoiseksi arkipuuhistanikin.
Ehdin käydä mielessäni läpi tekemättömien töiden listan, jonka olemassaolosta tulin tietoiseksi juuri sillä sekunnilla, kun totesin, että töihin ei ole menemistä käden kanssa.
Lääkäri tenttasi tekemisiäni viikonlopun ajalta saadakseen selvyyttä, missä olen saanut olkavarren hermon jumiin. Mitä ihmettä ihmiset tekevät viikonloppuisin? mietin, kun lääkäri tykitti kysymyksillään. Oletko tehnyt kotihommia? Siivonnut? Imuroinut? Haravoinut? Pessyt ikkunoita? kyseli lääkäri. Pyörittelin päätäni ei sanan vakuudeksi sitä mukaa kun kysymys saavutti tajuntani.
"Tai sitten se johtuu siitä, että et ole tehnyt mitään niistä hommista." totesi lääkäri lopulta lueteltuaan ensin kaikki olemassa olevat kotihommat. Nauroimme molemmat. Huumorintajuinen lääkäri. Ja niin oikeassa tehtyjen kotitöiden suhteen.
Hetken hengähdettyäni ja huolimatta pään sisällä olevasta tekemättömien töiden listasta, minut valtaa kuitenkin rauhoittava tietoisuus. Tietoisuus, joka pohjaa omiin kokemuksiin ja havaintoihin lukuvuoden varrelta, että työyhteisö kantaa. Työyhteisö on paljon enemmän kuin yksilöidensä summa. Se on ihmisiä ja toimivia rakenteita. Kyllä ne pärjää loppuviikon ilman minua.
Kirjoittaminen onnistuu yhdelläkin kädellä, joten seuraava jumi löytyy oikeasta kädestä. Sitä ja muita jumeja hoidetaan sitten kun... meinasin sanoa, että kesälomalla. Vaan enpäs sanokaan. Jumi hoidetaan just silloin, kun on sen aika.
Mutta sillai arkisesti korvaamaton. Luulin, että maailma, tai vähintäänkin koulu, tai ainakin yhden luokan pyöriminen pysähtyy, jos minä en ole paikan päällä sitä pyörittämässä. Vesilasitesti kertoi totuuden, vaikka hetken olin näkeväni vedessä pienehkön kuopan etusormen upottamisen jäljiltä.
Ja koska en pode mitään vakavaa, ainoastaan vasemman käden toimimattomuutta ja ajoittaista särkyä, pää oli suuntaamassa kovaa vauhtia työpaikalle ja muihin arkiaskareisiin. Viimeinen sana oli liioittelua - lääkärin haastattelussa tulin tietoiseksi arkipuuhistanikin.
Ehdin käydä mielessäni läpi tekemättömien töiden listan, jonka olemassaolosta tulin tietoiseksi juuri sillä sekunnilla, kun totesin, että töihin ei ole menemistä käden kanssa.
Lääkäri tenttasi tekemisiäni viikonlopun ajalta saadakseen selvyyttä, missä olen saanut olkavarren hermon jumiin. Mitä ihmettä ihmiset tekevät viikonloppuisin? mietin, kun lääkäri tykitti kysymyksillään. Oletko tehnyt kotihommia? Siivonnut? Imuroinut? Haravoinut? Pessyt ikkunoita? kyseli lääkäri. Pyörittelin päätäni ei sanan vakuudeksi sitä mukaa kun kysymys saavutti tajuntani.
"Tai sitten se johtuu siitä, että et ole tehnyt mitään niistä hommista." totesi lääkäri lopulta lueteltuaan ensin kaikki olemassa olevat kotihommat. Nauroimme molemmat. Huumorintajuinen lääkäri. Ja niin oikeassa tehtyjen kotitöiden suhteen.
Hetken hengähdettyäni ja huolimatta pään sisällä olevasta tekemättömien töiden listasta, minut valtaa kuitenkin rauhoittava tietoisuus. Tietoisuus, joka pohjaa omiin kokemuksiin ja havaintoihin lukuvuoden varrelta, että työyhteisö kantaa. Työyhteisö on paljon enemmän kuin yksilöidensä summa. Se on ihmisiä ja toimivia rakenteita. Kyllä ne pärjää loppuviikon ilman minua.
Kirjoittaminen onnistuu yhdelläkin kädellä, joten seuraava jumi löytyy oikeasta kädestä. Sitä ja muita jumeja hoidetaan sitten kun... meinasin sanoa, että kesälomalla. Vaan enpäs sanokaan. Jumi hoidetaan just silloin, kun on sen aika.
maanantai 5. toukokuuta 2014
Pihan siivoamisesta parikyt päivää
Varma merkki kesän läheisyydestä on koulujen pihojen siivous. Onhan siitä olemassa joku runokin..
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen
pihan siivoamisesta parikyt päivää
pääskysestä ei päivääkään
Mietimme oppijoiden kanssa etukäteen, mitä pihalta kerätään ja mitä sinne jätetään. Mikä kuuluu luontoon ja mikä ei?
Siivouspäivän keräilykohde oli hyvä varmistaa etukäteen, koska menninkäiset ovat kerälijöitä. Roska on pienelle oppijalle monesti aarre, sen olen huomannut lukuvuoden aikana. "Pahimpaan" keräilyaikaan (lopputalvesta, varhain keväällä) siirryin ulko-ovelle portsariksi: sisään pääsi vain repun kanssa. Kaikki kättä pidemmät ja pienemmät kapistukset sekä ylimääräiset elolliset olennot oli jätettävä pihalle parkkiin. Jossakin kohtaa oppijoiden mukana tulevat, ulkoleikeissä käytettävät kepit alkoivat kasvaa kasvamistaan. Heräsi epäilys, harventavatko oppijat metsää tässä lähistöllä.
No, mutta keräilyvaihekaan ei kestänyt ikuisuutta vaan kevät eteni omaa tahtiaan seuraaviin vaiheisiin.
Mikä ei kuulu luontoon? kysymyksellä edettiin hyvin tässä kesän tuovassa siivoustehtävässä.
Käytetyn huumeruiskun nähdessään oppijan ei tule siihen koskea, vaan hän kertoo asiasta aikuiselle ja aikuinen hoitaa ruiskun pois pihalta. Tätä päivää, että asiasta pitää lapsia varoittaa.
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen
pihan siivoamisesta parikyt päivää
pääskysestä ei päivääkään
Mietimme oppijoiden kanssa etukäteen, mitä pihalta kerätään ja mitä sinne jätetään. Mikä kuuluu luontoon ja mikä ei?
Siivouspäivän keräilykohde oli hyvä varmistaa etukäteen, koska menninkäiset ovat kerälijöitä. Roska on pienelle oppijalle monesti aarre, sen olen huomannut lukuvuoden aikana. "Pahimpaan" keräilyaikaan (lopputalvesta, varhain keväällä) siirryin ulko-ovelle portsariksi: sisään pääsi vain repun kanssa. Kaikki kättä pidemmät ja pienemmät kapistukset sekä ylimääräiset elolliset olennot oli jätettävä pihalle parkkiin. Jossakin kohtaa oppijoiden mukana tulevat, ulkoleikeissä käytettävät kepit alkoivat kasvaa kasvamistaan. Heräsi epäilys, harventavatko oppijat metsää tässä lähistöllä.
No, mutta keräilyvaihekaan ei kestänyt ikuisuutta vaan kevät eteni omaa tahtiaan seuraaviin vaiheisiin.
Mikä ei kuulu luontoon? kysymyksellä edettiin hyvin tässä kesän tuovassa siivoustehtävässä.
Käytetyn huumeruiskun nähdessään oppijan ei tule siihen koskea, vaan hän kertoo asiasta aikuiselle ja aikuinen hoitaa ruiskun pois pihalta. Tätä päivää, että asiasta pitää lapsia varoittaa.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Yksinkertaista
Kävele pururata ympäri - saat tarran.
Voiko tässä maailmassa jokin asia olla vielä näin yksinkertaista? Onko totta että tarra saa oppijan liikkeelle?
Unicef – kävely on tapahtuman toteutuksen suhteen juuri noin yksinkertaista.
Kierrä purtsi toisen kerran saat toisen tarran. Jatka kävellen tai juosten niin monta kierrosta kuin sovitussa ajassa ehdit, jaksat ja haluat. Voit kulkea yksin tai yhdessä kaverin kanssa, maisemia ihaillen tai kisaa juosten. Saat jokaisesta kierroksesta aina yhden tarran.
Meidän koulussa käveltiin hyvän asian puolesta vapun jälkeisenä perjantaina.
Unicef-kävelyn idea on yksinkertainen. Meinasin saada selkeän ajatuksen kuitenkin mutkalle käydessäni ohjeistusta läpi viikon aikana omien oppijoiden kanssa.
”Nyt en tajua. Onks nää nyt niitä aikuisten asioita? Pitääkö mun ees ymmärtää?” kommentoi oppija, kun yritin kertoa sponsoreiden hankkimiesesta ja rahan keräämisestä Unicefille tarrojen avulla. Yksi kuulija yritti kovasti ymmärtää ja lopulta ymmärsi jollakin tavalla. Muutaman oppijan katse jäi tyhjäksi ohjeistukseni suhteen.
No joo, tavallaan nämä olivat juuri niitä aikuisten asioita, olihan kyse rahasta. Olemme nimittäin käyneet pitkin vuotta keskusteluja siitä, mitkä ovat aikuisten asioita ja mitkä lasten asioita. Raha-asiat ovat aikuisten asioita, myös kotona.
Tyydyin lopulta tiivistettyyn ohjeeseen: kierrä pururata, saat tarran. Loput ohjeet kotiin.
Sekavasta ohjeistuksestani huolimatta oppijat toimivat pururadalla ihan juuri niin kuin pitääkin. Paikalla on paljon oppijoita tapahtumaan osallistumassa ja aika pian kulkeminen samaan suuntaan imaisee mukaan jokaisen. Rataa kierretään hiki hatussa juosten, maisemia ihaillen ja leppoisasti kävellen – kukin tyylillään. Kaikki ovat hyviä ja oikeita tapoja. Aikuisia on pururadan varrella varmistamassa reitillä pysymistä.
Pururadalla kuulen, kuinka kaksi oppijaa juttelee keskenään: "Tässä me kävellään ja autetaan samalla maailman lapsia." Unicef -kävelyn ydin on mennyt perille. Mitäpä sitä mutkistaa, selkeää asiaa.
Voiko tässä maailmassa jokin asia olla vielä näin yksinkertaista? Onko totta että tarra saa oppijan liikkeelle?
Unicef – kävely on tapahtuman toteutuksen suhteen juuri noin yksinkertaista.
Kierrä purtsi toisen kerran saat toisen tarran. Jatka kävellen tai juosten niin monta kierrosta kuin sovitussa ajassa ehdit, jaksat ja haluat. Voit kulkea yksin tai yhdessä kaverin kanssa, maisemia ihaillen tai kisaa juosten. Saat jokaisesta kierroksesta aina yhden tarran.
Meidän koulussa käveltiin hyvän asian puolesta vapun jälkeisenä perjantaina.
Unicef-kävelyn idea on yksinkertainen. Meinasin saada selkeän ajatuksen kuitenkin mutkalle käydessäni ohjeistusta läpi viikon aikana omien oppijoiden kanssa.
”Nyt en tajua. Onks nää nyt niitä aikuisten asioita? Pitääkö mun ees ymmärtää?” kommentoi oppija, kun yritin kertoa sponsoreiden hankkimiesesta ja rahan keräämisestä Unicefille tarrojen avulla. Yksi kuulija yritti kovasti ymmärtää ja lopulta ymmärsi jollakin tavalla. Muutaman oppijan katse jäi tyhjäksi ohjeistukseni suhteen.
No joo, tavallaan nämä olivat juuri niitä aikuisten asioita, olihan kyse rahasta. Olemme nimittäin käyneet pitkin vuotta keskusteluja siitä, mitkä ovat aikuisten asioita ja mitkä lasten asioita. Raha-asiat ovat aikuisten asioita, myös kotona.
Tyydyin lopulta tiivistettyyn ohjeeseen: kierrä pururata, saat tarran. Loput ohjeet kotiin.
Sekavasta ohjeistuksestani huolimatta oppijat toimivat pururadalla ihan juuri niin kuin pitääkin. Paikalla on paljon oppijoita tapahtumaan osallistumassa ja aika pian kulkeminen samaan suuntaan imaisee mukaan jokaisen. Rataa kierretään hiki hatussa juosten, maisemia ihaillen ja leppoisasti kävellen – kukin tyylillään. Kaikki ovat hyviä ja oikeita tapoja. Aikuisia on pururadan varrella varmistamassa reitillä pysymistä.
Pururadalla kuulen, kuinka kaksi oppijaa juttelee keskenään: "Tässä me kävellään ja autetaan samalla maailman lapsia." Unicef -kävelyn ydin on mennyt perille. Mitäpä sitä mutkistaa, selkeää asiaa.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Läsnäolo koetuksella
Auringon valo tekee oppijoille sen mitä valon kuuluukin: kasvattaa siipiä oppijoiden selkään. Taas tänäkin vuonna. Ja ope miettii ajan kulua, vastahan lukuvuosi alkoi. Meneillään on läsnäolon kannalta lukuvuoden yksi
haastavimmista ajanjaksoista.
Läsnäolon koetus alkaa lopputalvesta, kun tilataan tulevan lukuvuoden oppikirjoihin verrattavat materiaalit, ja jatkuu koulutarviketilauksilla. Ennen pääsiäislomaa meidän tiimissä mietittiin, otetaanko mintun vihreää vohvelikangasta, punaista huopaa vai silmiä? Vai vähän kaikkia. Pitää tietää, mitä askarrella ensi keväänä. Muusta elämästä niin vielä tiedäkään.
Oppijat imevät tähän hetkeen ja helpottavat irrottamaan tulevien asioiden liiallisesta miettimisestä. Jos ei näin olisi, jäisi vielä hyvät hetket vahingossa huomaamatta!
Läsnäolon koetus alkaa lopputalvesta, kun tilataan tulevan lukuvuoden oppikirjoihin verrattavat materiaalit, ja jatkuu koulutarviketilauksilla. Ennen pääsiäislomaa meidän tiimissä mietittiin, otetaanko mintun vihreää vohvelikangasta, punaista huopaa vai silmiä? Vai vähän kaikkia. Pitää tietää, mitä askarrella ensi keväänä. Muusta elämästä niin vielä tiedäkään.
Koulutarvikkeet on kilpailutettu ja monet hankittavat
ovat jopa ihan kohtuuhintaisia. Mutta se mistä ainakin maksetaan on kunnolliset
väriliidut. Pienten kanssa väriliidut ovat päivittäin käytössä ja ne kuluvat.
Kaikkea tilaamista helpottaa raha. Tai siis se, että rahaa on huomattavan rajallinen määrä.
Lista
1. Lyijykynä
Lyijäreitä on pureskeltu, (syöty?), imeskelty, teriä katkottu, hävitetty, löydetty ja taas hävitetty (ope kuuluu tähän joukkoon) ja vaihdeltu. Olemme käyttäneet koulun, kodin ja open kotoa tuomia kyniä.
2. Pyyhekumi
Murenee monen oppijan käsissä heti ensi käsittelyssä.
3. Puuvärit
4. Paperi
5. Väriliidut
6. Teippi, maalit, siveltimet
Saksilla emme leikanneet yhdessä
vaiheessa lainkaan. Sitäkin enemmän taittelimme, revimme ja rypistimme sekä
maalasimme. Enemmän olemme olleet matkalla kuin valmiissa tuotoksissa.
 |
| Menninkäiset ovat kaikkiruokaisia. |
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Lestissä lipsumista ja uudelleen sovittamista
Tiistaisin saan liikuntaa virman piikkiin. Viikon välkkävalvonnoista minulla on päivän aikana kaksi, joista toinen on 25 minuutin pitkä välkkä ja toinen vartin pituinen pyrähdys. Tiistain välkkävalvonnoissa saan juosta lujaa.
Luokan oppijoiden kanssa on muotoutunut hippa-leikki, heppa-hipaksi nimetty. Siitä on useita, aika raakojakin muunnelmia, mutta tässä heppa-hipan perusmuoto.
Heppa-hippa
Oppijat ovat hevosia, minä olen hevosten omistaja. Leikki alkaa sopimalla paikka tallille koulun pihalla. Tänään tallina toimi hiekoituslaatikot.Hevoset ovat tallissa, käydään läpi jokaisen hevosen väri ja nimet. Hoitaja ruokkii hevosensa.
Mutta sitten hoitajan puhelin soi ja hoitaja unohtuu puhumaan puhelimessaan. Sinä aikana hevoset karkaavat. Omistaja huomaa tilanteen, yrittää houkutella ja saada kiinni karanneet hevoset. (Tässä kohtaa tapahtuu yleensä leikin muunnokset..)
Olemme saaneet leikkiin mukaan jo muitakin pihan oppijoita. Tänään mukana oli monta uutta leikkijää ja entuudestaan tuttu aikuinen, icehearts-kasvattaja, joka liittyi hevosia ruokkimaan.
 |
| Oppijan näkemys heppa-hipasta. Piirtäjä on kolmikon keskellä laukkaamassa karkuun, kun omistaja (elikkäs mä) yrittää saada karkureita kiinni. |
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Hiljaistakin on viikossa ollut
Oppijoiden istuttamat ohraruohot ovat alkaneet itää omissa ruukuissaan.
Viime viikolla kaikkiin ruukkuihin laitettiin multaa, siemeniä ja vettä, ruukuille on jopa laulettu ja luettu. Ruukut ovat saaneet aurinkoa ohjeen mukaan.
Siltikin - tuloksena on eri tavoin itäneitä ruohonalkuja. Yhdessä ruukussa ruoho rehottaa vihreänä, kun toisessa ruukussa vaatimattomin ruoho on hädin tuskin noussut mullasta ja on niin haalean väristä ja harvaa, että yksittäiset ruohot pystyy laskemaan kahden käden sormilla, ihan sääliksi käy.
Aamu alkaa ruohorutiinilla. Oppija kurkkaa ruukkunsa tilanteen, tarvittaessa kastelee multaa ja kääntää ruukkua niin, että ruoho saa tasaisesti auringon valoa ja ihastelee muutenkin kaunista ruohoa...
Ja vertailee ruohoansa naapuriruukun ruohoon. Miks tolla on pidempi ruoho kun mulla? Mulla onkin pidempi (lue: parempi) ruoho kuin sulla! Mä en ala, mulla on huono (lue: lyhyt) ruoho!
Naapurisopu ruukuissa oli koetuksella tänään, kun paikasta auringossa taisteltiin heti aamutuimaan. Nimittäin, yksi oppija keksi laittaa ruukut ikkunalle ruohon pituus(paremmuus)järjestykseen: pitkäruohoiset eteen parhaimmille aurinkopaikoille ja harvaruohoiset takariviin muiden varjoon. Harvaruohoisen naapuriruukun leirissä kimpaannuttiin asettelusta ja uhattiin jättää ruohon hoitaminen kokonaan. Niin paljon otti pattiin naapurin rehvastelu tuuhealla ja tumman vihreällä ruohollaan.
Välirauha solmittiin kuitenkin nopeasti ja onneksi ruohojen, myös harvan, hoitamista jatketaan ohjeen mukaan.
Pääsiäislomaa odotellessa..
Viime viikolla kaikkiin ruukkuihin laitettiin multaa, siemeniä ja vettä, ruukuille on jopa laulettu ja luettu. Ruukut ovat saaneet aurinkoa ohjeen mukaan.
Siltikin - tuloksena on eri tavoin itäneitä ruohonalkuja. Yhdessä ruukussa ruoho rehottaa vihreänä, kun toisessa ruukussa vaatimattomin ruoho on hädin tuskin noussut mullasta ja on niin haalean väristä ja harvaa, että yksittäiset ruohot pystyy laskemaan kahden käden sormilla, ihan sääliksi käy.
Ja vertailee ruohoansa naapuriruukun ruohoon. Miks tolla on pidempi ruoho kun mulla? Mulla onkin pidempi (lue: parempi) ruoho kuin sulla! Mä en ala, mulla on huono (lue: lyhyt) ruoho!
Naapurisopu ruukuissa oli koetuksella tänään, kun paikasta auringossa taisteltiin heti aamutuimaan. Nimittäin, yksi oppija keksi laittaa ruukut ikkunalle ruohon pituus(paremmuus)järjestykseen: pitkäruohoiset eteen parhaimmille aurinkopaikoille ja harvaruohoiset takariviin muiden varjoon. Harvaruohoisen naapuriruukun leirissä kimpaannuttiin asettelusta ja uhattiin jättää ruohon hoitaminen kokonaan. Niin paljon otti pattiin naapurin rehvastelu tuuhealla ja tumman vihreällä ruohollaan.
Välirauha solmittiin kuitenkin nopeasti ja onneksi ruohojen, myös harvan, hoitamista jatketaan ohjeen mukaan.
Pääsiäislomaa odotellessa..
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Mummot ja papat valtasivat koulun
Astun koulurakennukseen vähän ennen h-hetkeä. Näen kaksikon, jolla on ikäeroa vähintään 60 vuotta, kävelemässä rauhallista tahtia kohti ruokalaa. Kaksikosta nuorempi kävelee ryhdikkäänä mummonsa vierellä, mummon tahtiin.
Ryhdikäs koululainen on pukeutunut siistiin kauluspaitaan ja housuihin. Hiukset on kammattu. Tänään on tärkeä päivä sekä lapselle että mummolle.
Tervehdimme toisiamme. Lapsi tervehtii minua yhtä iloisesti kuten aina. Edellisenä aamuna lapsen jaloissa oli kovempi vauhti ja suusta pilkisti tikkari, joka oli käyty ostamassa lähikaupasta, salaa aikuisilta tietenkin.
Mutta tänään lapsen olemus on arvokas, silti iloinen. Mummon seurassa ei hilluta, tulkitsen tilanteen.
Aamu on nimittäin mummojen ja pappojen. Alkuopetuksessa olevien lasten isovanhemmat on kutsuttu aamukaffelle ja yhteiseen aamun aloitukseen koulun ruokalaan.
Kutsua on noudatettu kiitettävästi - ruokala on täpöten täynnä lasten isovanhempia. Istumapaikoista on paikoin pulaa, mutta oman tutun aikuisen syli kelpaa monelle lapselle istumapaikaksi.
Kahvin ja mehun juonnin lomassa laulamme ja kuulemme muutaman osallistavan runon. Yhteisen aloituksen jälkeen isovanhemmat pääsevät tuokioksi oman lapsen lapsensa luokkaan.
Luokassa otan pyynnöstä valokuvan isovanhemmasta ja lapsen lapsesta, kun he istuvat viereikkäisissä pulpeteissa. Ihana kuva, eipä voi muuta sanoa.
Joillakin lapsilla omat isovanhemmat asuvat lähellä, ehkäpä samassa kaupungissa tai naapurikunnassa. He pääsevät osallistumaan lapsen elämään monin tavoin. Yksi vaari käy lapsen lapsensa kanssa uimassa, toinen auttaa läksyissä.
Osaa isovanhemmista pääsi tuuraamaan oma vanhempi, koska kaikilla isovanhemmat eivät asu lähellä tai he eivät ole enää elossa. Joillakin isovanhemmat asuvat toisessa maassa tai jopa toisessa maanosassa.
Muutama mummo ja pappa oli matkustanut satoja kilometrejä noudattaakseensa saamaansa kutsua saapua lapsen lapsen kouluun.
Hieno päivä.
Perinne on syntynyt.
Ryhdikäs koululainen on pukeutunut siistiin kauluspaitaan ja housuihin. Hiukset on kammattu. Tänään on tärkeä päivä sekä lapselle että mummolle.
Tervehdimme toisiamme. Lapsi tervehtii minua yhtä iloisesti kuten aina. Edellisenä aamuna lapsen jaloissa oli kovempi vauhti ja suusta pilkisti tikkari, joka oli käyty ostamassa lähikaupasta, salaa aikuisilta tietenkin.
Mutta tänään lapsen olemus on arvokas, silti iloinen. Mummon seurassa ei hilluta, tulkitsen tilanteen.
Aamu on nimittäin mummojen ja pappojen. Alkuopetuksessa olevien lasten isovanhemmat on kutsuttu aamukaffelle ja yhteiseen aamun aloitukseen koulun ruokalaan.
Kutsua on noudatettu kiitettävästi - ruokala on täpöten täynnä lasten isovanhempia. Istumapaikoista on paikoin pulaa, mutta oman tutun aikuisen syli kelpaa monelle lapselle istumapaikaksi.
Kahvin ja mehun juonnin lomassa laulamme ja kuulemme muutaman osallistavan runon. Yhteisen aloituksen jälkeen isovanhemmat pääsevät tuokioksi oman lapsen lapsensa luokkaan.
Luokassa otan pyynnöstä valokuvan isovanhemmasta ja lapsen lapsesta, kun he istuvat viereikkäisissä pulpeteissa. Ihana kuva, eipä voi muuta sanoa.
Joillakin lapsilla omat isovanhemmat asuvat lähellä, ehkäpä samassa kaupungissa tai naapurikunnassa. He pääsevät osallistumaan lapsen elämään monin tavoin. Yksi vaari käy lapsen lapsensa kanssa uimassa, toinen auttaa läksyissä.
Osaa isovanhemmista pääsi tuuraamaan oma vanhempi, koska kaikilla isovanhemmat eivät asu lähellä tai he eivät ole enää elossa. Joillakin isovanhemmat asuvat toisessa maassa tai jopa toisessa maanosassa.
Muutama mummo ja pappa oli matkustanut satoja kilometrejä noudattaakseensa saamaansa kutsua saapua lapsen lapsen kouluun.
Hieno päivä.
Perinne on syntynyt.
 |
| Aurinkokin paistoi isovanhempien aamukaffepäivänä. |
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Kasvatuksen (tosi) lyhyt oppimäärä
Ravinteikkaan mullan alle piilotetut ohraruohon siemenet ja multa kastellaan. Varotaan painamasta siemeniä liian tiukkaan multaan, jotta siemenet jaksaisivat itää. Siirretään ruukut ikkunalaudalle..
..ja annetaan paljon auringon valoa. Lauletaan ja luetaan ruukuille. Sanat ja sävel antavat voimaa - myös kasvusta huolehtivalle. Varmistetaan kaikin tavoin hyvät kasvuolosuhteet, koska..
Ja kappas, sieltä ensimmäinen pipo jo pilkistääkin!
Toivotaan hyvää satoa jokaiseen ruukkuun!
maanantai 7. huhtikuuta 2014
First Class Person 1 vuotta!
Sain alkuni pienen pienistä luokan ilmassa leijailevista hiukkasista, jotka tunkeutuivat erään open silmiin ja nenään. Hiukkaset saivat open aivastamaan, hieromaan silmiään ja raapimaan ihoaan. Aikansa ope nuuskutteli ja köhi, kunnes olin valmis: ope pullautti minut maailmaan.
Tänään maanantaina 7.4. tästä syntymästäni on kulunut tasan vuosi.
Nimi First Class Person on saatu open parhaalta ystävältä jo vuosia sitten. Tosin ensin nimen sai ope itse, kun hän oli menossa silloinkin ekalle luokalle (pääseeköhän ope ikinä luokaltaan..).
Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Open niiskuttelu on vähentynyt ja minä olen oppinut ryömimään, konttaamaan ja vaappuvin askelin tuettuna kävelemään. Maitohampaiden puhkeaminen valvottaa opea ajoittain, mutta onneksi sekin on ohimenevä vaihe.
Tänään maanantaina 7.4. tästä syntymästäni on kulunut tasan vuosi.
Nimi First Class Person on saatu open parhaalta ystävältä jo vuosia sitten. Tosin ensin nimen sai ope itse, kun hän oli menossa silloinkin ekalle luokalle (pääseeköhän ope ikinä luokaltaan..).
 |
| lukee open T-paidassa, vm -08 |
Minulla on kova ruokahalu. Mieluisinta herkkua ovat oppijoista kertovat tekstit, jotka kertovat siitä miten oppijat opettavat opea.
Syksyllä ruokinnassa oli taukoa. Ei tekstin tekstiä vähään aikaan, vaikka oli ihan hirveän kova nälkä. Samaan ajankohtaan osui konttaamisen opettelu ja se tuntui loputtomalta vaiheelta: eikö täältä maan rajasta pääse koskaan pois? Ope, lisää tekstiä tai näännyn nälkään!
Jos ope olisi joutunut olemaan työyhteisössä yksin, konttaaminen jatkuisi edelleen.
Ei olisi synttäriä. Eikä kinuskikakkua.
Tänään ope haluaa tarjota työyhteisönsä aikuisille kakkua syntymäpäiväni kunniaksi ja kiitoksena siitä, että ei tarvitse enää kontata. Siis kummankaan ei tarvise enää kontata, ei minun eikä hänen. Kakkua hän haluaisi tarjota myös entisille ja tuleville työkavereille. Koska ilman hyvää työyhteisöä meno koulussa olisi pelkkää kontillaan oloa.
Tänään ope haluaa tarjota työyhteisönsä aikuisille kakkua syntymäpäiväni kunniaksi ja kiitoksena siitä, että ei tarvitse enää kontata. Siis kummankaan ei tarvise enää kontata, ei minun eikä hänen. Kakkua hän haluaisi tarjota myös entisille ja tuleville työkavereille. Koska ilman hyvää työyhteisöä meno koulussa olisi pelkkää kontillaan oloa.
 |
| Tältä ope kuvittelee näyttävänsä.. |
 |
| mutta totuus on kuitenkin tämä :D Oppijan näkemys samasta tyypistä, hah hah! |
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Aikavaras
Varas sai saaliikseen tunnin. Omassa kehossani aikavarkaus on aiheuttanut tunteen pieneksi jääneistä lempifarkuista, joita kiskoo kerta toisansa jälkeen jalkaansa, koska ne on niin mukavat. Lempifarkkujen mukavuus on muisto ajalta, kun farkut oli vielä sopivat.
Tunnin aikaero kesäaikaan siirtymisessä aiheuttaa samanlaista epämukavaa oloa. Ja lisäksi vielä väsyttää, siis tavallista enemmän.
Koulupäivä alkaa kello 8.05 ja koulun kello soi siitä merkiksi. Silloin oppijan pitäisi olla lampsimassa oppimispisteen suuntaan.
Mutta mitä tapahtuu oppija Uneliaan kotona? Siellä koulun kello on muuttunut jättiläismäiseksi herätyskelloksi.
Kello soi kello 8.05. Sängystä ylös ja aamutoimien pariin. Aamupala syödään, jos ehditään, tänään ei ehditä. Ja sitten kouluun. Ai niin, takki mukaan. Ja reppu. Onneksi koulu on kivenheiton päässä niin voi sahata kodin ja koulun väliä monta kertaa hakemassa unohtuneen tavaran sitä mukaa kun se tulee mieleen.
Koulun piha on jo tyhjä. Käynti ulko-ovesta sisään. Jaahas, siellä se opettaja jo iloisena odottaa luokan edessä. Ei muuta, kun naulakolle sitten vaan ulkovaatteita riisumaan.
Mikäs ilme toi on, open kasvoilla? Ope se on aina ajoissa koulussa!
|
| Ope jauhaa. (huomaattehan harventuneen partani) |
"Tiedätkö mitä kello on? Monelta sun piti olla koulussa? Sä olet taas myöhässä.." jauhan minä.
Kuulen oppijan tuottamaa suomen kielen tekstiä, jonka tulkitsen selitykseksi. Nään myös parin pyöreitä silmiä ja ripsiä, joita räpsytellään pää kallellaan, että en kyllä tiedä olevani myöhässä.
Maanantaina lounaalla oli uneiliasta porukkaa. Osa nautti lounaan aamupalana. Tiistaina juttu luisti jo entiseen tapaan, olihan ruokana kasin hajotusta kalapuikkojen muodossa.
Onneksi koulu ei ole aikataulun mukaan lähtevä laiva tai lentokone. Moni olisi jäänyt lähtöportille tällä viikolla. Minä myös, ihan helposti.
 |
| Aamuvirkulta oppijalta sain tänään kouluun tuliaisiana kimpun pajunkissoja. Kimppu oli mulla päivän ajan lainassa, kun oppija halusi kauniin kimpun kuitenkin itselleen :) |
torstai 3. huhtikuuta 2014
Leipää ja sirkushuveja
Huvit ensin
Sirkustyöpaja imaisi pienet oppijat mukaansa heti aamutuimaan jumppatunnilla. Se oli eilen se, mutta sirkus, oppijoiden innostus ja onnistuminen piirtyivät mieleen mukavana muistona.
Sirkuspajassa lapset tekivät pyramideja, tasapainoilivat ja taituroivat pallojen, keilojen, vanteiden, diapoloiden ja kukkakeppien kanssa kahden sirkusohjaajan opastamana. Työpajan lopuksi ohjaajat kysyivät jokaisen omaa suosikkijuttuaan. Monet tykkäsivät taituroida kukkakepillä (flower stick), joka oli myös oma suosikkini.
Yhteistyöluokan vanhemmista koostuva luokkatoimikunta on kerännyt rahaa ja halunnut tarjota tällaisen sirkutyöpajan ja ihanan elämyksen lapsilleen koulun jumppatunnilla. Toteutus oli oikein onnistunut. Ennen kaikkea vanhempien idea tarjota omille lapsilleen tällainen sirkustyöpaja oli aivan mahtava!
.jpg)
Sitten leipää ja neuvotteluja
Sirkustyöpaja imaisi pienet oppijat mukaansa heti aamutuimaan jumppatunnilla. Se oli eilen se, mutta sirkus, oppijoiden innostus ja onnistuminen piirtyivät mieleen mukavana muistona.
Sirkuspajassa lapset tekivät pyramideja, tasapainoilivat ja taituroivat pallojen, keilojen, vanteiden, diapoloiden ja kukkakeppien kanssa kahden sirkusohjaajan opastamana. Työpajan lopuksi ohjaajat kysyivät jokaisen omaa suosikkijuttuaan. Monet tykkäsivät taituroida kukkakepillä (flower stick), joka oli myös oma suosikkini.
 |
| Folwer stick eli kukkakeppi: pölyhuiskan näkoinen keppi+suora keppi (2kpl). Netistä löytyy videoita teko-ohjeineen - askartelemaan! |
Yhteistyöluokan vanhemmista koostuva luokkatoimikunta on kerännyt rahaa ja halunnut tarjota tällaisen sirkutyöpajan ja ihanan elämyksen lapsilleen koulun jumppatunnilla. Toteutus oli oikein onnistunut. Ennen kaikkea vanhempien idea tarjota omille lapsilleen tällainen sirkustyöpaja oli aivan mahtava!
 |
| Toinen on nelinkontin 'pöytänä' ja toinen kierähtää pöydän päältä selin 'lepakkona' toiselle puolelle. Ope auttaa. |
Pyramidin ensimmäinen vaihe valmistuu hienosti!
 |
| Kun sen osaa! |
Liikelounaalla sirkuskeskustelu jatkuu oppijoiden ja meidän aikuisten kesken. Sirkus virittää monenlaisia ajatuksia toteutettavaksi vielä tälle keväälle. Aikuinen pöydässä heittää idean, innostun siitä. Ruokailtuamme siirrymme oppijoiden kanssa takaisin luokkaan, matkalla näen lähestyvän kollegan, joka oli myös sirkustelemassa ja nyt menossa syömään. Sopivan puhe(lue: huuto-)etäisyyden päässä heitän idean hänelle, vaihdamme muutaman lauseen, etenemme kumpikin samalla omiin suuntiimme. Tällaisia ovat ohikiitävät ja tehokkaat ideapalaverit.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Resurssi -runo
Ope,
onko sulla riittävästi resursseja
ottaa vastaan kaikki se,
mikä mieltäni painaa?
En ehkä osaa pukea heti
ajatuksiani ja tuntemuksiani
sanoiksi,
koska olen vasta
kasvava ihminen.
Ajatukset tulevat
minusta ulos joskus
isona möykkynä,
jäsentymättömänä tunteena
ja se pelottaa minua.
Tarvitsen sinua, aikuinen.
Onhan sinulle suunnatut resurssit
sellaiset, että voit elää
keskeneräisyyteni kanssa?
Ovathan omat voimavarasi
sellaiset, että kestät kaiken sen,
mikä minua hämmentää?
Rakas oppija,
niillä ja näillä mennään.
Se on vastaus aina.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Oletuksia
Keskustelun teemoja liikelounaalla ruokalistan mukaan tällä viikolla
uskonto, elämänkatsomustieto, filosofia, kansalaistaito, äidinkieli, ympäristö- ja luonnontieto, tapakasvatus
Tiistai
luvun 6 tai 8 hajotusta
Keskiviikko
sama kuin maanantaina
Torstai
sama kuin maanantaina, lisäksi lukujen 1 ja 2 hajotusta
Perjantai
sama kuin maanantaina
Kohtaamiset lasten kanssa tulevat tuttuun tapaan muovaamaan tästäkin viikosta ihan omanlaisensa. Keskusteluaiheet ovat vain omia oletuksia, ei tavoitteita.
Ihan ensiksi kuitenkin odotellaan, että jokainen saa ajastettua sisäisen kellon lisäksi rannekellonsa kesäaikaan..
 |
| Sisäpiha, mikä tila! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)